Kolumnit

Laura Palovuoren kolumni: Sopeutuuko teknologia ihmisen tarpeisiin?

Kirjoittaja on jordanianruotsinsuomalainen paluumuuttaja.

”Onneksi olkoon, kestät 11 hyttysenpuremaa minuutissa, jaksat olla kyykyssä kaksi minuuttia kerrallaan. Sait kerättyä kolme litraa puolukkaa, josta riittää survosta kahden viikon aamupuurojen höysteeksi. Puolukkamarjatertun löytäminen ja nappaaminen varvusta tuottaa dopamiinia eli hyvänmielen hormonia. Raikas ilma piristää. Metsänpohjan homeiden ja sienien hengittely ehkäisee autoimmuunisairauksia”.

Tämä oli kuvitteellisen koneen antama kuvitteellinen hyvinvointikuvaus aamupäivän metsäretkestä. Teknologioita on jo kaikkiin tarpeisiin, ja uusien käyttötarkoituksien luominen on vain mielikuvituksesta kiinni.

Inspiroiduin Tukholman KTH:n sosiaalisen robotiikan asiantuntijan Sanna Kuoppamäen kannustuksesta keksiä itse teknologioille käyttöä. Hänen mukaansa insinöörit eivät voi tuntea jokaisen arkipäivää. He eivät voi tietää, mitä tarvitaan luokkahuoneessa, hoivakodissa tai puolukkahullun metsäretkellä.

Sain uusia teknologiatarpeita liittyessäni työporukan Kymppitonnikerhoon. Kerholaiset raportoivat joka ilta, tuliko kymmenentuhatta askelta päivän aikana täyteen. Askeleiden kerääminen innostaa käyttämään portaita, tekemään lounaskävelyjä ja muutenkin valitsemaan jalat muiden kulkuneuvojen sijaan.

Olen oppinut arvioimaan kertyneiden askelten määrää omaa kehoani kuuntelemalla. Jos olen työpäivän jälkeen pirteä, minulla on mittarissa suunnilleen 3000–4000 askelta, jotka ovat tulleet arkisesta liikuskelusta.

Jos sen sijaan työpäivän aikana on ollut liian tiivistä näppiksen naputtamista ja ruuduntuijotusta, olen iltapäivällä äkäinen, janoinen ja väsynyt, ja voin mittaria katsomatta arvata, että askeleet ovat jääneet alle kahdentuhannen.

Onko ihmisen ylipäätään ihan pakko mitata kaikkea? Voiko puolukkaämpäri olla itseisarvo ilman mitään stressimittareita?

Olen kuitenkin huomannut, että askeleiden määrä kertoo hyvinvoinnista vain osatotuuden. Esimerkiksi puolukanpoiminta on sitä ihanampaa, mitä enemmän mättäällä on puolukkaa. Kun yksi puolukkaterttu täyttää koko kämmenen, se tuntuu lottovoitolta.

Mutta mitä enemmän yhdellä kyykyllä saa puolukkaa, sitä vähemmän askelia kertyy. Onko ihmisen ylipäätään ihan pakko mitata kaikkea? Voiko puolukkaämpäri olla itseisarvo ilman mitään stressimittareita?

Toisen kolumnin aiheeksi jääköön sitten oma epäluuloni tietoja kerääviä laitteita kohtaan. Helpoin tapa seurata omaa liikkumista on älykello, mutta en uskalla luovuttaa terveystietojani teknologiajäteille.

Hyvää mieltä tulee myös porukkaan kuulumisesta, joten kompromissina luin monta monituista tietosuojaselostusta ennen kuin hyväksyin puhelimen sovelluksen, jonka avulla voin seurata päivän askeleiden täyttymistä.