Paikallisuutiset

Kolauksen saaneet rungotkin kuntoon: Veneiden korjaajat eivät lepää keskitalvellakaan

Veneiden talvisäilytykseen, venemoottorihuoltoon ja -korjauksiin erikoistunut pietarsaarelainen Kvarken Marin Service Oy on laajentanut toimintaansa ja tehnyt samalla uuden aluevaltauksen.

Syksystä alkaen yritys suorittaa myös moottori- ja purjeveneiden runko- ja kölikorjauksia. Tarkoitusta varten on otettu käyttöön ja varustettu uusi halli ja palkattu yksi työntekijä lisää. Henkilökunnan vahvuus on nyt neljä.

– Pystymme korjaamaan runkovaurioita aina 50-jalkaisiin veneisiin asti. Hallissa on sekä 15 että 10 tonnin nosturit. Tänään pystymme tekemään oikeastaan kaikki korjaustyöt. Pienempiä vaurioita olemme korjanneet tähänkin saakka, Kvarken Marinin toimitusjohtaja Toni Krohn kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yritys hoitaa itse lasikuitu- ja puutyöt ja ostaa metallityöt alihankintana.

Runkokorjauksille on ollut olemassa kysyntää. Harva veneenomistaja ryhtyy enää sekä ajan että taidon puutteessa itse karilleajojen ja myrskyvaurioiden jälkien korjaamisiin.

– Ajan sävel on, että palvelu halutaan ostaa, Krohn sanoo.

Työn alla on parhaillaankin kaksi venettä, joista toisen, kivelle ajaneen purjeveneen, köliä ollaan irrottamassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Halliin on rakennettu kakkoskerroksen puuntyöstötaso, joka toimii samalla laiturina. Näin päästään näppärästi veneen sisäpuolisiin töihin.

Kvarken Marinin halliin, tai oikeastaan halleihin, mahtuu säilytykseen 80–90 venettä. Pienimmät säilytetään kolmikerroksisissa hyllyissä.

Moottoriveneiden nosto ja vesillelasku onnistuu yrityksen omassa rannassa ja omilla laitteilla 12 tonniin asti. Purjeveneiden ja painavampien veneiden nostoon käytetään liikkuvaa nosturia. Maalla ja hallissa siirtokapasiteettia on aina 47 tonniin ja 25 metriin saakka.

Kvarken Marin on lähiseutujen ainoa toimija, jolla on tarjota tämän mittaluokan säilytyskapasiteetti lämpimissä tiloissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Noin 80 prosenttia asiakkaistamme on kanta-asiakkaita. Välillä joku voi toki pitää välivuoden ja myydä veneensä pois. Ostettuaan uuden hän tulee usein takaisin.

Toiminta on jatkuvasti ollut ympärivuotista.

– Moni luulee, että kesällä painamme töitä vaikka kuinka ja talvella lepäämme. Niin se ei ole koskaan ollut. Työntekijöitä on aina ollut yhtä paljon niin talvella kuin kesällä.

Asiakkaan luvalla Toni Krohn henkilökuntineen katsoo, onko veneessä tai moottorissa korjattavaa.

– Lähes jokainen haluaa, että viat hoidetaan. Arvioisin, että alle viisi prosenttia asiakkaista kieltäytyy. Kyllä he haluavat, että vene on keväällä kunnossa.

Tämä tietää huolto- ja korjaustöitä yritykselle vähintäänkin helmikuun lopulle saakka.

– Omasta mielestäni veneen kuuluu olla korjaamolla talvella, ei kesällä, Toni Krohn sanoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä