Kulttuuri

Merenkulun ongelmat käynnistivät nuijasodan: Pietarsaarestakin tukea kapinallisille

Tutkija, historioitsija, luennoitsija ja kirjailija Mikko Huhtamiehen suurteos Seitsemäs vyöhyke – Pohjoista merihistoriaa on jykevää historiaa merenkulun alkuvuosisadoilta.

Jykevä tietoteos on huomattu myös paitsi merihistorian harrastajien, myös asiantuntijoiden eli tietokirjojen palkinnonjakajien piireissä. Kirja oli ehdolla Kanava-palkintoon, jossa 200 kirjan joukosta oli valittu loppusuoralle viisi. Se sai myös Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon. Ruotsista tuli kirjalle ja sen tekijälle Merihistoriallisen yhdistyksen arvostettu Jan Glete-palkinto.

Huhtamiehen kirjassa kerrotaan merenkulun kehityksestä 1300-luvulta 1500-luvulle asti. Itämeren ympärillä tapahtuva merenkulku, laivojen rakentaminen ja kuljetukset nousuvat kansainvälisesti tärkeään asemaan.

Kun Etelä-Euroopan metsät oli hakattu ja tammesta oli pulaa, kääntyi katse Suomeen, eritoten Pohjanmaalle. Suurin oivallus oli, ettei vain tammi, vaan myös mänty soveltuu laivanrakennukseen hyvin.

Edelleen isot sotalaivat tehtiin tammesta, mutta limitekniikasta siirtyminen tasalautaan salli suurentaa laivakokoa, ja siihen mänty soveltui erityisen hyvin. Pohjanmaan metsät kiinnostivat, koska niistä sai lisäksi laivojen rakennuksessa tarvittavaa tervaa.

Pohjanmaa kiinnosti myös siksi, että sieltä löytyivät taitavimmat laivanrakentajat. Tukholman suurimpien kauppahuoneiden 1600-luvun dokumenteissa olevat laivat ovat lähes pääsääntöisesti rakennettu Pohjanmaalla, Pietarsaaren seudulla.

Alueen tasaiset rannat olivat tehneet pohjalaisista historian saatossa hyviä kalastajia ja veneentekijöitä. Metsät olivat lähellä ja kaukaisempaa puutavaraa ja tervaa oli kätevä tuoda jokia pitkin. Kevät tulvia hyödynnettiin laivojen liikuttamisessa.

Seudun osaaminen oli ylivertaista ja tunnettua. Tanskaa vastaan suunnattu laivastotukikohta Karlskrona oli Ruotsissa laivanrakennuksen keskus ja sinne vietiin mestareita ja skeppstimmermanneja töihin Pohjanmaalta.

Laivoja ei 1400-1600-luvuilla rakennettu piirustusten tai mittojen mukaan, joten ainoa keino saada tieto siirtymään oli lähettää mestari paikanpäälle. Soudettavien kaleerien käyttäminen omassa kivikkoisessa saaristossa oli kehittänyt vankkoja laivanrakennustaitoja.

Laivanrakentajasuku Fordell oli Nuijasodassa Pietarsaaressa kapinallisten puolella. Suku oli rakentanut skuutteja Ruotsin kruunulle jo 1560-luvulla.

Koska laivanrakennus oli osa Ruotsin suurvaltaunelmia, päätti kuningas Juhana kolmas tilata Pietarsaaren seudulta kolmekymmentä kaleeria. Työ oli suuri ja siihen joutui paikallisen väestö osallistumaan työllä, tavaralla ja veroilla. Dokumentin mukaan esimerkiksi 1586 oli työ- ja verovelvoitteiden raskain vuosi ja muutto kaupunkeihin ja jopa lahden yli Ruotsiin vilkasta.

Erityisesti linnojen läheltä häivyttiin veroja ja rakennustöitä pakoon. Toisaalta miehiä lähti myös venäläistä sotaväkeä pakoon.

Mikko Huhtamiehen mukaan laivanrakentajien rasitus johti 1595 talonpoikien avoimeen kapinaan Nuijasotaan, jonka johtajana toimi Jaakko Ilkka. Talonpoikien osuus kapinaan on todettu jo aikaisemmin, mutta laivanrakentajien osuus ei ole juuri ollut esillä.

Kapinan syistä oli monia, kuten verot, linnaleirit, työvelvoitteet, miesten ja hevosten pakko-otot sotaväkeen, huonot sadot, ja yleinen ”laittomuus ja mielivalta”. Tätä todistaa se, että laivanrakentajasuku Fordell oli Nuijasodassa Pietarsaaressa kapinallisten puolella. Suku oli rakentanut skuutteja Ruotsin kruunulle jo 1560-luvulla.

Laivat Fordellin suku lahjoitti kuninkaalle ja sai palkkioksi verovapauden. Yliamiraali ja laivanvarustaja Klaus Fleming ajautui välirikkoon ystävänsä Hans Fordellin kanssa, koska hän toi Jaakko Ilkkaa tukemien talonpoikien valituksia ja kapinointia Flemingin tietoon.

Yhä laajentuva Ruotsin valtakunta tarvitsi laivoja sekä tavarankuljetukseen että sotimiseen. Joukkojen ja tykkien siirto ei maata pitkin kovin helposti onnistunut.

Mikko Huhtamies on tutkinut asioita, joista on hyvin vähän materiaalia. Harvoihin tietolähteisiin kuuluu 1931 ilmestynyt aktivisti Elmo E. Kailan talousmaantieteen tutkimus Pohjanmaa ja meri. Siinä on hänen löytämistään lähteistä parasta aineistoa Pohjanmaan luonnonoloista merenkulkuun ja laivanrakennukseen ja tervanpolttoon. Karjatalous pystyi myös rahoittamaan merenkulun käynnistystä.

Merimiehet olivat tuohon aikaan hyvin taitavia. Huippuosaava laivuri ja perämies pystyi kulkemaan melko heikoilla purjehdusominaisuuksilla varustetuilla raakapurjealuksilla vaikeilla vesillä. Oli osattava purjehtia ns. sokeita kiviä vältellen, merkitsemättömillä reiteillä, mentävä myös pimeässä, koska kausi saattoi jatkua marraskuun lopulle asti. Merimiehen ammatti opittiin käytännössä, usein isältä pojalle.

Koska tutkimus perustuu virallisiin papereihin, on Huhtamiehen mielestä kovin harmillista, että niihin ei merkitty merimiesten tuntemuksista mitään. Miten he uhmasivat vaaroja, miten hallitsivat pelkojaan ja miten kestivät pitkiä aikoja olla vailla yhteyksiä perheeseen ja yleensäkin ulkomaailmaan.