Kolumnit

Tony Syrjäsen kolumni: Informaation monet kasvot

Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.

Alussa ihminen loi kommunikaation ja informaation. Informaatio ei ollut alkuun järin syvällistä tai henkevää, vaikka sitä kaiverrettiin jokaiseen luolaan ja notkelmaan. Tuli ilta ja tuli aamu, mutta ihminen ei päässyt puusta pitkälle.

Satojen tuhansien vuosien jälkeen ihminen sanoi: kokoontukoot kaikki tieto yhteen paikkaan, niin että informaatio saavuttaa jokaisen ja totuus tulee näkyviin. Ja ihminen ajatteli, että niin oli hyvä.

Ei ollut. Ei ainakaan siinä merkityksessä, kuin helposti voisi ajatella. Joidenkin teorioiden mukaan kun on niin, että mitä enemmän ja mitä tarkempaa tietoa on tarjolla, sitä varmempaa on faktan riemukulku. Teorian ostaa mielellään, koska se tarjoaa yksinkertaisen ratkaisun monimutkaisiin haasteisiin. Mutta juuri se on ongelma. Monimutkaisiin haasteisiin on harvoin tarjolla yksinkertaista ratkaisua.

Jos haluaa sukeltaa syvemmälle informaation historiaan, sen kehitykseen ja tulevaisuudenkuviin, historioitsija Yuval Noah Hararin uunituore teos ”Nexus” saattaa olla katsastamisen arvoinen teos. Tiedonvälityksen kehitys kivikauden nuotiotarinoista kirjoituksen ja painotaidon keksimiseen ja siitä edelleen radioon, televisioon ja tietokoneaikaan on hengästyttävä retki.

Kuten Harari toteaa jo kirjan alussa, informaatioon voi suhtautua vähintään muutamalla tavalla. Naiivi tapa on kuvitella, että lisääntyvä ja kaikkialle levittäytyvä tieto nostaisi automaattisesti faktan osuutta informaatiokosmoksessa. Vaikka lisääntyvä tieto nostaa faktan määrää, samaan aikaan syntyy informaatiota, joka ei ole edes kaukaista sukua faktoille.

Informaatiota käytetään monissa maissa ja ideologioissa pelkkänä propagandan välineenä, tuottamaan juuri sellaista tietoa, joka sattuu sopimaan omiin tavoitteisiin.

Ensimmäinen askel on selvittää, miten hyvin informaation välittäjä kestää kyseenalaistamista ja kritiikkiä.

Historiassa käydyt noitavainot ovat yksi oiva esimerkki siitä, miten informaatiota voidaan käyttää väärin. Vaikka jo tuohon aikaan (1400-luvulla) tiedettä edistettiin kirjapainotaidon ansiosta, noitavainot eivät olisi olleet niin massiivisia ilman kirjapainotaidon mahdollistamaa laajempaa tiedonvälitystä.

Vaikka välillä tuntuisi, että nykyään on helppo hukkua informaatiotulvan pyörteisiin eikä ole aina helppoa erottaa mikä on faktaa ja mikä fiktiota, joitain suuntaviivoja voi silti hahmotella.

Diktatuureissa ja totalitarismissa esimerkiksi panostetaan aina tiedon keskittämiseen ja valvontaan, siinä missä tiede ja demokratiat perustuvat tiedon itsekorjaavuuteen ja läpinäkyvyyteen.

Jos siis haluat tietää, onko tieto luotettavaa, ensimmäinen askel on selvittää, miten hyvin informaation välittäjä kestää kyseenalaistamista ja kritiikkiä. Jos sietokyky on alhainen, samalla tasolla on todennäköisesti myös informaation faktapitoisuus.