Paikallisuutiset

S-market Larsmon uudistus on valmis: Pääväri vaihtui hillityn harmaaseen ja yleisilme muuttui avarammaksi

S-Market Larsmo avattiin kymmenen vuotta sitten.
S-Market Larsmo avattiin kymmenen vuotta sitten. Kuva: Tapio Lehtinen

LUOTO

Kymmenen vuotta sitten avatussa S-market Larsmossa käynnissä ollut uudistus on saatu valmiiksi.

Luodon kunnan keskustassa sijaitsevan marketin ilme päivitettiin uuden konseptin mukaiseksi ja valikoima vastaa entistä enemmän asiakkaiden tarpeita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myymälän sinikeltainen väritys on vaihtunut päävärin osalta hillitympään harmaaseen ja yleisilme on muuttunut avarammaksi ja viihtyisämmäksi.

Esillepanot ovat nyt entistä selkeämmät ja erityisesti hedelmä- ja vihannesosasto sekä juomaosasto ovat uudistuneet. Lisäksi kassa-alueelle tuli kaksi pikakassaa nopeuttamaan ja helpottamaan maksamista.

– Osuuskauppa KPO jatkaa S-market verkostonsa uusimista suunnitellun mukaisesti tänä vuonna. Uuden konseptin mukaisia myymälöitä KPO:lla on jo toistakymmentä. Hedelmä- ja vihannesosaston sekä panimojuomien uudet esillepanoratkaisut ovat näyttävät ja myymälöiden yleisilmeet raikastuvat uudistusten myötä, kertoo S-market- ja Sale-ryhmän johtajaJarmo Palola.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä