Paikallisuutiset
Pietarsaaren historia kietoutuu Kittholmaan: Vanhan sataman metsä suojeltiin jo 1700-luvulla – turvasi kaupungin tuulelta ja vihollisilta
Paikallisoppaan avulla pääsee kätevästi sisään historiaan. Kokenut opas tietää, miten asiat liittyvät toisiinsa.
Hän muistaa, mistä paikkojen nimet tulevat, mikä oli rakennuksien käyttötarkoitus alun perin ja miten alueiden rakentamisen historia liittyy koko kaupungin kehitykseen.
Ja jos vastaan tulee asia, jota opas ei tiedä, hän ottaa siitä selvän.
Jo 1600-luvulla hollantilaiset veljekset Jakob ja Abraham Momma perustivat veistämön, jossa opetettiin uudenlaista laivanrakennustekniikkaa. Pietarsaari pääsi maailmankartalle, kun täällä alettiin rakentaa valtamerien kestäviä laivoja.
– Itse laivanrakennus tarjosi leivän monille muillekin käsityöläisille, paikallisopasUlla Grönvall-Streng huomauttaa.
Laivoissa tarvittiin köysiä ja purjeita ja muita osia, joita vain todelliset ammattilaiset osasivat tehdä. Vanhan sataman metsässä on vieläkin jäljellä köydenpunontaan tarkoitettu väylä. Se raivattiin metsään 1800-luvun alkupuoliskolla.
Käsityöläistaitoja esittelee myös kaupunkimaisema. Pietarsaaresta löytyvät Verkonkutojantie, Neulamaakarinkuja ja Taljasepänkatu.
– Tervan tekeminen vaati myös todellista ammattitaitoa. Mänty piti osata kuoria oikealla tavalla jo sen kasvuvaiheessa ja tietynkokoiset puut piti pinota tietyllä systeemillä, polttaa oikealla lämpötilalla ja palaminen vaati tietyn määrän happea.
Pietarsaaren mahtavin laivanvarustaja oli tietysti Malmin suku. Laivoillansa he rahtasivat tervaa ulkomaille. Ulkomailta he puolestaan toivat muun muassa suolaa, mausteita ja kahvia. Tervanpoltto rikastutti koko aluetta.
Vanhan sataman alueella oli terva- ja suolamakasiineja, joissa säilytettiin satamaan saapuvia ja sieltä lähteviä tuotteita.
– Kun tietyssä paikassa kävelee kesällä, voi vieläkin haistaa tervan tuoksun. Sitä on varmasti läikkynyt maaperään paljon, opas tuumaa.
Parhaina aikoina 1870-luvulla Pietarsaaressa laivattiin 20 000 tynnyriä tervaa. Se tarkoittaa 2,5 miljoonaa litraa tervaa. Yhden tynnyrillisen tekoon tarvittiin 60–100 täysikasvuista mäntyä. Kaikissa pohjoismaissa oli laajoja avohakkuita tervankysyntään vastaamiseksi.
Pietarsaaressa oli kuitenkin yksi paikka, jossa puut saivat kasvaa rauhassa. Vanhan sataman metsä tai oikealta nimeltään Kittholman metsä suojeltiin jo 1700-luvulla.
Isonvihan jälkeen (1713–1721) päätettiin, että Kittholman metsä saisi jäädä pystyyn. Se tarjosi tuulensuojan kaupungille ja näkösuojan laivoille. Ennen maankohoamista satama nimittäin ulottui pitkälle metsän taakse. Kittholman metsä on siis Suomen vanhimpia luonnonsuojelualueita.
– Sotalaivat purjehtivat ohitse, kun ne eivät nähneet, että täällä oli kaupunki. Myös liito-orava saa kiittää onneaan tästä sodan käynnin kannalta strategisesta paikasta.
Nimi Vanha Satama juontaa juurensa jo 1800-luvulle. Silloisen sataman loistokausi ulottuu aina 1830-luvulle. Mutta kun tervakauppa väheni, menetti myös satama käyttötarkoituksensa. Pietarsaari sai uuden sataman Alholmassa. Vanha Satama jäi silloin pienveneiden käyttöön.
1970-luvulla havahduttiin siihen, että Vanha Satama on aivan liian saastunut, sillä kaupungin likavedet laskivat siihen. Vedenpuhdistuksen aloittaminen ja sataman kunnostaminen pelastivat sataman.
– Metsä ja ranta on kaikille pietarsaarelaisille rakas virkistysalue. Vanhan sataman kuntoilureitti sai valaistuksen jo vuonna 1968. Täällä on esimerkiksi monen eri yhdistyksen kuntoilupostilaatikot, joihin reippailijat voivat merkitä olleensa paikalla.
Paikallisoppaan työhön kuuluu jatkuva opiskeleminen. Ulla Grönvall-Streng nauraa, että tämä on erittäin sopivaa puuhaa eläköityneelle työnarkomaanille. Tätä haastattelua varten Ulla on kaivanut esiin uusia ja vanhoja lähteitä.
– Monta kertaa tulee vastaan kysymyksiä, jotka alkavat vaivata mieltä, jos niihin ei heti saa vastausta. Tällä kertaa tietoa etsiessäni käsiini sattui Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirjan vuodelta 2015. Eero Auvisen kirjoittamassa tutkimuksessa perehdytään Krimin sodan aikaiseen rannikoiden siviilipuolustukseen. Tutkimuksessa käy ilmi, miten muun muassa Pietarsaaressa oltiin varustauduttu, hän kertoo.
– Kun vihollisalus 8.7.1854 nähtiin Pietarsaaren edustalla, anoi kauppaneuvos Peter Malm joukkoja kaupungin puolustamiseen. Sotilaita myös saatiin, mutta sotilaiden lisäksi työläiset ja kauppahuoneiden rengit tekivät linnoitustöitä Kittholmassa. Sinne sijoitettiin jalkaväkimiesten lisäksi kaksi jalkaväkitykkiä suojaamaan satamaa.
Väitöskirjasta löytyy mielenkiintoinen merkintä: heinäkuussa 1855 vihollisaluksien korvetti Fireflyn päällikkö Kommondori H.C. Otter ja Driverin päällikkö Gardner olivat seilanneet aluksensa Ådön selälle.
Kapteenit lähtivät veneillä kohti kaupungin satamaa neuvottelemaan pormestarin kanssa. Neuvottelut käytiin Leppäluodon kohdalla. Kapteenit vaativat itselleen kruunun varastoja ja kauppa-aluksia.
Tähän oli neuvokas pormestari Gabriel Tengström vastannut, ettei kaupungissa ole kruunun omaisuutta ja alukset on viety pois kaupungista. Viholliset olivat jatkaneet matkaa vielä Ristikarille asti, josta oli kaupungin satamaan enää alle 2 kilometriä. Otter oli kuitenkin kääntynyt takaisin, hän oli uskonut pormestaria, koska ei löytänyt kaupungin laivoja.
Pormestarin itsevarma puhe voitiin tulkita myös todisteeksi yllättävään iskuun kykenevästä aseellisesta voimasta. Tämä piti vihollista varuillaan ja isku maihin jäi tekemättä.
Kittholman metsän geopoliittisen aseman lisäksi opasta alkaa mietityttää köydenpunontaväylä. Kuinka pitkä se on? Miten pitkä väylä tarvittiin, jotta köyttä saatiin tarpeeksi?
Mistään ei löydy tietoa. Google ei kerro, tutkimukset tai historian kirjat eivät vastaa tähän kysymykseen. Nopea soitto opaskollegalle ei antanut vastausta. Suuntaamme siis Vanhaan Satamaan. Mittaamme väylän itse askeleita laskemalla. Tulos: Köydenpunontaväylä on noin 400 metriä pitkä.