Paikallisuutiset
Konserttiviikonloppua valmistellaan Pietarsaaren Keskuskentällä - ”Tulee olemaan hieno yleisömäärä, ei hetkeen ole nähty sellaista”
Liikenteelle oman haasteensa heittää se, että Pietarinpuistikon etelään menevä kaista on osaksi suljettu mm. Keskuskentän kohdalta.
Ruotsalaisartistit Benjamin Ingrosso ja Tomas Ledin saapuvat esiintymään Pietarsaareen peräkkäisinä päivinä. Ingrosso konsertoi perjantaina 16.8. ja Ledin lauantaina 17.8. illalla Keskuskentällä.
Keskuskentällä pyörähti konsertin puitteiden rakentaminen käyntiin esiintymislavan pystyttämisellä tiistaina aamulla.
Ingrosson konsertti on ikärajaton, Ledinin konsertti ikärajallinen.
Kuulijoita paikalle odotetaan runsaasti.
– Tulee olemaan hieno yleisömäärä, ei hetkeen ole nähty sellaista, kuvaa toimitusjohtaja Tommi Mäki tapahtumajärjestäjä Nordic Live Productionsista.
Yleisömäärä on Ingrosson ikärajattomassa konsertissa arviolta 6000–8000 ja Ledinin konsertissa 3000–5000. Ledinin konsertti järjestetään ikärajallisena.
– Selvästi on tulossa ihmisiä laajalta alueelta, etelästä, pohjoisesta ja jonkin verran Ruotsin puolelta. Kimppakyytejä on järjestetty esimerkiksi Vaasan seudulta.
Liikenteeseen konsertit vaikuttavat.
Oman haasteensa heittää Pietarinpuistikolla sijaitsevan Keskuskentän ympäristössä liikkuvalle se, että Pietarinpuistikon etelään menevä kaista on suureksi osaksi suljettu kokonaan liikenteeltä uusien yksisuuntaisten pyörä- ja kävelyteiden rakentamisen vuoksi. Suljetulla Raatihuoneenkadun ja Lastenkujan välisellä osuudella sijaitsevat myös uimahalli ja Tellushalli.
– Tapahtumaan saavutaan kaupungin puolelta ja Keskuskentän pääporteilta. Esiintymislava tulee uimahallin päätyyn. Uimahallin päätyalue, missä on Project Livin työmaa, toimii järjestäjän käytössä olevana huoltoalueena.
Parkkipaikkojen puolesta järjestäjä suosittelee käyttämään keskustan aluetta.
– Esimerkiksi Toriparkista on muutaman sadan metrin kävelymatka tapahtuma-alueelle, Mäki toteaa.
Benjamin Ingrosso on mm. voittanut Ruotsin Melodifestivalen - euroviisukarsintakilpailun, tehnyt top-listoille päätyneitä albumeja ja saanut alan palkintoja. Tammikuussa julkaistu kappale “Kite” nousi radio- ja streamauslistojen kärkeen.
Ingorsson lämmittelijänä esiintyy Mirella, joka debytoi lokakuussa 2023 singlellä “Sua sattuu”. Nuori monilahjakkuus laulaa sekä kirjoittaa ja säveltää omaa musiikkiaan.
Ingrosson konsertti on ikärajaton. Alueelta löytyy rajattu K18-anniskelualue.
Tomas Ledin on yksi Ruotsin suosituimmista levyttävistä artisteista 1970-luvulta lukien. Yli 40-vuotisen uran tehnyt muusikko esiintyi Pietarsaaressa viimeksi vuonna 2015. Suomessa hänet tunnetaan erityisesti vuoden 1982 hitistään ”Sommaren är kort”. Ledinin tunnetuimpiin kappaleihin lukeutuvat mm. ”I natt är jag din”, ”En del av mitt hjärta”.
Ledinin lämmittelijäksi saapuu Albin Lee Meldau. Magnolia-nimisessä yhtyeessä musiikkiuransa aloittanut Albin Lee Meldau julkaisi ensimmäistä kertaa soolomusiikkia vuonna 2016. Meldaun debyyttialbumi ”About You” ilmestyi keväällä 2018 ja sitä seurasi pääsy Ruotsin Vain elämää -formaattiin Så mycket bättre.
Ledinin konsertti järjestetään ikärajallisena ja se on sallittu vain täysi-ikäisille. Koko alue on kokonaisuudessaan ravintola-aluetta, missä pääsee liikkumaan juomien kanssa.