Paikallisuutiset

Runotytöstä toimittajakonkariksi - Entinen radiotoimittaja Ritva Karhula juhlistaa 70-vuotissyntymäpäiväänsä

Radiotoimittajan virasta eläkkeelle siirtynyt pietarsaarelainen Ritva Karhula harrastaa nykyään ahkerasti puutarhanhoitoa.
Radiotoimittajan virasta eläkkeelle siirtynyt pietarsaarelainen Ritva Karhula harrastaa nykyään ahkerasti puutarhanhoitoa. Kuva: Maija Rahkola

PIETARSAARI

40 vuoden työura toimittajana, joista 38 vuotta radiotoimittajana. Pietarsaaressa asuvaRitva Karhula sanoo, että toimittajan työ on saanut hänet näkemään maailmaa hauskemmalla ja mielenkiintoisemmalla tavalla.

– Työni on opettanut, että joka paikkaan voi mennä, eivätkä ihmiset välttämättä pure ja syö. Tai jos purevat ja syövät, niin siitäkin toipuu, hän hymyilee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toimittajan työuralle päätyminen ei ollut sattumaa, sillä Karhula kertoo aina rakastaneensa kirjoittamista.

"Työni on opettanut, että joka paikkaan voi mennä, eivätkä ihmiset välttämättä pure ja syö. Tai jos purevat ja syövät, niin siitäkin toipuu."Eläkkeelle jäänyt radiotoimittaja Ritva Karhula

– Lapsesta asti olen kirjoittanut runoja ja päiväkirjaa. Olen ollut aina kova ideoimaan, ja seurannut valppaasti maailman menoa ja kuunnellut, mistä ihmiset puhuvat.

Karhula haki opiskelemaan toimittajaksi Tampereen yliopistoon, ja opinnoissaan hän syventyi kirjoittamiseen.

– Ehkä hassua, että päädyin lopulta radiotoimittajaksi, jossa työ on enemmänkin asioiden kiteyttämistä kuin kirjoittamista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoittavana toimittajana hän ennätti kuitenkin työuransa alussa työskennellä kahden vuoden ajan, jolloin hän toimi aluetoimittajana silloisessa Vaasa-lehdessä, nykyisessä Pohjolainen-lehdessä. Kun paikka aukesi vuonna 1974 YLE Kokkola -radioon (aiemmin Radio YLE Keski-Pohjanmaa), tuli Karhulasta radiotoimittaja.

– Työskentelin Pietarsaaressa aina vuoteen 1992 asti, jolloin YLE lakkautti kaikki yhden hengen toimitukset ja minut siirrettiin Kokkolan toimipisteeseen. Loppu-urani ajan olenkin sitten kulkenut Pietarsaari-Kokkola väliä.

Karhula kertoo, että teknologian vauhdikas kehittyminen on näkynyt selkeästi radiotoimittajan työssä vuosikymmenten aikana.

– Vielä työurani alussa kannoimme kahdeksan kilon painoisia ääninauhureita mukanamme. Äänitarkkailija ja sittemmin toimittaja itse editoi haastattelut leikkaamalla konkreettisesti poistettavat osat nauhapätkiksi lattialle. Työ oli silloin fyysisempää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös radiotoimittajan työnkuva on monipuolistunut ja laajentunut.

– Ennen teit radiotoimittajan töitä ja sillä siisti. Nykyään radiossa työskentelevän toimittajan tulee tehdä uutisia televisioon, pidempiä haastatteluja ja uutissähkeitä radioon sekä kirjoittaa vielä uutistekstejä teksti-televisioon ja verkkoon.

Karhula sanoo olevansa onnekas, koska on saanut tehdä elämässään työtä, josta on aidosti nauttinut.

– Mitä vähemmän työaikaa minulla oli työpäivän aikana jäljellä, sitä ihanammalta työnteko tuntui. Olin aivan innoissani, kun minulla oli jokin idea päässäni, ja ennätin vielä toteuttamaan sen.

Vaikka Karhula on jäänyt noin kuusi vuotta sitten eläkkeelle, kokee hän olevansa loppuikänsä toimittaja.

– Kun on näin kauan tehnyt tätä työtä, tulee jatkuvasti pantua merkille asioita ja katsottua maailmaa sillä silmällä, mistä saisi hyviä uutisaiheita.

Karhula kertoo analysoivansa ja lukevansa myös muiden toimittajien kirjoituksia samalla kriittisyydellä, kun hän aiemmin kävi läpi omaa työjälkeään.

– Joskus käymme myös pieniä väittelyitä joistakin ilmaisuista ja lausemuodoista mieheni kanssa, hän naurahtaa mainitessaan aviomiehensä, Pietarsaaren Sanomien entisen päätoimittajaOsmo Ojalan.

Eläkkeelle jäämisen hän sanoo kokeneensa isona ja ehkä jopa hieman haasteellisena elämänmuutoksena.

– Mielestäni parasta aikaa elämässä on aika, jolloin olet voimissasi ja saat tehdä sellaista työtä, joka innostaa sinua. Eläkkeelle siirryttäessä on keksittävä elämään muuta sisältöä.

Ja niin hän on tehnytkin. Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsenenä sekä yhteisen kirkkoneuvoston varajäsenä oleva Karhula on myös viittä vaille valmis teologian maisteri. Lisäksi hän toimii vapaaehtoisena toimijana Luetaan yhdessä -verkostossa, joka tukee maahan muuttaneiden kielen oppimista ja kotoutumista.

– Kesäisin harrastan myös päivittäin puutarhanhoitoa ja talvisin aika kuluu kirjojen parissa.

Puutarhanhoito-harrastuksessa on kuitenkin omat haasteensa, sillä pariskunta viettää kesäisin osan ajasta Lohtajalla sijaitsevalla kesämökillään.

– Kun palaa mökiltä takaisin, kukkii pihalla hirmuinen määrä kukkia ja sitten onkin äkkiä päästävä nykimään rikkaruohot pois, hän naurahtaa.

Kunnioitettavan pitkän työuran tehnyt Karhula sanoo toivovansa, että hänet muistettaisiin ennen kaikkea monipuolisena toimittajana, joka osasi pureutua asioissa myös pintaa syvemmälle.

– Pientä huumorinpilkettä unohtamatta, hän lisää hymyillen.

Sunnuntaina 70-vuotissyntymäpäiväänsä Karhula kertoo juhlistavansa perhepiirissä.

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä