Paikallisuutiset

Kohti taloudellista riippumattomuutta: "Sijoittaminen on varautumista elämän isoihin valintatilanteisiin"

Sijoittaminen on hauskaa ja sosiaalista, Merja Mähkä sanoo.
Sijoittaminen on hauskaa ja sosiaalista, Merja Mähkä sanoo. Kuva: Kira Hagström

Pietarsaaressa paikallisen piensijoittajayhdistyksen, Pietarsaaren seudun osakesäästäjät ry:n tilaisuudessa ensi viikon keskiviikkona esitelmöiväMerja Mähkä tekisi sijoittamisesta harrastuksen entistä useammalle.

Merja Mähkä suosittelee sijoittamista harrastuksena eli toimena, johon käytetään aikaa ja vaivaa, kaikille maailmasta kiinnostuneille tyypeille, jotka ovat halukkaita mittaamaan osaamistaan pörsissä.

– Sijoittaminen on hauskaa ja sosiaalista. Mutta muuten suosittelen sitä kaikille. Sijoittamista kannattaa ajatella elämänfilosofiana. Se on varautumista elämän isoihin valintatilanteisiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taloudellinen liikkumavara luo hänen mukaansa mahdollisuuksia.

"Melkein kaikki uutisten lukeminen on sijoitustutkimusta, sillä aina voi löytää uusia ajatuksia sijoituspäätösten tueksi." Merja Mähkä

– Minulla itselläni se on pehmentänyt yrittäjäksi ryhtymisen alkua sekä aika rohkeita työpaikanvaihtoja sitä ennen.

Mähkä pitää blogia ja kirjoittaa kolumneja, joissa hän ruotii kansantajuiseen tapaan sijoittamista. Piensijoittaja on nimitys, josta Merja Mähkä ei välttämättä pidä, koska se väheksyy hänen mukaansa omista tuloistaan sijoitussäästäjää.

Parempana hän pitäisi amerikkalaista yksityissijoittaja-termiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän myös kannustaa kaikenlaisia ihmisiä sijoittamisen pariin.

– Erityisen tärkeää sijoittaminen on naisille, sillä heidän eläkkeensä uhkaavat jäädä miehiä pienemmiksi perhevapaiden takia, Mähkä sanoo.

Itse hän on ollut sijoittaja tavallaan lapsesta asti. Hänen nimissään on ollut osakkeita jo alle kouluikäisestä.

– Minua jeesaa se, että vanhempani säästivät minulle vähän osakkeisiin, kun olin lapsi. Niillä osakkeilla on ollut jo pari kolme vuosikymmentä aikaa nousta arvossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Itse innostuin äitiyslomalla, ja tein silloin aloittaessani kaikki mahdolliset virheet. Nyt yritän puhua niistä, jotta muut välttäisivät ne.

Merja Mähkä on yhdessä Unna Lehtipuun kanssa kirjoittanut uunituoreen kirjan nimeltä Sijoittajaksi 7 päivässä.

– Ajatuksenamme on, että seitsemän päivän opiskelun jälkeen voi turvallisin mielin tehdä ensimmäisen sijoituspäätöksen. Jos haluaa perehtyä sijoittamiseen enemmän, oppiminen on koko elämänmittainen projekti. Taitavaksi sijoittajaksi ei tulla seitsemässä päivässä, se on selvä. Sijoittamaan oppii vain sijoittamalla, ja jostain on pakko aloittaa, Mähkä sanoo.

Pienelläkin rahalla pääsee liikkeelle. Alin kuukausisumma lienee tällä hetkellä 10 euroa, mutta uudenlaiset sijoitus- ja säästötavat lisääntyvät. Nykyään tarjotaan mahdollisuutta sijoittaa esimerkiksi kaupan bonukset.

Merja Mähkä haluaa sijoittamisen kautta elämäänsä lisää valinnanvaraa.

– Se voi tarkoittaa esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa ja enemmän aikaa omille projekteille. Tykkään tavallisesta kerrostalokodistani ja töistäni. Maailmanympärimatkan olen jo tehnyt, joten tällaisia haaveita minulla on vähän.

