Paikallisuutiset

“Kun herään aamulla, ajattelen että vau, pääsen taimistolle!” – Puutarhuri Leif Blomqvistille työ on ilo ja hyötykasvit rakkaita työkavereita

Blomqvistin taimisto on ilmiö, jonka syntysanat lausuttiin jo 60-luvulla, jolloin Leif-poika polki pyörällä Kruunupyyhyn isoäitinsä luokse. Sieltä matka jatkui Kokkolan torille marjanmyyntiin.

Rekkaralli Lepplaxin Blomqvistin mäelle on kiivaimmillaan huhti-toukokuussa. Pedersöreläinen Leif Blomqvist ei edes uskalla arvioida ajoneuvojen määriä. Kiittelee vain kyläläisten pitkää pinnaa, kun kukaan ei ole tullut valittamaan.

Blomqvistin taimisto myy vuodessa vajaat 20 000 hedelmäpuun tainta, joista reippaasti yli puolet menee ulkomaille. Kaikesta myynnistä viennin osuus on tuollaiset 60 prosenttia.

Kylmä kevät ei koetellut puutarhurin hermoja. Itse asiassa Blomqvist on suorastaan tyytyväinen. Nyt taimet ovat jo lähteneet maailmalle, ja ensimmäinen lämmin viikko on tuonut paikalle kotipuutarhurit, joiden autot täyttävät parkkipaikan.

Blomqvist sanoo, että myös puutarhayhdistykset tekevät retkiä Lepplaxin kylälle. Busseja tulee Ruotsia myöten, sillä Blomqvistin omenapuutuotanto on suorastaan mullistanut Keski- ja Pohjois-Ruotsin omenatarhat. Ja seilaa lahden yli muitakin hedelmäpuita sekä taimia.

Kiireinen puutarhuri ottaa ystävällisesti vastaan ryhmät, kierrättää taimistolla ja kertoo vähän hedelmäpuista, marjapensaista ja muista hyötykasveista. Sitten hän palaa päivän askareiden pariin.

Blomqvistin taimisto on ilmiö, jonka syntysanat lausuttiin jo 60-luvulla, jolloin Leif-poika polki pyörällä Kruunupyyhyn isoäitinsä luokse. Sieltä matka jatkui Kokkolan torille marjanmyyntiin.

– Halusin myös tehdä omaa kauppaa. Olin kerran poiminut hinkkiin neljä litraa villivadelmaa. Äidinäiti oli sotaleski ja yksinhuoltaja, joka sai lisäansioita marjamyynnillä. Niin vain kävi, että kun päästiin torille ja aloitin myynnin, olivat villivadelmat hakkautuneet pyörän pakkarilla pariin litraan, hän nauraa.

Isoäiti oli ennakkoluuloton uusien lajikkeiden ja kaiken muunkin suhteen.

– Hän opetti minut syömään jogurttia.

Toinen Blomqvistin valintoihin vaikuttanut ihminen on hänen kansakoulunopettajansa.

– Opettaja istutti koulun pihapiiriin uusia lajikkeita, ja me lapset saimme arvata, mitä ne olivat. Nyt hän vierailee taimitarhallamme vuosittain.

Isoäitikin ehti nähdä Blomqvistin yrityksen kukoistuksen.

– Hän oli huolissaan vadelmapensaista. Niitä oli hänellä Kruunupyyssä 30 metriä ja meillä kilometri! No, enää emme poimi marjaa myyntiin, vaan myymme vain taimia.

Kasitiellä Kokkolan ja Pietarsaaren välissä on Lepplaxin kylän viitta, mutta ohiajaessa mieleen jää kyltti, joka kertoo kylässä sijaitsevasta Blomqvistin taimistosta. Ensimmäistä kertaa kylään kääntyvälle yllätys on melkoinen, kun vastaan tulee ensin iso koulu ja sen jälkeen Boströmin leipomo, jonka kohdalta oikealle kääntyvä soratie vie puutarha- ja erityisesti hyötykasvien harrastajien pyhättöön.

Ei aivan pikkukylä kuten nimestä voisi päätellä.

Leif Blomqvist viljelee tilaa viidennessä polvessa ja Daniel-poika jatkaa isänsä jalanjäljissä. Tilan kantaisä Isak Blomqvist osti paikan vuonna 1872.

– Hän oli nimeltään Andersson, mutta muutti nimensä Blomqvistiksi (kukkiva oksa), joka sopii meille oikein hyvin.

Tila oli pikkuinen, viljeltyä maata alle kymmenen hehtaaria ja pieni navetta.

– Lehmiä, lampaita, kanoja ja kaksi hevosta. Vaikka hevoset jäivät työttömäksi isän ostettua traktorin, hän oli sitä mieltä, että talossa piti edelleen olla niitä.

Ei mitään mahdollisuutta selvitä maatilana nykyajan suurtuotantojen rinnalla. Vanhempien kuoltua tila jaettiin sisarusten kesken, ja Leif jäi viljelemään marjoja.

