Paikallisuutiset
Pedersören kirjastossa on lainattu liikuntavälineitä jo vuosikausia - Pietarsaaressa harkitaan kokeilun käynnistämistä ensi vuonna
Pietarsaari/Pedersöre
Pietarsaaren kaupunginkirjasto olisi valmis käynnistämään liikunta- ja urheiluvarusteiden lainauksen kokeiluhankkeena vuonna 2022 tietyin edellytyksin.
– Suhtaudun edelleen myönteisesti oheistoimintaan, jossa kirjaston kautta lainataan liikunta- ja urheiluvarusteita.
– Emme kuitenkaan voi rahoittaa tämän suuruisia hankintoja itse kun vaarana on, että kirjallisuuteen tarkoitetut määrärahat voivat kärsiä, toteaa kirjastotoimenjohtajaLeif Storbjörk.
”Kesällä pihapelit mölkystä petankkiin ja krokettiin sekä kiekot frisbeegolfiin ovat paljon lainassa”. Anita Lövdahl Kirjastonhoitaja, Pedersöre
Storbjörk huomauttaa, että kirjasto osallistuu mielellään palvelutarjontansa laajentamiseen, mikäli kirjasto saisi tarkoitusta varten lisärahoitusta tai vaihtoehtoisesti liikuntatoimi rahoittaisi varusteiden hankinnan ja huollon, kirjaston hoitaessa lainaamisen.
Kirjastotoimenjohtaja ja liikuntatoimenjohtaja ovat jo aiemmin keskustelleet asiasta ja laatineet joitakin suunnitelmiakin siitä, miten liikuntavälineiden lainaamisen voisi toteuttaa. Viimeksi asia oli esillä syksyllä 2020, minkä jälkeen kaupungin säästötoimenpiteet ja koronarajoitukset asettivat haasteita asian etenemiselle.
Kulttuurijaosto keskusteli asiasta viime kokouksessaan ja päätti lähettää sen edelleen uudelle, muodostettavalle kulttuuri- ja vapaa-aikajaostolle.
Pedersören kirjastossa on pyöritetty liikuntavälineiden lainaustoimintaa jo vuodesta 2007 asti, ensimmäisenä alueen kunnista. Liikunnasta lukuiloa alettiin tarjoilla aluksi kävelysauvojen ja käsipainojen voimin. Valikoima on matkan varrella kasvanut vaatimattomasta alusta monipuoliseksi kokoelmaksi.
– Ensimmäiset käsipainot on kulutettu kirjaimellisesti loppuun. Niihin tuli ajan mukana halkeamia, joista hiekka pääsi valumaan pois, kertoo kirjastonhoitajaAnita Lövdahl.
Liikuntavälineitä Pedersöressä lainataan yhteistyössä kunnan liikuntatoimiston kanssa.
Lainaamiseen tarvitaan voimassa oleva kirjastokortti Pedersören kirjastoon. Koko välinearsenaali on sijoitettu pääkirjastoon Pännäisiin, mutta suurin osa varusteista löytyy myös muistakin yksiköistä eli Sansundista, Kolpista, Lepplaksista, Purmosta, Ala-Ähtävältä, Ylä-Ähtävältä sekä Lappforsin lainausasemalta.
– Varauksia voi tehdä niin ikään verkkokirjaston kautta.
Liikuntavälineet ovat lainattavissa henkilökunnan paikallaolon aikana. Laina-aika on pääsääntöisesti sama kuin kirjojen eli neljä viikkoa; yksipyöräisellä ja lumikengillä yksi viikko.
Toiminta on Lövdahlin mukaan vakiinnuttanut paikkansa kun aina on joitakin tavaroita lainassa.
– Tosin kaikki eivät edelleenkään tiedä tästä mahdollisuudesta, vaan ihmetellään, että miksi kirjastossa säilytetään noin paljon erilaisia urheiluvälineitä.
Kovaa huutoa tällä hetkellä ovat erilaiset tasapainolaudat ja kuntorullat.
Uusimmista hankinnoista nyrkkeilyhanskat ja iskutyyny -setti on herättänyt varovaista uteliaisuutta, kuten yksipyöräiselläkin taituroimaan opettelu.
Laajaan valikoimaan kuuluu lisäksi mm. erikokoisia käsipainoja ja kahvakuulia sekä nilkka/-rannepainoja, viiden ja seitsemän kilon voimatankoja, toiminnallisia jumppakeppejä, painotettuja hulavanteita, kävelysauvoja, hierontapalloja, kuntorullia, useita erilaisia pihapelejä sekä sisäkäyttöön tarkoitettua petankkia.
– Piikkimatoillakin on kysyntää, vaikka tämä versio on minun makuuni vähän brutaalin oloinen, Lövdahl naurahtaa.
Asiakkailta saadun palautteen perusteella tuo takavuosien terveysvillitys kuulema rentouttaa ja lievittää lihasjännitystä mukavasti.
Hyvänä lumitalvena lumikengät ovat erityisesti talvilomaviikolla jatkuvasti menossa.
– Kesällä pihapelit mölkystä petankkiin ja krokettiin sekä kiekot frisbeegolfiin ovat paljon lainassa. Kiekoissa onkin menossa jo toinen satsi. Freesbeegolfkiekkojen suosiota selittää osaltaan se, että rata löytyy aivan lähietäisyydeltä.
Köydenvetoköysi puolestaan liikahtaa hyllyltä harvoin, jos ollenkaan. Eikä ihme. Köysi osoittautui paitsi kovin painavaksi myös kömpelöksi kuljettaa.
Pöytätennispöytä on käytettävissä kirjaston pihalla.
– Mailat ja pallot saa käydä lainaamassa tiskiltä kirjastokortilla.
Myös luovuudelle on välillä tilaa valikoimasta huolehdittaessa.
Kun esimerkiksi vanha krokettipussi petti, keksi Anita Lövdahl ommella uuden säilytyspussin vanhojen housujen leveästä lahkeesta.
– Omat Fredrika-kirjaston kassit sopivat mainiosti monen välineen kuljetukseen. Nyrkkeilysetti istuu puolestaan isompaan kaupan kestokassiin kuin siihen tehty.
Liikuntakirjasto Pedersöressä
Lainaa liikuntavälineitä pääkirjastosta ja yksiköistä.
Lainaamiseen tarvitaan voimassa oleva kirjastokortti Pedersören kirjastoon.
Välinearsenaalin kuuluu mm. erikokoisia käsipainoja, kahvakuulia, nilkka/-rannepainoja, voimatankoja, painotettuja hulavanteita, kävelysauvoja, pihapelejä mölkystä petankkiin ja krokettiin, frisbeegolfkiekkoja, piikkimattoja, lumikenkiä ja yksipyöräisiä.
Laina-aika on sama kuin kirjojen eli 4 viikkoa; yksipyöräisellä ja lumikengillä 1 viikko.