Paikallisuutiset

Tyynelän tonttulassa kesän ajan useita uusia näyttelyitä

LUOTO

Luodossa sijaitseva Tyynelän Tonttula avautui jälleen kesän ajaksi yleisölle. Tänä vuonna Tonttula tarjoaa harvinaisen paljon uutta nähtävää, sillä heinäkuun ajan 1700-luvun pihapiirissä on esillä jopa kuusi uutta näyttelyä: Piian kamari, Rengin kamari, Kudonnaismuseo, Talonpoikaismuseo, Pukumuseo ja Ryijynäyttely. Myös Lelumuseota ja Tekstiilimuseota on uudistettu.

– Esimerkiksi Lelumuseoon on tullut lisää erilaisia lastenleluja ja nukkeja, joista vanhimmat ovat 1850-luvulta, kertoo antiikkia jo 50 vuoden ajan keräillyt, Tyynelän Tonttulan omistajaEija Porkola.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ryijynäyttelyssä käsitöistä kiinnostuneita hemmotellaan erilaisilla antiikkisilla tekstiileillä. Esillä olevia käsitöitä on kävijöiden myös mahdollista ostaa.

– Vanhin esillä olevista ryijyistä on vuodelta 1790. Olen itse käsityöihminen, joten näyttelystä löytyy tekstiileitä ihan laidasta laitaan. Meillä on esimerkiksi antiikkisia pöytäliinoja, kangaspuissa kudottuja pyyhkeitä, käsityönä tehtyjä verhoja, tyynyliinoja sekä nyplättyjä ja virkattuja pitsituotteita.

Pukumuseossa ihastelemaan pääsee erilaisia vaatteita ja somisteita, kuten hääpukuja, kastepukuja, herraskaisia, hattuja ja lastenkenkiä 1700- ja 1800-luvuilta. Kudonnaismuseossa huomiota herättävät muun muassa upeat 1700- ja 1800-luvulta olevat morsiusarkut.

– Ennen vanhaan miehet tekivät morsiammilleen huomenlahjoiksi hienoja talonpoikaisesineitä, kuten morsiustuoleja, rullatelineitä ja arkkuja kapioita varten, Porkola opastaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Piian kamarissa vastassa on rakkauselämäänsä pettynyt Martta-tonttu, jolle lohtua tuovat muun muassa kaunis 1800-luvulta oleva kirkkohuivi sekä hänen ystävänsä Siiri-tonttu.

– Martta-tontulla oli täällä kapiot ja kaikki valmiina, mutta sulhanen meni ja petti. Mutta sellaista se elämä täällä tonttulassakin välillä on, Porkola toteaa.

Piian kamarin vieressä olevassa Rengin kamarissa aikaa viettävät rennommissa tunnelmissa jo vähän vanhemmalla iällä olevat tonttu-miehet.

– Täällä onkin sitten esillä vähän miehekkäämpiä esineitä, kuten erilaisia työkaluja, hanskoja, viikatteen varsia, kaljapulloja ja henkselihousuja. Valitettavasti nämä tontut myös tupakoivat, joten täältä löytyy kaiken muun lisäksi piippuja ja tupakkaholkkeja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Talonpoikaismuseossa esillä on huoneen täydeltä erilaisia talonpoikaisesineitä, kuten tuohi- ja puuastioita, juomakoreja sekä myös monia harvinaislaatuisia yksittäisesineitä. Porkola esittelee niistä yhtä: 1700- ja 1800 -luvuilla käytettyä kinkerin kousaa.

– Kinkerin kousa vietiin aina seuraavaan taloon merkiksi siellä vietettävistä kinkereistä. Lisäksi sitä pidettiin myös häissä hääpöydällä, jonne kerättiin vierailta hääparille rahaa.

Vuosittain tuhansia kävijöitä ympäri Suomea ja maailmaa houkuttelevassa Tyynelän Tonttulassa asuu vakituisesti 50 tonttua, joista jokaisen Porkola on nimennyt ja tehnyt uniikkina käsityönä itse. Vakituisesti asuvien tonttujen lisäksi niin kesä- kuin jouluaikaankin, Tonttulassa asustelee väliaikaisesti myös uusia tonttu-tuttavuuksia.

– Teen jatkuvasti uusia malleja, eri ilmeisiä ja eri ikäisiä tonttuja aina vauvasta vaariin.

Ensimmäisen tonttunsa Porkola teki 21 vuotta sitten. Tänä päivänä tonttuja on tehtävä tiuhaan tahtiin, sillä niitä tilataan ja ostetaan jatkuvasti lahjaksi ja tulijaisiksi ympäri Suomea ja maailmaa.

– Kaiken ajan, kun Tonttula on kiinni, teenkin uusia tonttuja näyttelyitä varten sekä tilaustöinä asiakkaille, hän päättää.

Kesällä Tyynelän Tonttula on avoinna kaikille vierailijoille heinäkuun ajan. Muina aikoina Tonttulaan otetaan vastaan ainoastaan tilausryhmiä. Kesän jälkeen museokylää pääsee ihastelemaan jälleen joulukuussa, jolloin Tyynelän Tonttula on avoinna 22 päivää.

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä