Kulttuuri

Taustalaulajia haetaan: kuorolaisista ja muista harrastajista etsitään tuplakvartettia Tjugo sekunder -musikaaliin, jonka ensi-ilta on helmikuussa Pietarsaaressa

Novian opiskelijat muodostavat musikaalin näyttelijälaulajiston. Martin Segerstråhle ohjaa harjoituksia.
Novian opiskelijat muodostavat musikaalin näyttelijälaulajiston. Martin Segerstråhle ohjaa harjoituksia. Kuva: Pentti Höri

Musikaaliin Tjugo sekunder etsitään taustalaulajia. Helmikuussa, jos koronatilanne suo, ensi-iltansa ja samalla kantaesityksensä saavaan teokseen saa pestin neljä naista ja neljä miestä, eli tuplakvartettia haetaan.

Musikaalin tuottavat Pietarsaaren Sinfonietta yhdessä Campus Allegron koulutusten, Wava-opiston ja Novian kanssa.

– Laulavat esiintyjät on valittu jo syksyllä. Heidän tukemiseensa tarvittaisiin tuplakvartetti eli kaksi sopraanoa, alttoa, tenoria ja bassoa. Olisi kivaa saada tehtyä yhteistyötä seudun kuorojen ja muidenkin laulajien kanssa, jotka haluaisivat olla mukana tällaisessa isossa tuotannossa, hankkeen koordinaattoriOona Haapamäki kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mukaan voi päästä tekemällä videon omasta vapaavalintaisesta laulustaan ja lähettämällä sen Haapamäelle 15. joulukuuta mennessä. Laulajat esitykseen valitaan niiden perusteella.

"Tämä on aikamoinen mahdollisuus kaikille mukanaoleville." Peter Roos rehtori

– Kuka tahansa voi hakea. Tarvitsemme kuitenkin laulajia, jotka osaavat lukea nuotteja hyvin. Yhteisharjoitukset tapahtuvat vasta tammikuun lopulla.

Teksti on ruotsiksi, mutta laulajan äidinkielellä ei ole merkitystä, kunhan ymmärtää laulamansa. Tallennettuja kappaleita voi hyvin harjoitella kotonaan.

Koko hankkeessa on mukana peräti yli 50 tekijää. Lavalle heistä mahtuu parikymmentä. Muun muassa puhaltajat ja taustalaulajat esiintyvät eri tiloissa, joista heillä on videon kautta yhteys kapellimestariMartin Segerstråhleen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tjugo sekunder on musikaali, jossa Segerstråhlen mukaan on nähtävää ja kuultavaa niin perinteiselle musikaalin kuin vaikkapa raskaan rockin ystävälle.

– Iso bändi avaa mahdollisuuksia musiikkiin vähän laidasta laitaan, hän toteaa.

Oikeastaan näin suurella muusikkojoukolla musikaaleja ei vedetä laitosteattereissakaan, joissa 15 hengen orkesterit alkavat olla maksimimittoja.

– Tämä on aikamoinen mahdollisuus kaikille mukanaoleville, Wava-opiston rehtoriPeter Roos sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaiken esittävän taiteen yllä lepää koronan varjo. Oona Haapamäen mukaan mahdollisille yleisörajoituksille ei mitään voi ja niiden mukaan eletään.

– Meillä on mahdollisuus siirtää tuotantoa vuodella. Mutta toivomme tietenkin, että kaikki jotka ovat tehneet paljon työtä tämän eteen, saisivat näyttää osaamistaan.

Striimaus on mukana yhtenä vaihtoehtona, jos tilanne on edelleen paha helmikuussa.

Säveltäjä Christine Julin-Häggman on tehnyt kappaleet 10 vuoden ajanjaksolla. Hän huomasi, että materiaalista voisi tehdä musikaalinkin. Wasa Teaterin johtaja Ann-Luise Bertell on kirjoittanut libreton ja näyttelijä Matias Kuoppala laulujen tekstit.

Kapellimestari Nils-Petter Ankarblom sovittaa musiikin Sinfoniettalle, jota vahvistavat puhaltajat, lyömäsoittajat, säestysryhmä sekä nyt etsittävä lauluyhtye.

Ensi-ilta on 9. helmikuuta 2021. Suunnitteilla on kaikkiaan 10 näytöstä.

Tjugo sekunder, musikaali

Yhteistyössä Pietarsaaren Sinfoniettan ja Campus Allegron koulutuksien kanssa

Kirjoittaja ja libretisti Ann-Luise Bertell

Pedagogi ja säveltäjä Christine Julin-Häggman

Sanoittaja Matias Kuoppala

Ohjaaja Mats Holmström

Kapellimestari Martin Segerstråhle

Koreografi Ida Holmlund

Ensi-ilta 9.2.2021 Schauman-salissa Pietarsaaressa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä