Viihde

Kirkkoherran huolena laskeva jäsenmäärä - ilona toiminnan uudistuminen

– Ehkä katsotaan, että seurakunta on epäonnistunut tehtävässään tarjota mielekästä toimintaa ja riittävää hengellistä tukea, Lotta Endtbacka pohtii seurakunnasta eroamisen syitä.

Pietarsaari

Jos lasinen enkelipatsas seurakuntakeskuksen salin pöydällä voisi puhua, se varmaan iloitsisiLotta Endtbackan jälleennäkemisestä. Endtbacka sai sen isotädiltään valmistujaislahjaksi ja kuin suojelusenkeliksi auttamaan siltojen yli vastavihittyä naispappia 2003. Sukunimenä oli tuolloin tosin Kujanpää, kotiosoitteena ja työpaikkana Alahärmä.

Pietarsaaren suomalaisen seurakunnan kirkkoherra on siis palannut takaisin töihin puolentoistavuoden äitiys- ja hoitovapaan jälkeen. Ihanaa oli äitiyslomalla kun sai keskittyä vain lapsiperheen iloihin ja murheisiin. Ja yhtä hyvältä tuntuu palata henkistä virettä antavaan työhön, jota pitää innostavana, kivana ja siinä toimiessa tulee lisäksi etuoikeutettu olo. Vielä kun työnantajalla ja itsellä on sama arvomaailma, ei tässä voi kuin olla suu messingillä, Endtbacka nauraa.

Nauruun ei sitä vastoin ole aihetta kun katsoo seurakunnan laskevaa jäsenmäärää, joka on ensimmäisen kerran alittanut 5000 rajan seurakunnan koko 56 vuotta kestäneellä taipaleella. Viime vuonna erosi 63, mutta liittyneitä oli sentään 26 ja kastettujakin 32, vaikka syntyvyys laskee.

Ihan vaan vertailun vuoksi: kun 1980-luvulla lapsiperhetapahtuma veti satoja osallistujia, se oli paljon. Nyt jos osallistujia on kymmeniä, se on paljon.

Eroamisen syitä ei ole aivan helppo arvailla. Ehkä katsotaan, että seurakunta on epäonnistunut tehtävässään tarjota mielekästä toimintaa ja riittävää hengellistä tukea, Endtbacka pohtii. Kirkollisverossa säästäminen voisi olla yksi syy kun perheessä tekee rahallisesti tiukkaa. Sitten ovat yleisesti ottaen ne, jotka säästösyistä eroavat kirkosta vuoden viimeisenä päivänä ja liittyvät seuraavan vuoden alussa uudelleen. Kirkollisveroa kun ei makseta vielä kirkkoon liittymisvuodelta, vaan aina vasta seuraavalta vuodelta.

Rippikoulun vahva asema ilahduttaa kirkkoherraa. Sillä tavoitetaan suuri enemmistö nuorista.

– Pari-kolmekymppiset eivät niinkään ole kiinnostuneita seurakunnan riennoista. Yleensä vasta perheellistyminen tuo takaisin jäseneksi ja toimintaan. Niin ikään myös erilaisissa elämänkriiseissä haetaan hengellistä tukea kun muualla on tullut seinä vastaan, Endtbacka puntaroi.

Kuolemalle ei mahdeta mitään, eikä poismuutolle. Poismuuttaneita oli viime vuonna 198.

Valoisana Lotta Endtbacka kuitenkin kokee suomalaisen seurakunnan tulevaisuuden. Paimen näkee johtamansa seurakunnan pienenä, mutta vahvana. Työntekijöitä on symbolisesti 12, kuin opetuslapsia; kaksi pappia, kaksi diakonia ja kaksi nuorisotyönohjaajaa, neljä lastenohjaajaa, kanttori ja seurakuntasihteeri.

– Toisaalta taas; mitä pienempi seurakunta sitä vähemmän resursseja, joilla toimia. Pystymme kuitenkin tarjoamaan kaikenikäisille jotain matkaevääksi.

Talous on Endtbackan mielestä vakaalla pohjalla, se on vastuullisesti hoidettu koko yhtymätasolle, hän näkee. Yhdistymispaineita suomalaisella seurakunnalla ei ole.

