Viihde

Viimeinen asukas sammuttaa Maskenista valot kohta

– Pitää pikkuhiljaa lähteä vetämään kun koti puretaan alta, suree Bertta Olli lähtöä.

Pietarsaari

Mukaan lähtee ainakin laatikosto, kaappi, pinnasänky lastenlasten kyläilyä varten ja kaksi osaa kirjahyllystä, tekeeBertta Olli, 81, mielessään muuttolistaa. Tavarat tutussa ja kuudella vuosikymmenellä rakkaaksi käyneessä kodissa Maskenissa ovat vielä visusti paikoillaan. Ehtiihän ne pakata.

Koko talossa valot palavat enää muutamassa ikkunassa, vaikka asuntoja on 72. Bertta Olli muistaa toisenkin ajan kun alue eli voimissaan; piha vilisi lapsia ja pyörätelineissä oli ruuhkaa, koululaiset kävelivät kadun poikki Ristikarille, isommat kiven heiton päähän upouudelle Pursisalmelle, Pedersöre Handelslag palveli likimain ikkunan alla, talon naiset kokoontuivat toistensa luokse käsitöitä tekemään, tehtaat kasvattivat perheille vaurautta.

Mutta kun on mentävä, on mentävä, hän ajattelee, vaikka olikin aikoinaan luullut lähtevänsä C-rapusta vasta viimeiselle matkalle.

– En tiedä sammutanko minä viimeisenä asukkaana valot Maskenista.

– Pitää joka tapauksessa pikkuhiljaa lähteä vetämään kun koti kerran puretaan alta. Vai nostaisivatko sängyn pihalle, jos en lähde, Olli vitsailee ja vakavoituu samaan hengenvetoon.

Toista on kova ikävä.

– Ikävä pusertaa sydäntä. Onneksi pumppu on priimakunnossa, vaikka jalat kremppaavat.

– Oivan ei ainakaan tarvinnut olla näkemässä tätä päivää, että koti pitää jättää. Hänelle se olisi ollut täysin ylitsepääsemätön paikka, Bertta Olli tietää.

Ei purkaminen minään yllätyksenä tule. Purku-uhka on leijunut Maskenin päällä pitkään; rakenteet kyllä kantavat, mutta vesi- ja viemäriputkisto on huono eikä monia asuntoja ole edes voitu käyttää kosteusvaurioiden takia. Ensimmäisen kerran talon hävittäminen maan tasalle nousi esille kaupungin vuokra-asuntoja koskevassa toimenpideohjelmassa 2012.

Ollit muuttivat 60-luvulla Maskenin ensimmäiseen osaan, joka oli valmistunut 1963. Sen jatke "Masken II", nousi vuoden 1964 tammikuussa. Masken kuten muutamaa vuotta aiemmin Alholminkadun toiselle puolelle noussut Jakolosa umpipihoineen lievittivät suurta asuntopulaa mm. Schaumanin uuden sellutehtaan rakennustyöväen ja värvättyjen selluloosatyöläisten muutettua kaupunkiin.

– Uusiin huoneisiin oli tietenkin mukavaa muuttaa. Keittiökin oli niin valmis, että hella päälle ja perunat kattilaan. Pintaremonttia ja asumismukavuutta lisääviä uudistuksia talossa on tietysti tehty vuosien verralla, kylpyamme on kannettu ulos aikapäiviä sitten ja olohuoneeseen on laitettu laminaattilattia, joka on muuten hirveän liukas. Keittiönkaapit ovat samat enkä uusia ole kyllä osannut kaivatakaan - niin hyvin ne ovat palvelleet. Parvekekin löytyy, vaikka harvoin minulla on sinne asiaa - en pidä korkeista paikoista ollenkaan.

– Putkien kanssa ei meidän päässä ole ollut ongelmia. Ne ovatkin paremmassa kunnossa tällä puolen taloa. Jos minä saisin pitää pääni, löisin talon poikki tunnelin kohdalta ja purkaisin vain uudemman osan. Eivät kai putket sentään kultaa maksa, Bertta Olli ihmettelee.

Keittiö, olohuone ja kaksi kamaria, hieman alle 70 neliötä. Ollia vähän huvittaa miten lukaaliin aikoinaan mahtuikaan koko viisihenkinen perhe kun nyt yhdelläkin tekee välillä tiukkaa rollaattorin kanssa.

Uusi osoite löytyy läheltä TT-hallia.

– Lapset auttavat muutossakin, totta kai.

– Samassa talossa on paljon tuttuja, mummua ja tummua joten sovin joukkoon oikein hyvin. Hissi tuo ja vie eikä voi sanoa niin kuin nyt, että on vähän hankala päästä rappusia alas, ulkoilemaan ja liikuttamaan niveliään, Bertta Olli naurahtaa.

Hän kertoo käyneensä tutustumassa taloon ja sanoo olevansa oikein tyytyväinen näkemäänsä. Siellä on hyvä jatkaa eläkeläisen elämää.

Pirkko Högkulla

ps@pietarsaarensanomat.fi