Paikallisuutiset

UPM:n muutosneuvottelut ohi – Näin kävi Pietarsaaren sellutehtaan ja Alholman sahan työntekijöille

Kuva: Tapio Lehtinen

UPM Fibres on saanut päätökseen muutosneuvottelut Fibres Finland Operations -organisaatiossa, johon kuuluvat UPM Pulpin Suomen sellutehtaat, UPM Timberin Suomen toiminnot ja UPM Metsä, UPM kertoo tiedotteessaan.

Muutosneuvotteluiden piiriin kuului yhteensä noin 1600 työntekijää. Neuvotteluiden lopputuloksena vähenee yhteensä enintään 88 työtehtävää.

Pietarsaaren sellutehtaalta vähenee kahdeksan työtehtävää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Näistä seitsemän on irtisanomisia, ja lisäksi yhdelle toimihenkilölle tarjotaan toista työtä, Pietarsaaren tehtaanjohtaja Tuomas Pääkkölä kertoo.

Alholman sahaan muutosneuvottelut osuivat hieman lievemmin. Tehtaanjohtaja Mika Åby kertoo, että järjestelyt ovat vielä kesken, eikä kaikkia yksityiskohtia ole vielä käyty läpi henkilöstön kanssa. Tämän vuoksi Åby ei vielä tässä vaiheessa voi kommentoida asiaa kovin laajasti.

Mutta jotain hän voi sanoa.

– Käytännössä puhutaan uudelleenjärjestelyistä. Ei mitään suurempaa dramatiikkaa. Näillä näkymin meille ei tule irtisanomisia, sanoo Åby.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lokakuussa käynnistyneiden neuvotteluiden tavoitteena on ollut toiminnan tehostaminen ja kannattavuuden turvaaminen.

Lisäksi UPM:n Suomen selluliiketoiminnassa ja sahaliiketoiminnassa sovittiin mahdollisista lomautuksista vuoden 2025 ensimmäiselle vuosipuoliskolle. Mahdolliset lomautukset voivat toteutua vaiheittain, ja niiden kesto voi olla enintään 90 päivää.

– Markkinatilanne on meille tällä hetkellä haastava, ja sen takia nämä muutosneuvottelut on käyty. Emme pysty vielä sanomaan, toteutuvatko lomautukset, mutta tätä varten olemme käyneet neuvottelut ja tällainen työkalu on myös käytössä, jos tilanne sitä vaatii. Tarkastelemme keväämmällä sitten tilannetta, Pääkkölä sanoo.

Neuvottelujen piirissä oli UPM:n kolme sellutehdasta Suomessa, jotka sijaitsevat Lappeenrannassa, Pietarsaaressa ja Kouvolassa, sekä sahaliiketoiminta Lappeenrannassa, Pietarsaaressa, Porissa, Tampereella ja Juupajoella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juttua muokattu 2. joulukuuta kello 16.38: Lisätty Alholman sahan tehtaanjohtaja Mika Åbyn kommentit. Kello 19.28: Otsikko vaihdettu.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä