sunnuntai 21.7.2019 | 23:07
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Luodon sillat avattiin liikenteelle perjantaina – Alueella on aluksi kolmenkympin rajoitus

Minna Mustonen Pietarsaaren Sanomat+
Pe 21.12.2018 klo 12:45

Lammassaaren ja Varassaaren sillat maantie 749:llä Luodossa avattiin liikenteelle perjantai-aamusta. Vaikkakin alueella viitoitustyöt ovat vielä hiukan kesken, pääsee liikenne silloilta kuitenkin jo kulkemaan.

– Alunperin sillat oli rakennettu vuonna 1958 ja viimeisimmissä kuvauksissa siltojen kunto todettiin niin huonoiksi, että ne vaativat pikaisesti kunnostuksen. Sillat ovat olleet remontissa maalis-huhtikuusta lähtien, kertoo siltainsinööri Jukka Ylimäki Ely-keskukselta.

Sillat kunnostettiin puolittain Elyn rahoituksella ja puolittain liikenneviraston rahalla. Kaikkiaan kunnostukseen meni 2.7 miljoonaa euroa.

Urakka pysyi pääosin aikataulussaan vaikka muun muassa viime kesän helteet tekivät töille tepposiaan.

– Sillan valuutöitä jouduttiin helteiden takia siirtämään heinäkuulta elokuulle. Sillä kolmenkymmenen asteen helteet olisivat saattaneet aiheuttaa vasta valetulle betonille vaurioita, summaa siltainsinööri.

Säät eivät olleet ainoa viivästystä aiheuttanut tekijä. Alunperin urakoitsijaksi valitun urakoitsijan työmenetelmät olivat vesiluvan vastaisia. Uusi urakoitsija pääsi aloittamaan työt muutaman viikon aikataulusta myöhässä. Toinen viivästys kohtasi urakkaa, kun terästuotteet toimitettiin nurinkurisessa järjestyksessä.

– Urakoitsijasta riippumattomista viivästyksistä huolimatta urakoitsija on toiminut loistavasti. Töitä on paiskittu ja aikataulua on kiritty kiinni, kiittelee Ylimäki.

Silloilla on aluksi 30km/h nopeusrajoitus.

Nopeusrajoituksella koitetaan estää se, etteivät autot kärsisi vaurioita kun murskepenkere mahdollisesti tiivistyy aiheuttaen penkereen ja sillan kannen rajaan epätasaisuutta. Myöhemmin rajoitus nostetaan viiteenkymppiin.

21.12 // sähkettä päivitetty klo 12.35

#