Paikallisuutiset

KPO avaa S-Marketin Pietarsaaren ydinkeskustaan – entinen Marketor ei saa toistaiseksi lisäkerroksia

Pietarsaaren keskustassa sijaitseva perinteinen kauppapaikka, ns. Marketorin kiinteistö, on ollut tyhjillään viime vuodenvaihteesta asti. Kuva: Pirkko Högkulla

Osuuskauppa KPO suunnittelee S-Marketin avaamista Pietarsaaren ydinkeskustaan. KPO on ostanut Jaakonhallin kiinteistön osoitteesta Raatihuoneenkatu 6. Kansan suussa kiinteistö tunnetaan paremmin Marketorina siinä toimineen entisen K-Marketin mukaan.

– Tässä vaiheessa suunnitteilla on mahdollisesti S-Market-yksikkö, jollainen meiltä on Pietarsaaressa puuttunut, KPO:n S-Market ja Sale -ketjujohtaja Jarmo Palola kertoo.

Osuuskaupalla on ennestään Pietarsaaressa Prisma, Vestersundinkylän Sale sekä ABC-liikenneasema, jonka yhteydessä on myös Sale-myymälä. Näiden toimintoihin uusinvestointi ei vaikuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

S-Market sijoittuu kooltaan Salen ja Prisman välimaastoon.

– Hankinnalla on ajatus vahvistaa palvelutarjontaa Pietarsaaren alueella. Sellaista on kyselty ja toivottu sinne keskustaan, kun kyseinen kiinteistö on ollut tyhjillään. Näihin toiveisiin koetetaan nyt vastata, Palola sanoo.

Tällä hetkellä on tarkoitus pysytellä nykyisen rakennuksen seinien sisäpuolella. Katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tyhjillään viime vuoden lopulta saakka ollut kiinteistö menee ensimmäiseksi remonttiin.

– Tarkoituksena on lähteä etenemään aika nopeasti. Katsomme, minkä tyyppistä remonttia tarvitaan, minkä jälkeen lähdemme rakentamaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Palolan mukaan uusi myymälä voisi avautua jo alkuvuodesta 2025.

– Aikataulu riippuu tietenkin monesta asiasta, mutta näin on alustavasti suunniteltu. Valtaosa kiinteistöstä tulee meidän omaan käyttöömme, mutta siihen jää mahdollisesti myös tiloja vuokrattavaksi.

Marketorin kiinteistöä suunniteltiin korotettavaksi asuinkerroksilla edellisen omistajan aikana. Havainnekuva nelikerroksisesta uudisrakennuksesta, joka ei ainakaan toistaiseksi toteudu. Kuva: Pietarsaaren kaavoitusosasto

Aiemman omistajan aikana Marketorin kiinteistöä suunniteltiin korotettavaksi muutamalla asuinkerroksella. Jarmo Palolan mukaan tällainen ei ole tässä vaiheessa KPO:n suunnitelmissa.

– Tällä hetkellä on tarkoitus pysytellä nykyisen rakennuksen seinien sisäpuolella. Katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kauppakiinteistöllä on ikää melko tarkalleen 50 vuotta. Marketor oli aikansa iso ja moderni tavaratalo, joka oli valintamyymäläkonseptillaan uranuurtaja Pietarsaaressa.

Se avasi ovensa marraskuussa 1974, jolloin kauppiasparina toimi Raimo ja Sirpa Kuoppala.

Marketorin nimi palautui liikkeelle viimeiseksi jääneen K-Market-kauppiasparikunnan aikana.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä