Urheilu

Seiväshypyssä on osattava kaikkea: Hanna Vornanen urheilee niin pitkään kuin kivalta tuntuu

Kuukauden kuluttua 18 vuotta täyttävä Hanna Vornanen on pietarsaarelaisittain harvinainen urheilija: seiväshyppykavereita hänellä ei kotipaikkakunnallaan ole.

– Vaasassa ja Himangalla taitavat olla lähimmät. ÖID:n seuroista hyppääjät käyvät Vaasassa, Keski-Pohjanmaalta käydään Himangalla, Hanna Vornanen kertoo.

Pietarsaarelaisessa IF Drottissa lapsena yleisurheilun aloittanut Vornanen edustaa tänään Himangan Urheilijoita. Seiväshyppytietämys ja harjoitusolot ovat Himangalla korkealla tasolla.

Siitä osoituksena Hanna Vornanen pokkasi viime viikonloppuna Riihimäellä SM-hopeamitalin tuloksella 350. Voittaja ylitti 20 senttiä korkeammalla olleen riman.

– Tulos on minulle perussuoritus. Ennätykseni 360 on muutaman viikon takaa Seinäjoen kisoista.

Hanna Vornasella on hyvät mahdollisuudet hypätä palkintopallille jatkossakin, sillä hän voi kilpailla vielä kaksi vuotta 19-vuotiaiden sarjassaan.

Harjoittelen tavoitteellisesti ja katson sitten, kuinka pitkälle haluan mennä.

Eihän tuosta ole kuin alun toista metriä siihen, että pääsee ottelemaan olympiamitaleista?

– Olen ajatellut ottaa tälleen vähän rennosti ja urheilla niin pitkään kuin se tuntuu kivalta. Harjoittelen kuitenkin tavoitteellisesti ja katson sitten, kuinka pitkälle haluan mennä. Noin korkeita tavoitteita en ole vielä itselleni asettanut, hyväntuulinen Vornanen juttelee.

Tulosparannukset ovat olleet 10–20 sentin luokkaa vuosittain, tällä kaudella toistaiseksi 19 senttiä.

Seiväshyppy on tällä haavaa yksi yleisurheilun mediaseksikkäimmistä lajeista. Ruotsalaisen Armand Duplantisin suoritukset ällistyttävät koko maailmaa, ja suomalaiset naiset Wilma Murron, Elina Lampelan ja Saga Anderssonin johdolla ovat kotimaista yleisurheilun aatelia.

– Olen kilpaillutkin Wilma Murtoa vastaan, toissa kesänä Kalevan kisoissa. Wilma oli samassa karsintaryhmässä. Oli kiva kisata kaikkia huippuja vastaan. Hyvä, että Kalevan kisoihin otetaan vähän nuorempiakin mukaan. Siellä pääsee näkemään, millaista se huippu-urheilu oikein on, Hanna Vornanen sanoo.

Tuolloin hän jäi vielä ilman tulosta sateisessa kelissä. Tämän vuoden Kalevan kisoissa hän jäi niukasti ulos finaalista sijoittuen karsinnan 14:nneksi.

Harrastin pitkään myös telinevoimistelua, mistä syystä seiväshyppy alkoi sujua aika hyvin.

Vornanen aloitti yleisurheilun noin kuusivuotiaana IF Drottissa. Hän kokeili suunnilleen jokaista lajia.

– Harrastin pitkään myös telinevoimistelua, mistä syystä seiväshyppy alkoi sujua aika hyvin. Siinä tarvitaan hyvää kehon hallintaa. Kun olin 14-vuotias, siirryin Himangan Urheilijoihin.

Hän jatkoi myös muiden lajien, kuten keihäänheiton parissa. Vuodesta 2020 hän on keskittynyt yksinomaan seiväshyppyyn.

Lajin pariin vetää sen monipuolisuus.

– Siinä on osattava paljon kaikkea. Pitää olla nopeutta ja voimaa, kehonhallintaa ja kaikkea mahdollista. Sekin on kivaa, ettei siinä pääse liian helpolla.

Vahvuuksikseen Hanna Vornanen laskee erityisesti voimistelutaustan. Nopeus on sen sijaan ollut jatkuva kehittämisen kohde.

– Sitä on nyt saatu kyllä parannettua, mutta varaa on vielä. Nopeuden avulla saa nostettua otekorkeutta ja sitä kautta hypyn korkeutta.

Laji on ainakin sohvalta katsoen hurjan näköistä toimintaa. Pelkoa Hanna Vornanen ei ole vielä tuntenut.

– Tietenkin, jos oikein sataa, tuulee ja myrskyää, ei se mitään mukavaa hommaakaan ole.

Ennenhän lapset urheilivat enemmänkin keskenään, mutta nyt se on kyllä vähentynyt.

Kun on lajiasiantuntija paikalla, pääsee toimittaja esittämään monia askarruttavan kysymyksen: mikä tekee Armand Duplantisista niin ylivoimaisen seiväshyppääjän?

– Sitähän justiin paljon pohditaan, Hanna naurahtaa.

– Hänellä on tosi kova juoksuvauhti, kovempi kuin kenelläkään muulla hyppääjällä. Ja hän on urheillut varmaan parivuotiaasta saakka. Olosuhteet ovat olleet kunnossa, valmentajaisä on entinen huippuhyppääjä ja kotipihalla on ollut seiväshyppypaikka, hän luettelee.

– Kun on pienestä pitäen hypännyt tuhansia ja taas tuhansia hyppyjä, suorittaminen on varmaa.

– Ennenhän lapset urheilivat enemmänkin keskenään, mutta nyt se on kyllä vähentynyt. Olisi hyvä, kun olisi edelleen samanlaista, mutta eipä taida olla. On muuta tekemistä, Hanna Vornanen pohtii.

Talvisin Hanna Vornanen harjoittelee kerran viikossa Himangalla. Hän kiittelee hyvää porukkaa ja valmentajia Hannu Tulasaloa ja Markku Sipilää, joiden vinkeillä hän on päässyt todella hyvin eteen päin.

Pietarsaaressa tai Pännäisissä tehtäviä treenejä valvoo oma isä.