Kolumnit

Tony Syrjäsen kolumni: Nostalgian kaihoa eilisen varjossa

Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.

Nostalgia. Tuo auttamattoman kaihon ja haikeuden tunnelma kaiken sen menneen äärellä, mikä ei enää ole saavutettavissa. Muistot siitä, kun kaikki oli olevinaan hyvin. Lapsuuden maisemat, radio- ja tv-ohjelmat, joulut, venetsialaiset, uudet vuodet, kesäpäivien huolettomuus, Kekkonen, Koivisto ja Ahtisaari. Maailma oli mallillaan ja taivas oli sininen.

Ylenmääräisessä nostalgisoinnissa on ollut itselleni aina valju makumaailma, maailman kuitenkin mennessä jokaisella vuosikymmenellä hurjasti eteenpäin. Useimmiten se, mitä ikävöiden muistelemme, on pastellein väritettyä hattaraa, jossa todellisuutta on vaikea hahmottaa sävyerojen kakofoniasta. Mennyt on joka tapauksessa mennyttä. Aika entinen ei koskaan enää palaa, kuten vanha salakuljettaja Laitinen totesi.

Nostalgialla on siitä huolimatta merkittävä rooli ihmisen elämässä, eikä sitä sovi ainoastaan vähätellä. Tuntemukset ja muistot vievät helposti harhaan, mutta toisaalta juuri niihin me perustamme kokemuksemme todellisuudesta, tietoisuudestamme ja ympäristöstämme.

Ja olihan se aikamoista, kun ihmiset olivat nykyistä enemmän yhteydessä toisiinsa reaalimaailman kautta. Ei ollut lukemattomia viestipalveluja, somea ja foorumia, jota kautta pystyi kertomaan, että nyt, huomenna tai ensi viikolla ei sovi, koska juuri silloin on jotain muuta. Ennen sitä mentiin muitta mutkitta ovelle ja kahvipannu pärähti käyntiin.

Myös lapsen elämä oli muinoin mutkattomampaa, kun ei tarvinnut kuin soittaa kaverin ovikelloa ja kysyä, voitko olla. Puhelimet oli toki keksitty tuolloinkin, mutta koska niissä joutui puhumaan suoraan eikä keksimään tekosyitä ennen viestin lähettämistä, ihmissuhteet olivat ehkä siitäkin syystä konstailemattomampia.

Ja olihan se aikamoista, kun tehdäkseen jotain, joutui oikein tekemään jotain. Kaikkea ei tarjottu aina valmiina, jolloin pääkopan ja hauisten käyttöä vaadittiin muuhunkin kuin varsinaiseen tekemiseen. Tylsintä taas oli, kun ei ollut mitään tekemistä, mutta sekin oli oikeastaan pelkkää luksusta. Jos suurin ongelma on, että joutuu olemaan hetken jouten, asiat eivät voi olla erityisen heikosti.

Oli myös aikamoista, kun pienempienkin kaupunkien keskustat olivat eläviä, maaseudulla pystyi pärjäämään ja pankissa oli ihminen tavattavissa. Posteja oli siellä täällä, posti kulki ajallaan ja viidellä markalla sai taskun täyteen irtokarkkeja.

Ja olihan se aikamoista, kun Pietarsaaren Sanomat ilmestyivät joka viikko.

Oli se aikamoista, kun meillä oli oma suomenkielinen sanomalehti.