Paikallisuutiset

Jätevesiuudistus on vihdoin loppusuoralla

Kaksi kolmesta haja-asutusalueen kiinteistöistä on puhdistamon tarpeessa.

Pietarsaari

– Vuodesta 2012 olemme tarkastaneet 4100 kiinteistöä ja noin 67 prosenttia niistä kaipaa parempaa jätevesien puhdistusta.

Pohjanmaan Vesi ja ympäristö r.y.:n hankevetäjäSonja Maanselkä toimii Etelä-Pohjanmaan alueella, mutta yhdistyksellä on neuvojat myös Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Laki haja-asutusalueiden jätevesistä asui voimaan 2017 ja siinä määritelty määräaika jätevesien puhdistukselle umpeutuu lokakuun lopussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Silloin pitää pohjavesialueilla ja alle 100 metrin päässä vesistöstä sijaitsevien kiinteistöjen jätevesienpuhdistuksen olla kunnossa, Sonja Maanselkä sanoo.

”Jos mökillä eletään kantoveden varassa ja käytössä on kuivavessa, niin puhdistamoa ei tarvita.” sonja maanselkä pohjanmaan vesi- ja ympäristö ry

– Muiden viemäriverkon ulkopuolella olevien kiinteistöjen jätevesiasia on saatava kuntoon, kun taloon tehdään muu isohko remontti.

Pietarsaaren seudulla pelkästään kesämökkejä on paljon. Vuoden 2016 tilasto kertoo, että Luodossa oli 1852 mökkiä, Uudessakaarlepyyssä 1786, Pietarsaaren alueella 1210 ja Pedersöressä 303.

Iltalehden mukaan Pietarsaaren seudulla on mökkejä verrattain tiheässä., Pietarsaaressa oli viime vuonna 13,56 mökkiä kunnan maaneliökilometriä kohti, Luodossa 13,43 mökkiä maaneliökilometriä kohti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koko maassa uusien, vuonna 2018 valmistuneiden kesämökkien omistajien keski-ikä oli 55 vuotta, kun taas kaikkien mökinomistajien keski-ikä vuonna 2018 oli 63 vuotta. Alle 40-vuotiaita omistajia oli noin 24 000 eli vain 6 prosenttia kaikista mökinomistajista.

Aivan jokaista kesämökkiä ei jätevesiuudistus koske.

– Jos mökillä eletään kantoveden varassa ja käytössä on kuivavessa, niin puhdistamoa ei tarvita. Mutta saunavesiä ei tietenkään saa laskea suoraan järveen. Tarvitaan jonkinlainen järjestely, vaikkapa saunavesien imeytys maahan.

Kaikki kaupunkialueidenkaan vakituiset asunnot eivät ole kunnallisen viemäriverkon piirissä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Puhdistamon tarve tutkitaan tapaus kerrallaan, saostussäiliökin voi riittää.

Jässi-jätevesihanke tarjoaa maksutonta, kansantajuista ja kaksikielistä jätevesineuvontaa Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Hanketta organisoi Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry.

Kesällä 2019 kiinteistökohtaista neuvontaa tehdään Evijärvellä, Alajärvellä, Kurikassa, Kauhavalla, Kannuksessa, Kokkolassa, Luodossa, Vaasassa ja Kaskisella.

– Soittoja tulee päivittäin, Sonja Maanselkä kertoo.

– Menemme paikan päälle, tutkimme tilanteen ja annamme arvion siitä, pitääkö ja millä lailla jätevesien puhdistusta parantaa.

Jätevesiasiat ovat yleensä kunnossa kiinteistöissä, joiden rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. Tuosta vuodesta lähtien kiinteistöiltä on nimittäin vaadittu nykyisen lainsäädännön mukainen jätevesien käsittelyjärjestelmä.

Jätevesijärjestelmän hinta vaihtelee sen laajuuden mukaan. Pelkästä rantasaunasta voi selviytyä 500 - 1 000 euron kustannuksilla. Jos huvilalla on kaikki mukavuudet aina pesukonetta ja tiskikonetta myöten, hinta liikkuu jossain 4 000 - 5 000 euron paikkeilla. Jätevesijärjestelmien asennuksia suoritetaan pääasiassa kesällä ja syksyllä, tarpeen vaatiessa myös talvella.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä