Pääkirjoitukset

Toimitellen: Stadionin rahoituskuviosta päätettiin jo vuosia sitten

Kirjoittaja on Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja.

Yhdellekään Pietarsaaren kaupungin päättäjistä ei pitäisi tulla yllätyksenä kokonaisuus, jolla kaupunkiin ollaan rakentamassa modernia jalkapallostadionia. Jo asian alkumetreiltä on ollut selvää, että mikäli pääosin paikallisten jalkapalloseurojen omistama Jeppis Stadion -yhtiö (aiemmin KePok) onnistuu hankkimaan riittävän rahoituksen areenan rakentamiseksi, kaupunki vastaa sen pääoma- ja käyttökuluista. Sen se tekee vuokraamalla valmiin laitoksen itselleen.

Kyseessä on siis nykyään aika tavanomainen sopimus, jollaisilla on jo pitkään rakennettu vaikkapa kouluja ja päiväkoteja, myös Pietarsaaressa. Joku taho rahoittaa ja pystyttää, kunta liisaa. Etuna veronmaksajiin päin voidaan nähdä, että kunnan ei tarvitse itse sijoittaa miljoonia seiniin, riittää että se vuokraa niitä. Kustannus on tasainen ja ennustettava läpi vuosien. Tätä voi verrata osamaksulla tapahtuvaan hankintaan.

Kysymys on loppujen lopuksi siitä, haluavatko päättäjät tukea perinteistä ja laajalle levinnyttä harrastusta.

Pietarsaaren kaupunginhallitus päätti 22.6.2020 hyväksyä yksimielisesti stadionyhtiön kanssa tehdyn aiesopimuksen, jossa kaupunki ilmaisi valmiutensa pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Jo tuolloin oli selvää, että ”investoinnin ja areenan käytön resurssien turvaamisen malli olisi sama kuin Länsikentän osalta siten, että kaupunki vuokraa stadionin ja vuokraa sitä sen jälkeen eteenpäin otteluita, harjoituksia ja tapahtumia varten”. Lainaus on kaupunginhallituksen pöytäkirjasta asian käsittelyn yhteydessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lokakuussa 2021 Jeppis Stadion -yhtiö valaisi hanketta yleisötilaisuudessa, jossa asiasta myös tiedotettiin ja yleisön kysymyksiin vastattiin. Muun muassa PS on kirjoittanut näistä vaiheista.

Jeppis Stadionin ei ole tarkoitus rikastuttaa ketään, vaan saada jalkapallon peli- ja harjoitusolosuhteet ajan vaatimalle tolalle Pietarsaaressa. Kysymys on loppujen lopuksi siitä, haluavatko päättäjät tukea perinteistä ja laajalle levinnyttä harrastusta, joka koskettaa tuhansia ihmisiä alueella. Jos haluavat, vaihtoehtona olisi rakentaa omalla (laina-) rahalla. Nyky-keskuskenttä vetelee nimittäin viimeisiään, eikä ehostu ihan pikkusummilla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä