Paikallisuutiset

Nuori yrittäjä menettää unelmansa: GearHeads' Den sulkee ovensa

Pietarsaari

GearHeads' Denin tiskin takaa löytyy vakavailmeinen, mutta henkisesti helpottunut yrittäjä. Musiikkiliikettä ja -kahvilaa vuoden 2015 syyskuusta asti Isollakadulla pyörittänytDavid Vikström on päättänyt laittaa pillit pussiin, hyvissä ajoin ennen viimeistä pakkoa. Unelman kaatumista merkitsevä lopettamispäätös ei ollut helppo. Takana on vuosi kipuilua, haaveiden hautaamista, stressiä ja flunssakierteitä.

Vuosi sitten nuorella yrittäjällä heräsi vahva epäilys siitä, että kaikki niksit on kokeiltu toiminnan kasvattamisen eteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Liikkeen toiminta ei siis ole hiljentynyt, muttei ole kasvanutkaan. En tiedä, miten kelkan olisi saanut enää käännettyä, joten tein tämän ratkaisun. Päätöksen jälkeen olo on ollut helpottunut, vaikka pahaltahan lopettaminen tuntuu. Koen epäonnistuneeni, vaikka monet sanovat ettei juuri niin pitäisi ajatella, 32-vuotias Vikström huomauttaa.

Edelleen muutaman kerran viikossa käy porukkaa, joka ei ole kuullutkaan tästä musiikkikaupasta, vaikka GearHead's Denistä piti tulla juuri musaharrastajien paikka.

On ollut myös aikaa kaivella syitä siihen, miksi meni niin kuin meni.

– Markkinoinnissa olisi alkujaan pitänyt olla toinen painopiste. Tällä tiedolla ja kokemuksella en enää painottaisi kahvilapuolta kun isohan juttu on nimenomaan se, että musatarvikkeita ja -palveluja löytyy. Kun avasin kaupan ei kaupungissa juuri ollut iltakahdeksaan auki olevaa kahvilaa. Ajattelin, että kahvilapalvelut on hyvä keino saada porukkaa, ja että sitä kannattaa tuoda esille. Vaikea on tietenkin sanoa, olisiko mennyt toisin, jos markkinoinnin kärki olisi lähtökohtaisesti ollut musiikissa, hän pohdiskelee.

Kahvittelijoita onkin riittänyt mukavasti, erityisesti lounasaikaan paikalle ole löytäneet opiskelijat. Kotoisassa kahvilassa nahkasohvineen, arkkupöytineen ja rumpujen sisälle tehtyine lamppuineen paitsi seurustellaan, lueskellaan musalehtiä ja pelataan lautapelejä. Kaupan puolella myyntiä on kertynyt lähinnä päivittäistavaran, kuten kielten ja johtojen myynnistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Musiikkipuoli, soitinkirppis, korjaukset ja virittämiset ovat kuitenkin jääneet enemmän varjoon. Edelleen muutaman kerran viikossa käy porukkaa, joka ei ole kuullutkaan tästä musiikkikaupasta, vaikka GearHead's Denistä piti tulla juuri musaharrastajien paikka, David Vikström toteaa.

– Netissä tapahtuva musiikkikauppa vie toki osansa.

Musiikki säilyy rakkaana harrastuksena yrityksen kohtalosta huolimatta. Kaiken maailman huolet unohtuvat kun pääsee soittamaan kasarirockia kitaralla. Vikström kertoilee myös pelaavansa jääkiekkoa useammassa porukassa ja jalkapalloakin yhdessä porukassa Luodossa.

– En tiedä mitä teen liikkeen sulkemisen jälkeen. Tulevaisuus on siis avoin - ja varmaan täynnä mahdollisuuksia odottamassa. Noh, töitähän pitää löytää, että saa merkityksellistä tekemistä, rytmiä päivään ja yrityksen lainat maksettua. Nyt on ainakin kokeiltu yrittämistä ja myyntityötä. Ei oppi ole hukkaan mennyt. Kun olen käytännössä tehnyt itse kaiken ja yksin työskennellyt liikkeessä on matkan varrella ehtinyt tulla monenlaista selvitettävää asiaa eteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vikström on koulutukseltaan tradenomi. Ammattiin hän valmistui Vaasasta vuonna 2012.

– Tavoitteeni oli elättää itseni musiikkialan yrittäjänä. Nyt pitää ajatella toisin ja asettaa uudet pelimerkit.

GearHeads' Den musiikkikauppa ja -kahvila sulkee ovensa vapun kynnyksellä.

– Laitan ovet kiinni todennäköisesti huhtikuun viimeisenä päivänä. Jos varastoon jää paljon tavaraa, harkitsen toiminnan jatkamista vielä kahdella viikolla.

Liiketilat, 130 neliötä katutasossa, ovat omat.

– Muutama kiinnostunut on jo käynyt katsomassa paikkoja. Vuokraan tai myyn. Sijainti on hyvä ja keskeinen.

Muusikoiden ja muiden kohtaamispaikka

GearHeads' Den avasi ovensa Isokatu 8:ssa syyskuussa 2015, sulkee 30.4.2019.

Musiikkiliike, soittimien korjauspalvelu, viritys, soitinkirppis, kahvila.

Yrittäjänä David Vikström, 32.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä