Mielipiteet
Mielipidekirjoitus: Ei kielipolitiikkaa, vaan talouspolitiikkaa
Kirjoittajat ovat Pietarsaaren kaupunginvaltuutettuja.
Pietarsaaren kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina 23.9. kokouksessaan kaupungin läntisen osan uuden ruotsinkielisen koulun piirustuksia ja kustannusarviota.
Asiasta pidettiin useita puheenvuoroja. Koska ainoastaan muutama suomenkielinen arvosteli hankkeen korkeita kustannuksia (yli 10 miljoonaa euroa + ALV noin 2,5 miljoonaa) ja halusi palauttaa asian uuteen käsittelyyn, ovat jotkut päätelleet, että syyt kritiikkiin ovat kielipoliittisia.
Kritiikkimme kohdistuivat pääasiassa kouluhankkeen korkeisiin kustannuksiin. Kuten aiemmin olemme saaneet nähdä, on kustannuksilla taipumus nousta matkan varrella. Tuorein tapaus on Oxhamnin koulu, jonka kohdalla kustannukset tuplaantuivat noin 7 miljoonasta eurosta noin 14 miljoonaan euroon.
Kaupungin talous ei ole kunnossa. Velkakantamme kasvaa tämän kouluhankkeen myötä yli 90 miljoonaan. Meillä on listalla koulupuolella myös Etelänummen remontti ja Länsinummen mahdollinen lisärakentaminen lähivuosina. Nekään hankkeet eivät toteudu ilman lisälainaa.
Uusien kouluneliöiden rakentaminen tarkoittaa nousevia käyttökustannuksia. Uuden koulun osalta nämä kustannukset ovat jo sisäisen vuokran osalta yli 700 000 euroa. Vaikka vanhoja tiloja poistuu käytöstä, nousevat käyttömenot uusien tilojen vuoksi joka tapauksessa. Sivistystoimen lisääntyneet käyttömenot ovat pois pahimmassa tapauksessa sivistystoimen muusta toiminnasta, muun muassa kouluavustajista, koulukyydityksistä, mahdollisesti tuntikehyksistä ja kouluruuasta.
Valtuustossa Lasse Björklund käytti repliikkipuheenvuoroon siitä, että suomenkielisille tarjottiin aiemmin mahdollisuus rakentaa yhtenäiskoulu 0–9-luokkalaisille Etelänummen tontille.
Tässä kohden on hyvä muistaa myös syyt, miksi "tarjousta" ei hyväksytty. Suomenkieliset olisivat toivoneet koulua 0–5-luokkalaisille Pursisalmen tontille, minne olisi mahdollisesti jatkossa voitu sijoittaa myös yläkoulu. Tämä vaihtoehto vain ei käynyt kaupungin johtaville poliitikoille.
Nykyisen hankkeen hintaa on oikeus ja syytäkin arvostella, jos muualla maassa rakennetaan samankokoisia moderneja kouluja puoleen hintaan.
Etelänummen vaihtoehtoa, oheistiloina mahdollisesti Victorian päiväkodin ja ikivanhan Työväenopiston tilat tarjottiin suomenkielisille ainoana vaihtoehtona. Piha-alueena olisi toiminut Puutarhakadun toisella puolella oleva Messukenttä. Luulisi kaikkien ymmärtävän, että tällainen ratkaisu ei täytä nykypäivän koulurakennus- ja koulupiharatkaisuja.
Nykyisen hankkeen hintaa on oikeus ja syytäkin arvostella, jos muualla maassa rakennetaan samankokoisia moderneja kouluja puoleen hintaan.
Koska Pietarsaaren valtuusto on edellisessä talousarviossaan päättänyt, että kaupungin on sopeutettava toimintansa taloudelliseen tilanteeseen ja että käyttötalousmenot on pidettävä tasapainossa myös vuosina 2025–2026, katsomme kaupunginvaltuutettuina velvollisuudeksemme tarkastella kriittisesti kaikkia menoeriä.
Valtuustolla on omien päätöstensä mukaisesti pitkän ajan tavoitteena myös, että kaupungin investoinnit rahoitetaan omin varoin. Näistä tavoitteista olemme olleet päättämässä ja toimimme päätösten mukaisesti.
Valitettavasti kaupungin taloustilanne ei kehity toivottuun suuntaan ja velkataakkamme vain kasvaa samalla kun verotuloissa ei tapahdu toivottua paranemista.