Paikallisuutiset
Runebergille lakki 29. kerran – Henriksson: "Seuraavan hallituksen on kyettävä yhteistyöhön sisäisten riitojen sijaan"
Pietarsaaren keskustassa sijaitseva kansallisrunoilija J.L. Runebergin patsas sai tiistai-iltana ylioppilaslakkinsa 29. kerran peräjälkeen.
Vapunaaton perinnettä oli aikanaan perustamassa myös silloinen nuorkauppakamarin varapuheenjohtajaAnna-Maja Henriksson, joka nyt tilaisuuden puhujana ja ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajana käytti tilaisuuden hyväksi kommentoiden hallitustunnustelujen tilannetta.
Henriksson totesi, että RKP haluaa tehdä vastuullista politiikkaa ja olla mukana hallituksessa, jossa vallitsee luottamus hallituskumppaneiden välillä ja jossa hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallitusohjelman toteuttamiseen koko hallituskauden ajaksi.
– RKP:lle keskeisiä kysymyksiä ovat Suomen avoimuus ja kansainvälisyys, maamme kaksikielisyys, yrittäjämyönteisyys, ihmisten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja hyvinvointiyhteiskuntamme kehittäminen kestävän talouden pohjalta. On selvää, että meidän on vielä keskusteltava talous- ja finanssipolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä. RKP haluaa menestyvän Suomen. Suomen, jossa annetaan kaikkien kukkien kukkia, Henriksson sanoi.
Hallitustunnustelija Antti Rinne on ilmoittanut, että lisäkeskustelut jatkuvat vapun jälkeen perjantaina. Niissä käsitellään Eurooppa-, ilmasto- ja talouspolitiikkaa.
– RKP:llä on selvät kannat näihin kysymyksiin ja odotan positiivisin mielin tulevia keskusteluja, Henriksson sanoi.
Politiikassa on Henrikssonin mukaan kyse yhteiskunnan rakentamisesta, arvoista sekä kyvystä kompromissien ja ratkaisujen löytämiseen.
– Riitelyn ja sisäisten konfliktien sijaan tarvitaan nyt yhteistyötä. Hallitusohjelman on oltava puun vankka juuri, joka mahdollistaa vahvan hallituksen, joka auttaa Suomea kukoistamaan.
– Haluan toivottaa Antti Rinteelle rentouttavaa vappua ja vapunpäivää. Tarvitsemme nyt kaikki hengähdystauon ja tulevat päivät edellyttävät kaikilta vastaan tulemista, jotta voidaan löytää yhteinen sävel. Mikään puolue ei tule saamaan kaikkea, jota tahtoo. Suomalaiset ansaitsevat sen, että yhteistyökyky ja kompromissitahto nostetaan pöydälle, jotta pääsemme eteenpäin, Henriksson sanoi.