Paikallisuutiset

Salatuissa huoneissa kukkii elämä, jota tavoittelee myös Ristikarin kummitus

Ristikarin autiolta koululta kuuluu kummia, sanan varsinaisessa merkityksessä. Käytävillä ja portaikossa häärii siniseen kaapuun pukeutunut kummitus.

– Hän on koulun omistaja ja muisti. Hän on yksinäinen, surullinenkin ja odottaa jotakin. Ehkäpä hän haluaa herätä jälleen henkiin. Eli hän kaipaa uutta elämää.

Puhuja on ranskalainen monitaiteilija, tanssija, laulaja ja filmintekijä Pascal Renault. Hän valmistelee Ristikarin koulun luokkahuoneeseen videoesitystä, jonka yleisö voi nähdä keskiviikkona 26. kesäkuuta.

– Tämä koulu avattiin vuonna 1926 ja suljettiin vuonna 2014. Olen kysynyt itseltäni, mitä täällä on tapahtunut yli 80 vuodessa. Niin paljon oppilaita, niin paljon muistoja. Työskentelen näiden koulumuistojen parissa, aaveen esittäjä ja tulkitsija Renault sanoo.

Miten ihmeessä ranskalainen taiteilija on ajautunut Pietarsaareen ja hylätylle koululle?

Kaiken takana on Rita Leppiniemi, Helsingissä asuva entinen pietarsaarelainen, taiteilija itsekin. Hän ylläpitää yhdessä siskonsa Annelin ja tämän miehen, Jukka Hoolin kanssa lapsuudenkodissaan Pietarsaaren liepeillä taiteilijaresidenssiä.

Vieraat ovat nimekästä kansainvälistä kaartia. Viime vuoden kesällä he järjestivät Vanhan sataman metsään taidepolun. Samalla konseptilla on nyt kohteena Ristikarin koulu, taiteilijat ovat vaihtuneet.

– Projektin nimi on Salatut huoneet. Alunperin tarkoitus oli, että se tapahtuisi eri paikoissa Pietarsaaressa, mutta taiteilijat pitivät tästä koulusta niin paljon, että päätimme järjestää kaiken täällä, Rita Leppiniemi kertoo.

Taiteilijat ovat tällä kertaa Ranskasta, Havaijilta ja Suomesta. Pascal Renaultin lisäksi töitään rakentavat ja esittävät tämän maanmies Jeff Bizieau, havaijilainen Juvana Soliven sekä helsinkiläinen Anni Laakso.

Bizieau ja Renault ovat saman nizzalaisen tanssiryhmän jäseniä. Joukko esiintyi kokonaisuudessaan pari vuotta sitten Schaumansalissa ja piti kokemastaan, joten Pietarsaareen oli helppo tulla toistamiseen, kun Rita Leppiniemi kutsui. Luvassa on värikäs ja mullantuoksuinen sekoitus musiikkia, nykytanssia ja laulua. Kaksikko esittää performanssin yhdessä.

– Sain aika ison huoneen yläkerrasta [entinen koulun juhlasali], salaisen sellaisen. Pidän eri materiaalien kanssa työskentelemisestä, joten teen installaation kompostimullasta ja kukista, Jeff Bizieau kertoo.

Teemasta ja juonesta hän ei halua paljastaa liikaa, mutta se liittyy vahvasti pohjoisen kaamokseen, joka taittuu kesäisin valon juhlaksi. Talvisin puutarha kasveineen on kuollut, mutta herää juhannukseen mennessä kukkimaan.

– Ajatuksena on kertoa pieni tarina kehon keinoin. Siinä on tanssia, elektronista musiikkia ja laulua. Performanssin nimi on Strange Midsummer [Outo juhannus].

Uniikki tarina kerrotaan vain kerran, eli kiinnostuneiden on syytä olla paikalla klo 18.30.

Salikerroksen aulassa puukappaleita yhdistelee kuvanveistäjä Anni Laakso. Keskeneräinen työ rakentuu jätepuusta – yleensäkin taiteilija hyödyntää kierrätysmateriaaleja.

– Lähdin miettimään, mitä tällaisessa hylätyssä talossa voisi tapahtua. Rakentelen tällaista orgaanista muotoa, joka tulee ulos seinästä ja kulkee tässä tilassa. Näitä voi ajatella jonkinlaisena rihmastonakin, Laakso tuumii työn lomassa.

Kaikki Ristikarin taideteokset ovat yleisölle esillä vain yhden iltapäivän. Tämä ei haittaa Laaksoa.

– Työskentelen mielelläni tällä tavalla. Teen johonkin tiettyyn paikkaan tilapäisen teoksen, se on minulle ominainen työtapa. Ne ovat esillä jonkin aikaa, kunnes ne puretaan. Ne jäävät elämään sitten valokuvissa. Kyllä se minulle sopii.

Alemmassa kerroksessa Juvana Soliven jättää kättelemättä kelpo syystä: molemmat kädet ovat ranteita myöten märässä grafiitissa. Hän on taiteilijana pitkämatkalaisin, Honolulusta Pietarsaareen ei noin vain piipahdeta.

– Tapasin Ritan joulukuussa 2019 residenssissä Islannissa. Kiinnostuin, kun hän kutsui minut tänne juhannukseksi. Tapasimme viimeksi talven pimeydessä, Soliven kertoo.

Hän valitsi huoneensa Ristikarin koululta ihastuttuaan komeista ikkunoista siivilöityvään valoon ja varjoihin. Varjot kantavat hänen mukaansa muistoja ja niitä voi tulkita monin tavoin. Juuri nyt hän sivelee harmaan sävyjä viljelevää grafiittia seinään.

Solivenin ajatukset palaavat Hiroshimaan ja atomipommiin.

– Kun pommi räjähti, sen valo oli niin kirkas että se valkaisi kaiken. Varjot piirtyivät pysyvästi maahan ja betoniin. Tässä ajattelen, mitä jää ihmisyydestä ja luonnosta kun maailma loppuu, kun olemme hävittäneet toisemme sodankäynnillä, Juvana Soliven miettii.

Taiteilijat rakentavat töitään parisen viikkoa. Yleisölle niitä näytetään ainoastaan keskiviikkona 26.6. klo 16–20. Ristikarin koulua voidaan pitää vain rajatusti auki, talo muistuttaa lähinnä rakennustyömaata muutaman vuoden takaisen vesivahingon jäljiltä.

Sisäänkäynti tapahtumaan on kadun puoleisesta ovesta.

Vastaavantyyppinen taidetapahtuma järjestetään elokuussa Uudessakaarlepyyssä, kaupungin juhlaviikon aikana. Silloin asialla ovat uudet taiteilijat.