Paikallisuutiset
Poismuutto: perhesyyt monilla Pietarsaaresta lähdön taustalla
Omankielisten palvelujen heikkeneminen vauhdittaa lähtöä.
Seinäjoki
Lakeuden pääkaupunki Seinäjoki houkuttelee tällä hetkellä monia, myös pietarsaarelaisia. Seinäjoelta on muutettu Pietarsaareen harvakseltaan, joten takaisinmuutto juurille ei liene se ensimmäinen syy.
Yli 30 vuotta Pietarsaaressa asuneetMatti jaMirja Hongisto hankkivat kaksi vuotta sitten asunnon Seinäjoen Joupista. Neljännen kerroksen parvekkeelta avautuvat näköalat kohti viheraluetta ja lähellä siintävää Jouppilanvuorta.
– Varsinkin syksyisin täällä on todella kaunista. Ulkoilumahdollisuudet ovat hienot, pariskunta kertoo.
”Pietarsaarelaiset ovat kielestä riippumatta hyviä, kohteliaita ja lämpimiä ihmisiä. Suomen-kieliset eivät vain välttämättä tunne olevansa tasa-arvoisessa asemassa palvelujen suhteen.” Tuomo Ranta-aho
Heidän tarinansa on kuin järviseutulaisten historia pienoiskoossa. Matti on kotoisin Vimpelistä, Mirja Alajärveltä. Töitä löytyi Pietarsaaresta ensimmäisen kerran 1970-luvun puolivälissä.
– Siellä kului aluksi puolitoista vuotta, kunnes vuonna 1976 lähdimme Ruotsiin. Kun perhe kasvoi ja lapset alkoivat tulla kouluikään, päätimme palata Suomeen. Aloimme rakentaa Pietarsaareen taloa Ruotsista käsin, ja muutimme kaupunkiin tammikuussa 1984.
Töitä oli silloin tarjolla molemmille. Mirja pääsi ruotsin kielenkin hallitsevana pankkiin, Matti Walkille.
Pietarsaari valikoitui asuinpaikaksi siksikin, että Matin vanhemmat ja kolme veljeä asuivat kaupungissa.
Aikaa vierähti, kunnes eläkepäivät häämöttivät ja tuli mietinnän paikka. Molemmat pojat olivat jo aiemmin lähteneet opiskelemaan muualle.
Toinen heistä sai työpaikan Seinäjoelta. Neljä lapsenlastakin olivat huutohollin päässä.
– Laitoimme harkintaan, että mikä meitä pidättää. Ystävät ja naapurit tietenkin, Mirja sanoo.
– Kaikkein pahinta oli jättää itse rakennettu talo taakseen. Se oli kova nakki. Hyvät naapurit jäivät, mutta nytkin kävimme heitä katsomassa Jaakon Päivillä, Matti kertoo.
Seinäjoen asunto on sisustettu samaan tyyliin kuin Kirkkorannan omakotitalo. Viimeisin artikkeli on Jaakon Päivien aikaan naapurilta lahjaksi saatu Pietarsaari-aiheinen tyyny.
Niin ikään ex-pietarsaarelaisetTuomo jaPirkko Ranta-aho ovat asettuneet eläkepäivien odotteluun Seinäjoen Uppaan. Isäntä päätti 42 vuoden rupeaman Schaumanilla, sittemmin UPM:llä vuosi sitten.
Tuomo avaa viihtyisän asunnon oven. Vaimo Pirkko on haastatteluhetkellä töissä.
– Tämä on jo vanhempi kerrostalo, mutta kaikki remontit on tehty hyvin. Ja paikka on mielestäni mainio, Tuomo kertoo.
Asunto on kävelymatkan päässä keskikaupungilta ja puistomaisella alueella, jonka ulkoilureiteille pääsee suoraan kotiovelta.
– Vuonna 1975 lähdin 18-vuotiaana kaverina Alajärveltä Schaumanin tehtaille. Vaimo löytyi kotikunnasta muutamaa vuotta myöhemmin ja tuli perässä.
Pariskuntien tarina on hämmästyttävän yhtenevä. Ranta-ahojen kaksi lasta omine lapsineen asuvat nyt Seinäjoella.
– Kun he alkoivat perustamaan perheitä tänne, tuli heti mieleen, että olisiko muutto Seinäjoelle meillekin jossain vaiheessa hyvä ratkaisu.
– Pirkon iäkkäät vanhemmat asuvat Nurmossa ja tarvitsevat apua ja tukea. Vanhin lapsenlapsista aloitti koulun vuosi sitten. Ymmärsimme, että hoitohommissa ja harrastuksiin viennissä tarvittiin myös apua. Olihan siinä syitä kerrakseen vaihtaa paikkakuntaa, Tuomo kertoo.
Lasten lähdettyä Ranta-ahoille ei jäänyt ainuttakaan sukulaista Pietarsaareen.
– Halusin olla kolmelle pojalle vaari ja tuntea heidät. Paljon olemmekin tekemisissä. Tosi tyytyväisiä ollaan siitä, että saatiin porukka kasaan. Tämän kokemuksen perusteella on tullut tehtyä hyvä päätös.
Seinäjoki oli heille tuttu paikka vain sukulaiskäyntien yhteydestä. Pienen asunnon Ranta-ahot hankkivat kaupungista jo muutama vuosi sitten, mutta kun muutto tuli todella ajankohtaiseksi, he ostivat isomman.
Pietarsaareen jäivät lähinnä ystävät ja pelikaverit, tennistä harrastava Tuomo Ranta-aho sanoo.
– Mutta eihän tämä pitkä matka ole tavata edelleenkään.
Seinäjoessa muuttajia viehättävät monet asiat, kuten runsaat palvelut, edullinen sijainti ja liikenneyhteydet sekä vaikkapa moitteettomasti hoidetut liikuntapaikat.
Ja tietysti mittava tapahtumatarjonta.
Ranta-ahoja toki arvelutti jättää 42 vuoden pietarsaarelaisuus taakseen. Miten uuteen paikkaan sopeutuisi, löytyisikö uusia tuttuja ja ystäviä?
– Mutta hyvin on Seinäjoki ottanut meidät vastaan. Sanotaan, että pohjalaiset ovat jöröjä. Minun mielestäni eivät kyllä ole. Kaupungissa voi hyvin alkaa puhumaan vieraiden ihmisten kanssa. Ymmärretään toisiamme.
– Täällähän saa tuttuja vain menemällä torille kahville, Matti Hongisto sanoo.
– Pohjalaiset sanovat suoraan ja rehellisesti, mutta eivät välttämättä pahalla. Suoraan voi sanoa ystävällisestikin, Mirja Hongisto sanoo.
Väistämätön ikääntyminen tuottaa ajatuksia. Molemmat pariskunnat luottavat siihen, että keskussairaalapaikkakunnalta löytyy tarvittavat terveyspalvelut jatkossakin.
Hongistojen mukaan asiaa ei tule ajatelleeksi niin kauan, kuin ollaan työterveyden piirissä. Eläkkeellä tilanne alkaa näyttää toisenlaiselta.
Sekä Matti Hongistolla että Tuomo Ranta-aholla, jotka molemmat tunnustautuvat ummikkosuomenkielisiksi, on vähemmän miellyttäviä kokemuksia lääkärikäynneistä Pietarsaaressa.
Malmin sairaalassa on ollut tilanteita, joissa vastassa on ollut ainoastaan suomea taitamattomia lääkäreitä. Tulkkausyritykset ovat saaneet koomisiakin piirteitä.
Ellei kyseessä olisi periaatteessa vakava asia.
Kaksikielisyys toimii heidän mukaansa Pietarsaaressa ruohonjuuritasolla, mutta varsinkin terveyspalvelujen puolella on muuttajien mielestä toivomisen varaa.
– Pietarsaarelaiset ovat kielestä riippumatta hyviä, kohteliaita ja lämpimiä ihmisiä. Suomenkieliset eivät vain välttämättä tunne olevansa tasa-arvoisessa asemassa palvelujen suhteen, Tuomo Ranta-aho sanoo.
– Ymmärrän, ettei Pietarsaaressa ole kovin helppoa saada lääkäreitä, mutta jotenkin on semmoinen kutina, että onko ensimmäisenä kriteerinä se, että kunhan osaa ruotsin kielen?
Tilanne on heidän mielestään muuttunut 1970- ja 1980-lukujen jälkeen suomenkielisten kannalta heikompaan suuntaan.
– Kun oli työvoimasta pulaa, oli oikeasti helppoa päästä töihin, ei ollut ongelmiakaan. Mutta kun tulivat huonommat ajat, työttömyys iski etenkin suomenkielisiin. Sen näki ihan katukuvassakin, Mirja Hongisto sanoo.
– Suomen kieli oli mielestäni tasavertaisemmassa asemassa aiemmin. Varmaankin se johtui siitä, että suomenkielisiä päättäjiä oli enemmän lautakunnissa ja muissa. Nykyään päätöksenteko on aika paljon ruotsinkielisten ja varsinkin rkp:n käsissä, Ranta-aho miettii.
Hänen mukaansa rkp:n voimakas ruotsinkielisten etujen ajaminen saa Pietarsaaren vähemmistössä olevan suomenkielisen tuntemaan olevansa sivuroolissa.
Hongistojen mielestä samat päättäjät ovat istuneet Pietarsaaressa turhan pitkään, mikä on johtanut jonkinlaiseen sisäänpäinkääntyneisyyteen ja paikallaan polkemiseen.
– Uutta verta tarvittaisiin, mutta kun väkiluku laskee, se on mahdottomuus, Matti Hongisto miettii hankalaa yhtälöä.
Ranta-aho on aistinut vuosien saatossa muutoksen ihan katukuvassa.
– Suomenkielisiä oli kaupungissa 1970–80-luvuilla enemmän, se näkyi lähes joka paikassa. Viime aikoina on vaikka menemällä Prisman käytäville huomannut, miten suomenkielisten puuttuminen on ihan korvin kuultavissa.
– Tuleehan siinä vähän semmoinen turistimainen olo.
Tuoreita eteläpohjalaisia surettaa osaltaan tilanne, jonka he epäilevät itsessään kiihdyttävän itseään. Pietarsaari on kuitenkin heidän elämässään näytellyt merkittävää osaa.
– Asuin Pietarsaaressa 42 vuotta, ja se oli ihan hyvää aikaa. Siellä oli hyvä elää ja kasvattaa lapset. Pieni paikka tuntui jotenkin turvalliselta. Mutta nyt en ole sinne enää ikävöinyt, Tuomo Ranta-aho sanoo.
– Kaunishan Pietarsaari on kaupunkina, ja kotia on joskus ikävä. Mutta niinkuin ystävät sanovat, nehän ovat vain seiniä, Mirja Hongisto tuumaa.
Pentti Höri
Paikallisuutiset
