Paikallisuutiset

Sattumabasistista musikaalien kitarasankariksi: Simo Pirttimaan leipä irtoaa näyttelemällä Queenin kitaristia

Kun 10-11-vuotiaat pietarsaarelaissällit päättivät perustaa bändin, Simo Pirttimaalle oli jo katsottuna soitin valmiiksi.

– Taisi olla Karjalaisen Juho, joka oli päättänyt etukäteen, mitä instrumentteja kukin soittaa. Minut valittiin basistiksi koska mun iskä oli basisti. Someron Pasi oli kitaristi ja Moision Joonas rumpali, Pirttimaa selvittää musiikillista heräämistään.

Satamamakasiinilla treenattiin pari vuotta. Kunnes isä-Hannu osti Simolle akustisen kitaran.

– Mä innostuin siihen aivan täysin, se oli maailman hienointa hommaa! Oli kiva opetella sointuja, ja instrumenttina se oli paljon mielenkiintoisempi kuin basso.

Kitarasta tuli Simo Pirttimaan suuri rakkaus, kun hän oli 12-vuotias. Pian löytyivät esikuvat, kuten Ozzy Osbournen kanssa soittanut Randy Rhoads ja ruotsalaisvelho Yngwie Malmsteen.

– Teini-ikäisenä tuli aika paljon koluttua läpi niitä biisejä, Pirttimaa vahvistaa.

Music Club Jeppis oli torin laidalla tuolloin. Kapakassa pidettiin cover club -iltoja, joihin kutsuttiin joku vähän tunnetumpi artisti esiintymään. Simo Pirttimaa pääsi talon bändiin soittamaan.

– Tutustuin siellä tosi moneen tunnetumpaan, kotimaiseen ja ulkomaiseen laulajaan ja muusikkoon. Heistä Riitis eli Jukka Riitaluoma, Skädämin kitaristi, puhui minut Tampereelle. Hän tutustuttaisi minut kaikkiin Tampereen muusikoihin.

Näin tapahtuikin. Pirttimaa lähti opiskelemaan Tampereelle musiikkiteknologiaa, kuten studiotyöskentelyä ja live-äänitekniikkaa.

– Tottakai ne opiskelut jäivät kesken! Mielenkiintoista se oli, mutta siitä olisi pitänyt valmistua musiikkipedagogiksi, ja opettaminen ei ole koskaan ollut sellaista mistä olisin nauttinut. Muutama oppilas minulla on ollut, mutta en aktiivisesti opeta kitaransoittoa.

Tamperelainen Suomen Musiikkiteatteri etsi kitaristin tuuraajaa Badding-musikaaliin vuonna 2015. Tämä poiki Pirttimaalle piteneviä pestejä Abba-, Dingo- ja Leevi & The Leavings -musikaaleihin.

– Ensimmäinen, missä minut valittiin kapellimestariksi, oli Yöstä kertova Joutsenlaulu-musikaali. Se piti sisällään muun muassa sovittamista ja vastuuta musiikillisesta ilmaisusta.

Kuten edeltä voi päätellä, Suomen Musiikkiteatteri on perheyritys, joka tuottaa tunnettujen suomalaisten artistien ja yhtyeiden tarinaa kertovia esityksiä, joissa musiikki on luonnollisesti isossa roolissa.

Ehkä kaikkein tunnetuin teatterin tuotannoista on kuitenkin Queen-musikaali Show must go on. Sitä on esitetty toistakymmentä vuotta yli 100 000:een nousevalle yleisömäärälle.

Musiikkiteatteri kiertää syksyt, keväät ja talvet konserttisaleja, ja kesäisin musikaaleja esitetään kesäteattereissa.

– Musikkiteatteri on isoin työllistäjäni tällä hetkellä, on ollut jo muutaman vuoden. Pääasiallisesti keikat ovat Queen-musikaalissa, mutta tänä vuonna olen tehnyt myös Autiotalo- ja Badding-musikaaleja, Pirttimaa sanoo.

En ole eläissäni käynyt edes yhtään ilmaisutaidon kurssia! Olihan se jännää mennä ja näytellä vähän niin kuin lonkalta.

Muusikot eivät esityksissä pelkästään soita, vaan myös näyttelevät. Queen-musikaalissa Simo Pirttimaan roolinimi Freddie Mercuryn (Mikael Saari) vetämässä yhtyeessä on Brian May – mikäpä muukaan.

– En ole eläissäni käynyt edes yhtään ilmaisutaidon kurssia! Olihan se jännää mennä ja näytellä vähän niin kuin lonkalta. Mutta työssä on oppinut siihen. Ei ole yleisöltä moitteitakaan tullut siitä, että olisi kauhean huonosti näytelty.

Keikkailu eli soittaminen ja esiintyminen ovat tällä hetkellä parasta mitä Simo Pirttimaa tietää.

– Ei siinä mikään enää silleen jännitä. Siihen on syntynyt rutiini. Tampereen jamit ovat olleet hyvä koulu, siellä voi tapahtua mitä tahansa, mihin joutuu reagoimaan tosi nopeasti.

– Kiva olisi tietysti päästä äänittelemään omia ja muiden biisejä, mutta ne ovat enemmän harrastepohjalla. Kun leipä on kuitenkin niin voimakkaasti kiinni tässä musikaalikeikkailussa, niin sitä on mielekästä tehdä ja tykkään siitä itse todella paljon, Simo Pirttimaa sanoo.

Musikaalikitaristina muusikko on tavallaan yksi rivissä. Simo Pirttimaan taidot riittäisivät epäilemättä pitkälle, mutta rocktähteys ja stadionit eivät välttämättä mielessä kangastele.

– Ehkä on kivempaa olla vähän siellä taustalla tapetissa. Sieltä pääsee eturiviin, jos on sooloja. Saa olla ihan keihäs ojossa. Siinä saa huomiota, mutta on myöskin kiva kulkea Tampereella, kun kukaan ei tunnista.