Paikallisuutiset

Kouraan hyvät kortit

71-vuotias Jan Dahlman kuuntelee 60-luvun musaa kelamankalta ja haaveilee oman jukeboxin rakentamisesta.

Pietarsaari

Jan Dahlman pistää kelamankkansa soimaan ja antaa Elviksen viedä. Seuraa elämänmakuiseksi oleskelutilaksi muuttuneessa autotallissa tekevät vaikuttavan kelanauhurikokoelman lisäksi 92 000 postimerkkiä, jukeboxeissa pyörineet single-levyt, c-kasetit, sadat älppärit ja elokuvat, kellot ja lamput, taulut ja posliinit. 71-vuotiaalla on keräilijäluonteen lisäksi muusikon tausta, vaikka aktiivinen musisointi on taaksejäänyttä elämää ja huutokaupoillakin kiertely on vaihtunut satunnaisiin vaihtokauppoihin kavereiden kanssa.

Ja voi niitä aikoja, kuten kaupanteko isä-Palsanmäen kanssa. Vihreällä hiacella kulki Hirvaskankaalle aikanaan Arabiaa, putkiradiota, monenlaista posliinia, lasia ja paljon tavaraa, josta Dahlmanille osa oli krääsää - toiselle aarretta.

– Vääntö oli usein tiukkaa, mutta rehtiä.

”Jos olisin saanut pennin kappaleelta, olisin miljonääri”.

– Kerran sain 30 Elviksen levystä huimat 600 markkaa Palsanmäen huutokaupassa. Onnekseni kaksi huutajaa rupesi niistä kilpailemaan.

Kelamankkaa Dahlman pitää soittimien luksusversiona ja tuo Tandbergin kelamankka 1950-luvulta on niiden aatelia. Nauhoistakaan ei tule heti pulaa, sillä niitä löytyy varaston uumenista äkkiä laskettuna tuollaiset 400 kelaa. Parasta musiikia eli Elvistä, kantria ja 60-luvun kappaleita saa kuunneltavaksi nauhoittamalla niitä itse.

Kun Dahlman ei kuuntele musaa,hän tarttuu itse mikkiin tai soittaa kaksirivistä urkuaan. On käytössä ollut muutama urkuharvinaisuuskin, mm. kolmirivinen Yamaha FX 20, joka päätyi sittemmin arvoiseensa paikkaan, museoon.

Läheltä pitikin, ettei musiikki olisi kokonaan imaissut Jan Dahlmania nuorena kitaristina. Yhden mahdollisuuden tarjosi artisti nimeltä Topi Sorsakoski.

– Tapasin Sorsakosken ensimmäisen kerran 1963 Kolmosella pidetyissä Vaasan läänin rautalankamusiikin kilpailussa, jossa meidän bändi, The Black Sheeps sijoittui kolmanneksi. Sorsakoski istui yleisön joukossa ja esityksemme jälkeen hän tarjosi minulle rytmikitaristin paikkaa. Kiertelevä keikkaelämä ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa ja armeijaankin lähtö lähestyi. Taisi päätökseeni vaikuttaa myös se, että meininki vaikutti turhan viinanhuuruiselta, muistelee Dahlman.

Sen sijaan hän soitteli rautalankaa, teki töikseen kitaransivuja Landolalla ja esiintyi tehtaan kitaramainoksissa televisiossa 1963-64, lähti muutamiksi vuosiksi Ruotsiin rautapajalle, palasi Landolalle, ja pyöritteli viimeiset työvuodet postiauton rattia pitkin poikin seutua ja Kokkolan reittiä. Lapsia hän nauraa pitkän matkan varrella siunaantuneen yksitoista, joista kuusi asuu vielä kotona.

Tarina Sorsakoskesta jatkuu vielä. Seuraavan kerran Dahlman näki hänet keikalla Kaupunginhotellissa 1991.

