Paikallisuutiset

Millaisena kuljettajana sinut nähdään? Aikuiset vastaavat yhdessä lasten turvallisuudesta

Kilisaarelaislapset polkivat muutama vuosi sitten muuttunutta koulumatkaansa Kilisaaresta Länsinummelle äitien saattelemana. Arkistokuva. Kuva: Pentti Höri

Alkanut lukuvuosi tuo konkarikoulumatkalaisten lisäksi liikenteeseen myös ekaluokkalaisia. Liikenneturva korostaa aikuisten vastuuta lasten turvallisesta koulumatkasta. Nyt on jokaisen kuljettajan paikallaan kiinnittää huomiota omaan ajotapaansa.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista suurin osa ajattelee, että liikennesäännöt on tehty ihmisten parhaaksi. Liikennesääntöjen noudattamista pidetään myös tärkeänä.

Kolme neljästä pitää itseään hyvänä kuljettajana ja yli puolet turvallisena, vaikka ajaisikin ylinopeutta. Silti vain viidesosa suomalaisista kokee, että hyvällä autolla pienestä ylinopeudesta ei olisi haittaa kenellekään, Liikenneturvan tiedotteessa kerrotaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Haastan kaikki aikuiset toimimaan itse hyvinä esimerkkeinä ja kulkemaan sääntöjen mukaan.

Koulumatkoilla turvattomuuden tuntu konkretisoituu usein tien ylitystilanteissa ja suojateillä. Liikenneturvan koulutusohjaaja Lari Mäkelä muistuttaa, että aikuisten tehtävä on vastata yhdessä lasten liikenneturvallisuudesta, riippumatta siitä, ovatko lapset omia vai naapureiden.

– Muutos suojatiekulttuurissa on käynnissä, mutta se tarvitsee jokaisen tienkäyttäjän panosta. Paljon on vielä tehtävää. On pidettävä kiinni siitä, että jokainen lapsi voi lähteä koulumatkalle turvallisin mielin. Haastan kaikki aikuiset toimimaan itse hyvinä esimerkkeinä ja kulkemaan sääntöjen mukaan.

Alakouluikäisten henkilövahingoista lähes joka viides tapahtuu lapsille, jotka ovat liikenteessä jalan. Suurin osa näistä loukkaantumisista tapahtuu tietä ylittäessä, 58 prosenttia suojatiellä.

Koulujen alkaessa Liikenneturva kannustaa kaikkia kuljettajia kiinnittämään huomiota omaan ajokäyttäytymiseensä. Liikenneturvan kyselyssä vain aniharva kuljettaja pitää yhdentekevänä sitä, jos omalla käyttäytymisellään herättää muissa pelkoa tai turvattomuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uusi kampanjamme kiinnittää huomion sallitun nopeuden ylittämiseen taajamassa näyttämällä miltä se tuntuu auton peltikuoren ulkopuolella. Lähtökohtaisestihan kukaan ei halua olla tarinan pahis, mutta mitä jos on sitä tiedostamattaan?, selventää Liikenneturvan viestinnän suunnittelija Minna Saarinen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä