Urheilu

Jeppis Hockey sarjaan ennakkosuosikin viitta harteillaan

IFK Lepplaxilla uudistunut joukkue ja uusi valmentaja.

Pietarsaari

Kahden hieman vaatimattomamman kauden jälkeen on Jeppis Hockey koonnut jälleen ryhmän, jolla tavoitellaan jääkiekon II-divisioonan lohkovoittoa. Viime kaudella joukkue ylsi puolivälieriin, mutta lopulta mestaruudenkin napannut IK Kronan pudotti Jeppiksen jatkosta.

– Kaksi viimeistä kautta meillä oli nuori ja kapea ryhmä, joka kärsi vielä jatkuvista loukkaantumisista. Peli meni väkisin passiiviseksi, mutta tällä kaudella vauhtia tulee riittämään, lupaa Jeppiksen valmentajaTomi Joki.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Joukkueessa on kaikkiaan 26 pelaajaa, joista osa on omia junioreita, osa taas kokeneita sarjajyriä.

"Nyt meillä on ollut mahdollisuus pelata ja etenkin harjoitella neljällä kentällisellä. Näin on mahdollista pitää yllä korkeaa tempoa." Tomi Joki

– Nyt meillä on ollut mahdollisuus pelata ja etenkin harjoitella neljällä kentällisellä. Näin on mahdollista pitää yllä korkeaa tempoa. Joukkueessa on hyvä cocktail nuoruutta ja kokemusta sekä luisteluvoimaa ja taitoa pitää kiekkoa, Joki jatkaa.

Aivan sarja-avauksen kynnyksellä Jani Nylund sai pelipaikan Ruotsista, mutta Joki sai nopeasti tilalle Sportin Oskari Hakomäen. Hakomäki on viimeksi edustanut Malax IF:ää.

– Se oli laadukas paikkaus, koska Hakomäellä on tilillään Sportin kausiltaan kaksi Mestiksen mestaruutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kauden harjoitusotteluiden tulosten perusteella Jeppiksellä on koossa vahva nippu, jolla varmasti taistellaan sarjan mestaruudesta. Joukkue pisti harjoituskaudella ruotuun mm. Suomi-sarjalaiset S-Kiekon ja MuIK:n.

IFK Lepplaxissa puhaltava uudet tuulet. Jonny Åsvik pisti hokkarit naulaan, mutta jatkaa silti valmennustiimissä. Poissa ovat myös David Lindgren ja Filip Lund, minkä lisäksi uutena valmentajana aloittaa MuIK:sta tuttu André Smulter. Kalkkiviivoilla saatiin tärkeä palanen kohdalleen, kun Joachim Sundsten jatkoi sopimustaan. Hän ja Jens Östman vastasivat viime kaudella 60% Lepplaxin kaikista maaleista.

– Todella tärkeä pelaaja meille ja yhdessä Filip Lindgrenin kanssa tuttuja minulle jo MuIK:n ajoista, Smulter tietää.

Viime kaudella nousijajoukkue IFK Lepplax vakuutti esityksellään nousten runkosarjan neljänneksi. Puolivälierissä tuli kuitenkin seinä vastaan, kun KoMu HT voitti suoraan kahdessa ottelussa. Myös tämä harjoituskausi on sujunut hyvin viimeistä kahta viikkoa lukuunottamatta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä on ollut valtavasti poissaoloja, ei loukkaantumisia, vaan tavallista sairastelua. Se on näkynyt harjoitusten laadussa, kertoo itsekin sairasvuoteelta tavoitettu Smulter.

Harjoitusottelut kertoneet Smulterille paljon joukkueen tilasta.

– Maalinteossa meillä ei ongelmia ole, mutta puolustuspelissä riittää vielä hiomista. Osaamme puolustaa kun kiekko on vastustajalle, mutta oma kiekollinen pelaaminen on ollut huolimatonta etenkin hyökkäyspäässä. Vääristä ratkaisuista vastustaja on päässyt rankaisemaan turhan helposti. Pyrimme silti pelaamaan aktiivista peliä, jossa kaikki puolustavat ja hyökkäävät. Peruuttelemaan emme ryhdy. Saatuamme kiekon omalla alueellamme, pitää hyökkäyksen käynnistyä niin nopeasti, ettei vastustaja ehdi ryhmittyä.

Jeppis Hockey aloittaa kiekkokautensa tulevana lauantaina kotiottelulla Lapuan Virkiää vastaan. IFK Lepplax avaa kautensa Kurikan Ryhdin vieraana.

Kimmo Rudnäs

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä