torstai 28.5.2020 | 17:08
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

RKP otti kunnanjohtajat mukaan hallitusneuvotteluihin – Puoluejohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan he arvioivat itse mihin lähtevät mukaan

Tapio Lehtinen
Su 12.5.2019 klo 19:55 | päivitetty su 21:19

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

PIETARSAARI

RKP on ottanut kolme pohjalaista kunnanjohtajaa mukaan hallitusneuvotteluihin.

Puoluejohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo, että neuvotteluihin tarvitaan kunta-alan kokemusta ja asiantuntemusta.

Työryhmissä ja alatyöryhmissä ovat mukana muun muassa Luodon kunnanjohtaja Gun Kapténs, Kruunupyyn kunnanjohtaja Malin Brännkärr ja Pietarsaaren kaupunginjohtaja Kristina Stenman.

Henriksson osallistuu kolmatta kertaa hallitusneuvotteluihin. Kuntien ja kaupunginjohtajia on aina ollut hallitusneuvotteluissa mukana.

– Kunnan- ja kaupunginjohtajien valintaa ei ole koskaan kyseenalaistettu. Tälläkin kerralla mukana on esimerkiksi Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, joka edustaa vihreitä, mainitsee Henriksson.

Puolueilla ei riitä kansanedustajia kaikkiin ryhmiin, joten neuvottelijoita on haettu puolueiden omista asiantuntijoista, eduskuntaryhmien työntekijöistä, entisistä kansanedustajista ja kuntapäättäjistä.

– Kun puolue lähettää kutsun kuntapäättäjille, he arvioivat itse mihin lähtevät mukaan, sanoo Henriksson.

Henrikssonin mukaan kuntalaisten on syytä olla tyytyväisiä, jos kunnanjohtajien asiantuntemuksella on kysyntää hallitusneuvotteluissa. Samalla heidän omat tietonsakin karttuvat.

Kapténsin, Brännkärrin ja Stenmanin puoluekytkökset tulevat tuskin kenellekään yllätyksenä. Heistä jokaisella on RKP-taustaa.

Brännkärr on toiminut ministerin erityisavustajana ja puolueen asiantuntijana. Myös Kapténs on toiminut erityisavustajana.

Stenman on ollut RKP:n varapuheenjohtaja.

– Stenmanin asiantuntemukselle maahanmuuttoasioissa on nyt kysyntää, sanoo Henriksson.

Stenman tuli Pietarsaaren kaupunginjohtajaksi TEM:n maahanmuuttojohtajan virasta.

Luodon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Peter Östman (kd.) ei näe ongelmaa siinä, että kunnanjohtaja toimii puolueen mandaatilla.

– Eiköhän jokaisella suomalaisella kunnan- ja kaupunginjohtajalla ole kytkös johonkin puolueeseen, sanoo Östman.

Östman kuuli viikonloppuna "joltakin taholta", että kunnanjohtajan olisi pitänyt anoa virkavapautta hallitusneuvottelujen ajaksi.

– En ole kuitenkaan jaksanut murehtia asiaa sen vertaa, että olisin lähtenyt viikonloppuna tarkistamaan asiaa, sanoo Östman.

#