Kolumnit

Laura Palovuoren kolumni: Pietarsaaressa saa hyvää palvelua

Kirjoittaja on jordanianruotsinsuomalainen paluumuuttaja.

Uimahallin monitoimialtaassa kuultua: - Kyllä meidän kelpaa, me saamme vesijumppaa, kun lapset ovat uimakoulussa. - Totta, ja uimaopettaja on tosi hyvä. Muutama viikko sitten olin lasten kanssa uimahallissa, he olisivat halunneet hyppiä isossa altaassa, mutta minun hermoillani ei sellaista katsota. Lapset hakivat uimavalvojan, joka seisoi altaan reunalla ja kannusti kaikkia. Nekin uskalsivat hypätä, jotka eivät ennen olleet hyppineet. - Täällä saa elämyksiä ja onnistumisen tunteita. - Koko perhe saa liikuntaa, eikä tarvitse tapella ruutuajasta. - Voi kun saataisiin vielä pari neliömetriä lisää allastilaa tähän jumppa-altaaseen. - Totta, täällä käy paljon ihmisiä. Eipä haittaisi, jos kuntouimareille olisi kaksi rataa lisää.

Elämme säästöjen aikakautta. Jokainen saa kärsiä, kun palveluista karsitaan. Haluaisin kuitenkin tuoda esille sen seikan, että palvelua ei anna ihmiselle organisaatio, vaan toinen ihminen. Ihminen, jonka työnä on palveluammatti, voi aika paljon vaikuttaa siihen, miltä arkipäivä kaupungissa näyttää. Olen niin kiitollinen kaikille, jotka juustohöylän terien välissä jaksavat hoitaa työtään ja hoivata meitä kaupunkilaisia.

Hellyys on niin iso osa ihmisenä olemista, että sitä ei voi edes säästämällä, tehostamalla, karsimalla tai leikkaamalla poistaa meistä.

Eräänä päivänä vein lapseni ensiapuun leikissä sattuneen kolhun vuoksi. Kun olimme odottaneet kaksi tuntia, lapsi sanoi, että nyt on nälkä. Työvuorossa ollut hoitaja toi lapselle voileivän. Sen päivän jälkeen olen monta kertaa ajatellut, että hellyys on niin iso osa ihmisenä olemista, että sitä ei voi edes säästämällä, tehostamalla, karsimalla tai leikkaamalla poistaa meistä.

Tässä kolumnissa ei myöskään sovi unohtaa mainita lukuharrastusta. Kirjastossa yhdistyvät ammattitaito ja kiinnostus siitä, mitä perheissä luetaan. Jos vain osaa esittää toiveen, niin kirjastossa osataan siihen vastata. Olen myös kiitollinen pop up -kirjastoista, joita henkilökunta vie kouluille. Teinikin tarttuu kirjaan, kun se on oikealla tavalla esitelty.

Pietarsaarelaiset ovat etuoikeutetussa asemassa silloin, kun puhutaan palveluiden monikielisyydestä. Kieli vaihtuu lennossa ruotsista suomeen ja heti perään toisin päin. Lähikaupan nuoret asiakaspalvelijat osaavat sujuvasti selittää englanniksi, miten paketin vastaanottajan pitää toimia. Jos monikielisyyttä osataan hyödyntää, niin ennustan, että maahanmuuttovirrat voivat tuoda palvelurepertuaariin monta monituista kieltä lisää, ja sen myötä uusia asiakkaita ja asukkaita.

Suruissani ajattelen rakkaan paperilehden lopettamista. Sekin on saanut tuta painokulujen ja materiaalien kallistumisen. Miten suomenkielisten nyt käy? Mitä muita viestintäkanavia on? Sosiaalisen median keskustelupalstat tietysti jäävät, ja sieltä saa varmasti paikallisia uutisia, halusi tai ei. Totuus on kuitenkin se, että kokonainen lehtiartikkeli antaa monipuolista tietoa ja tarkastelee asiaa monelta eri kannalta. Toimittajat tarkistavat tietojen oikeellisuuden ja varmistavat sen, ettei asiantuntijana pääse esiintymään kuka tahansa. Somepostauksen luonne on pikemmin lyhentää, yksinkertaistaa ja kärjistää. Minulla on paha tunne siitä, että painetun lehden häviäminen Pietarsaaresta ei tee suomenkielisille hyvää.

Kun paperilehti lakkaa ilmestymästä, jää somekansan osaksi tarkastella paikallisia ilmiöitä. Käsi sydämelle ihmiset, osaatteko kertoa somessa myös hyvistä kokemuksistanne? Tuotteko esiin, miten hieno kaupunki meillä on? Peukutatteko positiivisia uutisia? Ja ennen kaikkea, muistattehan antaa hyvää palautetta henkilölle itselleen heti saman tien.