– Yllätyin suuresti kun artisti tunnisti minut yleisön joukosta, heilautti kättään kesken biisin, tuli sitten vielä pöydän luo tervehtimään ja kysyi vaatimattomasti, josko muistan hänet. Ja syökää, juokaa, orkesteri maksaa. Siihen sanoin, että kiitos vaan, kahvikuppi riittää ja nimmari pääsylippuun.

Nimmarilla varustettu piletti on yhä varmassa tallessa autotallin kätköissä.

Postimerkkikokoelmaansa Dahlman valittelee tällä haavaa vähän pieneksi. Edellinen kokoelma kun hipoi miehen laskujen mukaan 1,3 miljoonaa kappaletta. Ne lähti aikanaan karkkilaatikoissa Ouluun takaluukkua ja -penkkiä myöten täyteen lastatussa henkilöautossa.

– Jos olisin saanut pennin kappaleelta, olisin miljonääri, hän laskeskelee pilke silmässä.

Paremmat merkit ja arvokkaat ensipäiväkuoret ovat visussa säilössä kansissa ja laatikoissa. Dahlman kaivaa varoen esille eri keräilijöiltä ostamiaan aarteita aikojen takaa, joukossa mm. kenttäposti, Suomen ensimmäinen joulumerkki ”keuhkotautisten hyväksi”, Pohjois-Inkeriä, Nordiaa 1975, postiautomerkkejä. Arkkikaupalla löytyy mm. Saarisen mallia tai Suomen ensimmäisiä postimerkkejä sekä Punaista ristiä vuodelta 1938.

Tallin takaosaan on rakentunut kotikutoinen leffasalonki kankaineen, videotykkeineen ja istujaa hellivine laiskanlinnoineen. Ja omasta takaa löytyy myös, mitä kankaalla näyttää. On länkkäreitä, historian draamaa, Bond-leffoja sekä 200 tuntia musiikkivideoita Tommy Roesta Johnny Cashiin. Niitä on mukava katsella Sisko-vaimon kanssa katonrajassa seinää kiertävien eri väristen singlejen alla.

Nostalgian keskellä elelevän eläkeläisen päivään kuuluu vastapainona tavallisia arkisia askareita, kokkailua suurperheelle ja pieniä verstastöitä.

– Tykkään ruuanlaitosta. Pöytä on valmiiksi katettuna kun vaimo tulee töistä kotiin.

Kalastus on heti postimerkkien ja musiikin jälkeen oma tärkein juttu. Enää ei tule lähdettyä Norjaan kalareissuille, mutta tiistai-illat kuluvat rantakivellä ongen jatkona istuessa paikallisten kalamiesten kisoissa Vanhassa satamassa.

Keuhkosyövän selättänyt osaa iloita hetkestä ja olla kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä. Ne hän on oppinut elämään yksi kerrallaan.

– Joskus mieltä vaivaa se, miksihän juuri minä sain jatkoaikaa ja selvisin keuhkosyövästä, jonka ennuste on huono. Satuin kaiketi saamaan tässä jaossa kouraan onnekkaan arvan, vaikka aika hyviä ne kortit ovat olleet ennenkin, hän pohtii ja päättelee.

Syöpä todettiin kuusi vuotta sitten.

– Rankkojen hoitojen seurauksena tukka lähti ja kilot karisivat. Tukkaa kasvoi takaisin, mutta ohimoilta se sojottaa väärään suuntaan, suoraan eteen. Vesikampauksella saan sen pysymään jonkinlaisessa kuosissa vesikampauksella. Hampaat tipahtivat jo aiemmin, mutta en ole koskaan ollutkaan mikään ronkeli tyyppi, Dahlman nauraa ja napauttaa diskopallon pyörimään.

Täplikkään valoshown alla voi rauhassa suunnitella vaikka seuraavaa projektia; omaa jukeboxia varten on hankittuna jo kaiuttimet ja singlet.

Pirkko Högkulla

ps@pietarsaarensanomat.fi