Paikallisuutiset

Opas Ulla Nyström Pietarsaaresta: Meillä on oikeasti niin kaunis kaupunki, jossa on paljon nähtävää ja kerrottavaa

Pirkko Högkulla

Pietarsaari

Bussi nytkähtää liikkeelle raatihuoneen edestä oppaan merkistä. EnsinUlla Nyströmin piti kertoa historiallisen - ja Suomen elinvoimaisimman - keskustan ja torin laidalla seisovan komean puurakennuksen historiasta pähkinänkuoressa. Kiertoajelun edetessä kuva kaupungista tarkentuu paitsi taakse, myös nykyhetkeen.

Auktorisoituna oppaana Nyström on yksi kaupungin ja seudun 17 kasvosta ulospäin. Tällä kertaa kuulijoina on linja-autollinen kokkolalaisia. Puolessatoissa tunnissa ehtii ehkä oppaan mielestä vain raapaista 366-vuotiaan pintaa, mutta kuulijan korvissa kertomukset herättävät turut ja tienoot eloon.

Matkan varrelle jäävät vuorollaan Runebergin puisto ja Koulupuisto, johon useampi päättää tulla käymään sitten lomalla omin päin. Ihmetellään niskat kenossa pallomaista kelloa entisen Strengbergin tupakkatehtaan katolla, on läpimitaltaan kuulema Pohjoismaiden suurin. Jännitetään bussin mahtumista läpi Skatan ahtaimpien katujen. Vähän on kuin meidän Neristan, kuuluu joukosta.

Visiitti vanhaan sataman johdattelee puistojen ja entisen työläiskaupungin fiiliksistä merellisiin tunnelmiin. Rannan tuntumassa pilkottaa Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva veneveistämö, Jakobstads Båtvarv vuodelta 1904, naapureinaan Vega ja Wapen. Tulee vaurautta kasvattanut Alholma satamalaitureineen, kivihiilikasoineen ja muhkeasti tupruttavine tehtaanpiippuineen. On satamaan aikoinaan ollut asiaa muillakin kuin tehdaslaisilla kun matkustajalaiva liikennöi Skellefteån, Uumajan, Örnsköldsvikin reittiä.

Takaisin keskustaan Ebba Brahen puistikkoa. Nainen puistikon nimen takana on ruotsalainen hovineiti Ebba Magnusdotter Brahe, Jakob De la Gardien vaimo. Miehensä kuoltua hän jatkoi tämän keskeneräisiä töitä kuten Pietarsaaren perustamista - ja antoi kaupungille nimeksi Jakobstad, miehensä mukaan, Nyström kertaa. Puistikon kupeessa on monenlaista tärkeää aluetta. Panimon naapurina on vanha hautausmaa, missä lepäävät monet mahtisuvut Strengbergeistä Serlachiukseen ja Malmeihin sekä 70 merimiestä.

Tunnin kestävässä opastuksessa ehtisi kiertää vain keskustan ja näkemättä jäisi satama tai Pedersören kirkko. Pitkässä, kolmen tunnin kiertoajelussa keretään puolestaan Nanoqiin asti, missä paikkoja on esittelemässä arktisen museon oma opas.

– Toisinaan on pitkiä yhteisopastuksia, kuten Pietarsaari-Luoto.

– Tällainen puolentoistatunnin kierros ryhmän omalla bussilla on kuitenkin yleisin tapa tutustua Pietarsaareen, Ulla Nyström huomauttaa.

Pietarsaaren seudun oppaissa on vähimmillään ollut alle kymmenen jäsentä. Toiminta käynnistettiin 1970 vanhan Vaasan läänin aikaan Pietarsaaren opaskerhona. Viiskymppisiinsä yhdistysväki valmistautuu hiljalleen, ne ovat edessä 2020.

– Opastustehtävien laajentuessa naapurikuntiin vaihdettiin nimikin vastaamaan toimintaa paremmin. Hoidamme siis myös Pedersören, Luodon ja Uudenkaarlepyyn opastuksia. Joskus ryhmänjohtaja ottaa suoraan yhteyttä tuttuun oppaaseen, mutta yleensä opastukset tilataan matkailutoimiston kautta, Ulla Nyström kertoilee.

Hän itse innostui lähimatkailusta kolmikymppisenä, vuonna 1977 kun Wärtsilä eli ja hengitti voimissaan 800 työntekijän kanssa ja Schaumannillakin oli huimat 2000 työntekijää.

Nyström on itse asiassa toiseksi vanhin edelleen paikallisessa toiminnassa aktiivisesti mukana oleva opas.

– Voi, jatkan oppaana vielä pitkään, jos saan olla näin terve, muistikin pelaa ja läpäisen näytteenannot. Tämä on todella kivaa ja palkitsevaa työtä, johon ei kyllästy.

Kiertoajeluja kertyy vuodessa kaikkiaan satakunta. Niistä enemmistö painottuu keväästä syksyyn. Suosiotaan ovat kasvattaneet tyky-päivät, jolloin kierrellään jalan Skatassa tai vaikkapa vanhassa satamassa. Erikoisopastukset ovat pikantti lisä. Ne tarjoavat niin oppaalle kuin kuulijoille mahdollisuuden kurkistaa menneeseen historiallisen henkilön silmin.

– Draamaopastukset elävöittävät kerrontaa ja tekevät siitä yksityiskohtaisempaa verrattuna vaikkapa linja-autossa tehtävään opastukseen.

Nyströmiä itseään kiehtoo monta persoonaa aikojen takaa; Ebba Brahe ja Gabriel Aspegrenin toinen vaimo, ruustinna Sara Forbus sekä tietenkin Fredrika Runeberg, tuo upea, luova nainen, joka synnytti kahdeksan lasta, hoiti perheen ja johti suurta kotitaloutta palvelusväkineen.

– Liekö taustalla oma ikä vai mikä, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi ovat tulleet henkilöt tarinoissa. Henkilöhistoria, tarina tapahtumien takana, kiinnostaa yleensä myös matkailijoita.

Teemaopastuksiakin on tarjolla moneen lähtöön. Kirjallisuudesta kiinnostuneille rakentuu kuva pietarsaarelaisista kirjailijoista ja näiden tuotannosta. Puutarhaihmiset tutustuvat Koulupuiston ja Aspegrenin viherkeitaisiin pidemmän kaavan mukaan. On puistojen, museoiden ja kirkkojen Pietarsaari sekä arkkitehtuurista kiinnostuneille jugend-Pietarsaari.

– Teollisuus tulee aina mukaan, vaikkei sitä olisi erikseen tilattu. Onhan liiketoiminta sahasta selluun, veneveistämöistä konepajaan luonut Pietarsaaren kasvun perustan ja vielä vakaan sellaisen. Jatkuvia ilon ja ylpeyden lähteitä ovat myös puutarhat, museot, merellisyys.

Selkeä ilmaisu ja opastuskieli, Ulla Nyström vastaa kysymykseen oppaalta vaadittavista perustaidoista. Ennen kaikkea kyse on oikeanlaiseen tilaan keskittymisestä. Ja uskottava olla pitää - on uskottava siihen, mistä puhuu - rakkaasta omasta kaupungista, eikä mennä automaattiohjauksella. Tunteet kun tuppaavat kuitenkin heijastumaan olemuksesta.

– Tapoihin kuuluu, ettei sanotakaan mitään negatiivista eikä oteta kantaa puoleen toiseen, uskontoon tai politiikkaan.

Opiskeltavaa riittää koko ajan ja ajan hermolla on pysyttävä.

– Kaupunginmuseo on korvaamaton tiedonlähde. Lisäksi on päivitettävä ajankohtaisia tietoja, jotta mukaan saadaan historian rinnalle tätä päivää sopivina annoksina. Opas siis seuraa paikallisia ja alueensa uutisia tarkalla korvalla.

Se, että oppaan osaamista seurataan ja mitataan viiden vuoden välein, on Nyströmistä vain hyvä.

– On se kumma, miten joka kerta jännittää yhtä paljon, vaikka kuinka pitkään tätä olisi tehnyt, hän ihmettelee hymyssä suin syksyllä edessä olevaa koitosta.

– Olemme kaupungin kasvot ulospäin, mikä velvoittaa meitä monin tavoin. Teeskennellä ei tarvitse; meillähän on oikeasti niin kaunis kaupunki, paljon nähtävää, kerrottavaa ja kysyttävää. Hyvin usein saakin kuulla, että ”ei me tiedetty että on näin paljon nähtävää”.