– Seurakuntayhtymän ruotsalaisethan seurakunnat ovat tehneet aloitteen yhdistymisestä, minkä seurauksena muodostetaan yksi tai kaksi ruotsalaista seurakuntaa. Siitä ollaan yhtä mieltä, että suomalainen seurakunta pysyy itsenäisenä. Se on yksinkertaisesti mielekkäintä eikä näköpiirissä ole seurakuntaakaan, mihin voisimme yhdistyäkään, huomauttaa Endtbacka.

Pienuuden suuruudeksi ja tappion voitoksi kääntämisessä yhtenä reseptinä on jumalanpalvelusten ja uusien toimintamuotojen edelleen kehittäminen. Myös ylipäätään seurakunnan olemassaoloa ja sen tekemää työtä pitäisi tehdä näkyvämmäksi ainakin niiltä osin kuin se on mahdollista. Diakonian ja sielunhoidon parissa tehtävä työ on luonteeltaan sellaista, ettei siitä juuri voi huudella, kirkkoherra aprikoi.

Huomiota kiinnitetään nyt jumalanpalveluksen uudistamiseen. Työ on itse asiassa jo pyörähtänyt hyvin käyntiin ja kävijämäärissä on havaittavissa Endtbackan mukaan jopa pientä kasvua. Viime sunnuntaina seurakuntakeskuksessa pidetty perhejumalanpalvelus veti useamman penkkirivin täyteen kuulijoita. Tilaisuuden jälkeen polkaistiin vuoden yhteisvastuukeräys käyntiin seukkiksen pihalla grillimakkaran ja rekiajelun voimin, lumipyryä uhmaten.

– Ihan vaan vertailun vuoksi: kun 1980-luvulla lapsiperhetapahtuma veti satoja osallistujia, se oli paljon. Nyt jos osallistujia on kymmeniä, se on paljon.

Jumalanpalvelusten uudistaminen tarkoittaa käytännössä vaikkapa sitä, että seurakuntalainen voi halutessaan avustaa osallistumalla esirukoukseen tai esittämällä musiikkia. Taustalla on ajatus yhdessä tekemisestä.

Lasten pyhäkoulu on modernisoitu uudelle tuhatluvulle aikapäiviä sitten: keskiviikkoisin illalla pidetään varttipyhäkoulu 4-10 -vuotiaille suunnatun Tiuku-kuoron kokoontumisen yhteydessä.

– Kamalat äidit, kastepuu, huhtikuussa pidettävä "kurkkaa kirkkoon", heittää kirkkoherra vielä esimerkkejä uusista toimintamuodoista.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajuutta Lotta Endtbacka pitää näköalapaikkana yhtymän asioihin.

– Teknisesti tehtäväni on kokouksessa puheenvuorojen jakaminen, mutta voin toki vaikuttaa asioihin mm. mahdollisesti tuomalla esille uusia näkökulmia käsittelyvaiheessa. Yhtymän edustajana osallistun moniin neuvotteluihin erilaisissa yhteistyökuvioissa, mikä lisää yleistä tietomäärää yhtymän asioista.

Tammikuun alussa töihin palannutta kirkkoherraa ei haittaa sekään, että jatkossa kolme viikonloppua neljästä kuluu työn merkeissä. Hän on tottunut siihen, ettei työaikoja ole ja siihenkin, että epäsäännöllinen työ vaikeuttaa osallistumista viikoittaisiin harrastuksiin.

Sen sijaan Lotta Endtbacka saa tehdä kutsumustyötä. Siinä pohjana ja kalliona on lapsen usko, joka alkoi versoa tyttökerhon, partiotoiminnan ja pyhäkoulun kautta.

– Ysiluokkalaisena halusin itse tet-jaksolle seurakuntaan. Heti huomasin, että siellähän tehdään hyvää ihmisen puolesta, että seurakunnassa voi toteuttaa hyviä asioita.

Isotäti ja körttiläinen mumma jaksoivat kannustaa eteenpäin jättäen jälkeensä sen kaikista tärkeimmän - hengellisen perinnön.