– Metsää oli kuitenkin jonkin verran jaettavaksi.

Taimiston nimi tunnetaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja aina Islannissa saakka.

– Ruotsin omat taimistot sijaitsevat Etelä-Ruotsissa, jossa on huomattavasti lämpimämpi ilmasto kuin Keski- ja Pohjois-Ruotsissa. Siksi siellä kasvatetut taimet eivät pärjää pohjoisessa. Sen sijaan meidän taimet selviävät, Leif Blomqvist selvittää.

Tämä tuli todistettua kuin Blomqvistit osallistuvat ensimmäisen kerran Uumajan puutarhamessuille neljännesvuosisata sitten.

– Ei meillä ollut mitään isoa osastoa, mutta Västerbottens-Kuriren (paikallinen sanomalehti) teki omenalajikkeistamme aukeaman jutun, ja siitä se lähti. Norjaan menimme kymmenen vuotta sitten ja muutamaa vuotta myöhemmin Islantiin.

– Norjaan on tilattu 12000 omenapuun tainta. Koska tilaus on noin iso, olen lähdössä katsomaan paikan päälle, mikä lajike sinne parhaiten sopisi.

Ruotsiin menee hedelmäpuiden lisäksi pensaiden taimia. Herukat, tyrnit ja pensasmustikat ovat kysyttyjä, eikä kuljetusmatkakaan ole kovin pitkä. Rahti kulkee rannikolta Vaasan ja Uumajan välisellä laivalla tai Torniosta maanteitse.

Pohjalaiset marjat ja hedelmät ovat poikkeuksellisen maukkaita, sillä missään muualla ei ole tällaista ilmastoa ja valon määrää tuottamaan makeaa ja täyteläistä marjaa.

– Onhan Alaskassakin valoa, mutta sieltä puuttuu Golf-virta, joka lämmittää ilmastoa, Leif Blomqvist muistuttaa.

Hän poimii esimerkiksi mansikan. Me kaikki tiedämme, että keväällä espanjalainen mansikka on komea katsella, mutta ei juurikaan maistu miltään. Sen sijaan kotimainen marja on makea, valo sen takaa.

– Meillä olisi vielä paljon tehtävää kotimaisten marjojen vientimarkkinoinnissa.

Islannin olosuhteet ovat omenapuulle haastavat, mutta eivät mahdottomat. Leif Blomqvistin satujen saarelle vei hänen kirjoittamansa Omenakirja.

– Omenapuista löytyi teos 1960-luvulta. Siinä oli mustavalkokuvitus – kuvittele omenoista! Halusin tehdä kirjan, joka olisi maanläheinen, siinä olisi paljon kuvia ja tekstiltään helposti omaksuttava. Koska en kysellyt, millaisia painoksia kirjoista normaalisti otetaan, painatin sitä 5000 kappaletta ja se myi loppuun heti.

Tavallisesti ensimmäinen painos on noin 500 kappaleen erä.

Nyt Blomqvistin kirjoittamia teoksia on jo useampi, ja niistä otetaan usein suomen- ja ruotsinkieliset painokset. Omenapuista kertonut teos päätyi myös Islantiin maatalouskorkeakoulun maisemasuunnitteluosastolle.

– He ottivat yhteyttä minuun ja pyysivät luennoimaan. Vaikka luentopäivänä sää oli haastava ja pyrytti, auditorio oli täynnä asiasta kiinnostuneita. Heistä reilut sata osallistui kokeiluun kasvattaa taimia omassa puutarhassa.

– Islantilaiset ovat suojanneet hedelmäpuitaan kekseliäästi. Niitä on ympäröity mustilla levyillä, joiden tarkoituksena oli kerätä auringon lämpö mahdollisimman hyvin talteen. Puille on rakennettu myös eräänlaisia korkeita kasvupetejä.

Blomqvistin tilalta viedään Islantiin omenapuuntaimien lisäksi jonkin verran luumu- ja kirsikkapuiden taimia. Ulkomaan kaupasta on muodostunut vuosien varrella taimiston tuotannossa tärkeä osa.

Suomalaiset ostavat yleensä hedelmäpuunsa oksallisina, vain pieni osa myydään piiskataimena.

Tilalta löytyy pelkästään yli sata omenapuulajiketta, siihen päälle vielä luumu-, kirsikka- päärynäpuulajikkeet sekä kirsikkaluumu- ja koristeomenapuut. Yhteensä lajikkeita on parisataa. Taimet kasvatetaan varttamalla, koska sillä tavoin hyvät ominaisuudet säilyvät parhaiten.

Nuorena Leif Blomqvist oli kiinnostunut kasvien lisäksi kuvaamisesta ja hän haaveilikin filmikuvaajan ammatista. Sellaista oli tarjolla Svensk Filmindustrin (SF Studios on merkittävä ruotsalainen elokuvayhtiö) koulussa Tukholmassa.

– Olin kuitenkin hirvittävän ujo, joten ajattelin hakea rohkaisua teatterialan koulutuksesta Lappvärtistä. Opiskelin ohjaajaksi.

Alan opiskelusta huolimatta ovet filmikouluun eivät auenneet, sillä mukaan otettiin vuosittain vain yksi ulkomaalainen opiskelija eikä valinta osunut Leif Blomqvistiin.

Maatilan lisäksi tarvittiin aluksi muutakin palkkatyötä, ja Blomqvist haki hommiin Pietarsaareen Jakobstads Tidningenin (ilmestyi vuosina 1898–1901 ja 1905–2008) kuvapuolelle. Lehden kuvalaitos opetti tekijäänsä. Blomqvist toimi graafisena kuvaajana, kehitti filmejä, teki pimiössä mustavalkokuvia ja taittoi sivuja.

Aika aikaansa kutakin, lopulta Blomqvist oli kolmikymppisenä valinnan edessä; jatkaako Pietarsaaressa vai panostaa kotikylällä puutarhaan ja taimistoon. Hän valitsi jälkimmäisen ja haki Rovaniemelle puutarhakouluun oppiakseen kunnolla suomea.

– Aluksi opiskelin sanakirja kädessä, mutta sehän oli toivottoman hidasta. Kun löysin oikean sanan, oli tilanne jo ohi, hän nauraa muistolle.

Aika nopeasti suomenkieli alkoi sujua ja sanakirja sai jäädä.

– Rehtori tuki minua opinnoissani. Koska minulla oli jo paljon sellaista alan tietoutta, jota koulussa opetettiin, hän keksi tilalle opetusta, jota tarvitsin.

Kaikesta koulutuksesta on ollut loppupeleissä paljon hyötyä. Ujosta nuorukaisesta varttui avoin puutarhuri, josta tuntuvat pitävän ja myös kunnioittavan aivan kaikki alan harrastajat. Omia kirjoja ja puutarhan hinnastoja tehdessään hän on ymmärtänyt niin valokuvien kuin niiden käsittelyn päälle

Haastattelun aikana erilaiset lajikkeet nousevat puheeseen tuon tuostakin. Suotta Leif Blomqvistia ei pidetä alansa huippuna. Kun mies aloitteli taimialalla, Pohjanmaalla menestyviä omenapuulajikkeita oli vain vähän. Mutta niitä oli ollut huomattavasti enemmän, ja Blomqvist aloitti jäljitystyön.

– Esimerkiksi Vaasassa toimi 1920-luvulta O. Syringin taimisto, joka lopetti toimintansa 1950-luvulla. Sillä oli ollut omat lajikkeensa, jotka kasvoivat pohjalaispuutarhoissa. Panin ilmoituksia lehtiin, jossa kerroin etsiväni näitä lajikkeita ja alkoihan niitä löytyä. Ihmiset soittelivat minulle ja kertoivat puutarhojensa vanhoista omenapuista.

Lepplaxissa kasvaa myös parisenkymmentä Venäjältä tuotua lajiketta.

Joka syksy Blomqvistin taimistolla vietetään omenapäivää, jolloin ihmiset voivat maistella eri lajikkeiden hedelmiä.

– On parempi tietää jo omenapuuta valitessaan, minkä makuista hedelmää se tuottaa.

Päivän aikana myydään myös omenamehua.

Viime syksynä omaa tuotantoa ei ollut maisteltavaksi eikä mehustettavaksi. Blomqvist joutui ostamaan omenat.

– En muista koskaan kokeneeni yhtä huonoa satovuotta!

Samaa on kertonut moni muukin. Pihlajat eivät tehneet juuri marjaa, ja pihlajanmarjakoit tuhosivat hedelmäpuiden satoa. Lisäksi oli muumiotautia ja rupea.

Taimistopuutarhuria tämä ei huolestuta, sillä hän on oppinut huonoa satovuotta seuraavan huomattavasti parempi.

– Esimerkiksi omena valmistaa seuraavan vuoden kukka-aihion jo edellisenä syksynä. Jos sato on oikein runsas, ei puu jaksa tuottaa aihioita ja seuraavan vuoden sato on heikompi.

Vadelma on marjoista edelleen Leif Blomqvistin suosikki. Sitä on helppo poimia, marja on kevyt irrottaa ja maku suorastaan hienostunut. Mustikkametsään puutarhuri ei jouda, hän ostaa kaikki talven metsämarjat.

– Marjasinikuusamasta ja mansikasta tulee erittäin hyvän makuista ja terveellistä sosetta, hän vinkkaa.

Hyötykasvit, miksipä eivät myös kukat ja koristepensaat, ovat kaikki rakkaita työkavereita.

– Kun herään aamulla, ajattelen että vau, pääsen taimistolle, hän tunnustaa.

– Ja jos sellainen aamu tulee, että en koe näin, lopetan. Olen jo eläkkeellä.