Paikallisuutiset

Linnun kuvaaminen vaatii aikaa ja hermoja: Anja voi viettää tuntikausia yhden paikan päällä saadakseen siivekkään luottamaan itseensä

Linnut kiehtovatAnja Hanhinevaa luonteensa takia. Tai luonteidensa.

– Olen seurannut eri lintujen käyttäytymistapoja. Toiset liikkuvat parvissa, mutta saattavat kuitenkin kinastella keskenään.

Kuten vaikkapa laulujoutsenet.

– Kråkholmanjärvelle ei päästetä kuin tämä yksi perhe pesimään. Silti ne kokoontuvat kaikki syksyisin pelloille hyvissä väleissä, tervehtivät oikein toisiaan ja lähtevät yhdessä. Aina tulee ihmetelleeksi, miten se on mahdollista, Hanhineva miettii.

”Aamulla en voi päättää, että tänään kuvaan merikotkan. Sellaisen osuminen linssiin on aina pieni jackpotti” Anja Hanhineva

Luontokuvaaminen vei hänet muutamia vuosia sitten mukanaan.

– Se lähti kotona pihalinnuista, kun aloin seuraamaan niitä. Yritin tosissani saada yhdenkin linnun kuvaan. Onnistuminen auttoi sitten alkuun.

Samalla hän tuli havainneeksi, että pihoilla liikkuu muitakin lajeja kuin tali- tai sinitiaisia.

– En tosin rajaa mitään luonto- tai maisema-aiheita pois, varsinkaan keväisin, kun luonto herää.

Hän ei liiku kaiken aikaa kamera kainalossa, jos sattuisi jotain kuvattavaa lehahtamaan vastaan. Erityisesti lintuja lähdetään kuvaamaan tarkoituksella ja asiaan aikaa varaten.

– Sopivaa tilannetta voi joutua odottamaan muutaman tunninkin. Pitää tietää, mihin ne kokoontuvat. Usein lähettyvillä on jokin linturuokintapaikka, jonne lähdetään erikseen.

Anja Hanhinevalla on matkassaan usein 600-millinen linssi, jolla pikkulinnunkin voi ikuistaa 10–20 metrin päästä – varsin läheltä siis.

Linnut ovat tietoisia kuvaajan läsnäolosta, joten tilanne pitää rauhoittaa. Se vaatii aikaa, hermoja ja kärsivällisyyttä.

– Monesti voin istua ihan autossa, jolloin en häiritse niitä ja saan myös itse rauhan katsella. Ja kun seisoo rauhassa paikoillaan, ne tottuvat henkilöön ja alkavat varoen tulla lähemmäksi.

Isoja lintuja, kuten esimerkiksi kotkia, pääsee näkemään lähinnä sattumalta.

– Aamulla en voi päättää, että tänään kuvaan merikotkan. Sellaisen osuminen linssiin on aina pieni jackpotti.

Talvisaikaan kuvaaminen jää hieman vähemmälle yksin valonkin riittävyyden takia.

Hanhineva julkaisee kuviaan instagramissa ja facebookissa, joissa ne ovatkin suosittuja. Muunlaista julkaisemista hän ei ole toistaiseksi harkinnut.

– Ei se ainakaan vielä ole ajankohtaista. Kilpailuviettiäkään minulla ei oikeastaan ole. Kyllä tämä on enemmänkin harrastus omaksi iloksi.

Somen kanavat ovat siitä hyödyllisiä, että niillä pääsee nopeasti hakeutumaan samantyyppisten harrastajien pariin.

– Siellä on ihan huippukuvaajiakin, joilta saa hyviä vinkkejä.

Kesälomareissut Anja Hanhineva tekee useimmiten polkupyörällä. Minään pyrähdyksinä niitä ei voi pitää.

– Pisin on ollut 1 500 kilometriä, mutta en minä matkoja enää laske. Olen kiinnostunut enemmän paikoista ja maisemista kuin kilometreistä. Päivätahti on sellainen, että pysähtelen ja keskityn kuvaamaan ja muuhun. Mittariakaan ei pyörässä enää ole. Katson sitten kartalta, missä olen käynyt.

Pyöräillen hän on taittanut matkaa Suomessa, Lapissa, Pohjois-Norjassa ja Brittein saarilla. Samoja reittejä hän ei halua välttämättä polkea uudestaan, vaan etsii mieluummin uutta ja ennen näkemätöntä.

Kaikkien aikojen parasta otostaan Hanhineva jää miettimään, mutta tulee siihen tulokseen, että se on vielä ottamatta. Merikotkan kanssa liippasi jo läheltä.

– Nuori kotka laskeutui luodolle, ja siinä varikset ja muut linnut sitä sitten jahtasivat. Odotin ihan tärinöissä, että se lähtisi lentoon. Sainkin siivet suurin piirtein teräviksi, mutta nokka ja silmä jäivät vähän suttuisiksi. Tuollaisessa tilanteessa vielä kamerakaan ei tahtonut toimia kunnolla... Sellainen harmittaa oikeasti, kun tuota lintua tapaa vain harvoin.