sunnuntai 26.5.2019 | 04:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pohjanmaan liitto avusti Pietarsaaren Näyttämön syksyn näytelmää

Joni Mäki-Petäjä Pietarsaaren Sanomat+
Pe 8.3.2019 klo 08:40

Pohjanmaan liitto tuki maakunnassa toimivien yhdistysten toimintaa jakamalla yhteensä 26 000 euroa kohdeavustuksina suomenkielistä kulttuuria edistäviin tarkoituksiin. Avustuksia myönnettiin ensisijaisesti hakijoille, joita ei viime vuonna tuettu. Lisäksi painotettiin avustuskohteen yleishyödyllistä luonnetta.

Hakemuksia saapui yhteensä 35 yhdistykseltä. Haettujen avustusten yhteissumma oli 105 884 euroa. Yksi avustetuista oli Pietarsaaren Näyttämö ry, joka sai 2000 euroa syksyn näytelmän toteuttamiseen.

Kohdeavustukset myönnettiin seuraaville hakijoille:

Elokuvakeskus Botnia ry Retrospektiivi Eero Murtomäen luontoelokuvatuotannosta 3000

Isonkyrön 1700-l markkinat ry Historialuento ja tarinatuokio 1500

Kyrönmaan Taideyhdistys Taideleiri nuorille 1000

Nukketeatteriyhdistys Pikku Aasi ry Eevaliisa Holma-Kinnunen - Nukketeatterinäyttely Vaasassa 2000

Pietarsaaren Näyttämö ry Syksyn 2019 näytelmän toteutukseen 2000

Pohjalainen Taiteilijaliitto Nuorten taiteilijoiden näyttely 2000

Pro Kirkkokatu 1 B ry Suomi maalaa -tapahtuma ja naamiohuvit 3000

Suomen kirjastomuseoyhdistys ry Mennään elokuviin -näyttely 1000

Vaasan 4H-yhdistys Alkulan tilan historia tutuksi -tapahtuma 500

Vaasan Orkesteriyhdistys ry Orkesteritoimintaan 2000

Vaasan Taiteilijaseura Vieraileva näyttelytoiminta 2000

Vaasan Ylioppilasteatteri Ramppi ry Kesäteatterin lavastus ja puvustus 2000

WildLife Vaasa tukiyhdistys ry Vaasa Climate Change -konferenssin markkinointi ja Festival Summit 4000

#