Päivätöitäkin viestintäkonsulttina Mähkä jatkaa, vaikka omaisuus on karttunut mukavasti.

– Ainakin vielä minun on pakko! Olen laskeskellut, että reilun 10 vuoden päästä minun pitäisi olla taloudellisesti riippumaton, jos pörssi kehittyy, kuten se on tähän asti kehittynyt. Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa sitä, että töitä ei ole elannon takia pakko tehdä. Palkasta säästämällä taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on pitkä projekti.

Kärsimättömän ja äkkipikaisen ihmisen puuhaa sijoittaminen ei ole.

– Hyvä sijoittaja tuntee itsensä ja hermonsa ja on kiinnostunut maailmasta. Hän osaa ajatella omaa elämäänsä tätä hetkeä pitemmälle ja ymmärtää, että sijoittamalla vaurastuminen on tavallisilla kyvyillä varustetuille ihmisille väistämättä pitkän ajan projekti.

Äkkipikaisuus ja hätäily sekä liiallinen itseluottamus ja usko omaan ainutkertaisuuteen ovat Mähkän mukaan vaarallisia piirteitä sijoittajassa.

– Erityisesti pitkällä nousukaudella on helppoa alkaa uskoa liikaa omiin kykyihin.

Todennäköisimmin menestyvän yrityksen tunnistaminen voi onnistua seuraamalla yhtiön osinkohistoriaa.

– Itse tykkään tehdä niin. Jos yhtiö pystyy tasaisesti kasvattamaan osinkoaan, siellä tehdään jotain oikein. Täytyy muistaa, että tuotto korreloi riskin kanssa. Jos valikoi korkeariskisiä sijoituksia, kuten peliyhtiöitä, voi onnistua isosti – tai olla onnistumatta. Minä yritän löytää isoja ja vakaita yhtiöitä.

Millä keinoin selviää parhaiten laskusuhdanteessa?

– Paras neuvo on minusta jatkaa sijoittamista, koska laskusta osakkeita saa halvemmalla, ja sehän on koko pointti: ostaa halvalla ja myydä kalliilla, tai pitää ja nauttia osingoista. Jotta tämä onnistuisi, on hallittava hermot. Ei saa rynnätä myymään, kun alkaa huolestuttaa.

Kumpi on viisaampaa kurssien laskiessa, nopea reagointi vai maltti ja kärsivällisyys?

– Akateeminen tutkimus on pitkälti sitä mieltä, että maltti ja kärsivällisyys palkitsevat. Nopean reagoinnin haasteena on oikean myyntihetken tunnistaminen. Siitä ei ole kuin pari viikkoa, kun Wall Streetillä nähtiin ennätysmäistä laskua. Ja nyt tällä viikolla osakkeet ovat taas olleet nousussa. Myyjä joutuu pulittamaan voitoistaan verot, ja se syö tuottoa merkittävästi.

Paljonko sijoittamiseen täytyy kuluttaa aikaa pärjätäkseen?

– Niin paljon kuin haluaa, tai olla kuluttamatta. Jos säätää sijoituksensa mahdollisimman automaattisiksi sijoittamalla esimerkiksi säännöllisesti matalakuluiseen indeksirahastoon, joka uudelleensijoittaa osingot, sijoituksiin ei tarvitse käyttää alun rahastovalinnan jälkeen aikaa oikeastaan lainkaan.

Jos taas innostuu osakesäästämisestä ja alkaa valita osakkeita omaan osakesalkkuun, aikaa voi käyttää määrättömästi.

– Jännittävää on, että akateeminen tutkimus tukee mahdollisimman automaattiseksi tehtyä, vähän aikaa kuluttavaa sijoitustapaa. Käytetty aika ei korreloi menestyksen kanssa, vaikka kaiken järjen mukaan näin pitäisi olla, Merja Mähkä sanoo.

– Minä käytän sijoittamiseen 0–30 minuuttia päivässä, usein jotain siltä väliltä. Toisaalta ajattelen, että melkein kaikki uutisten lukeminen on sijoitustutkimusta, sillä aina voi löytää uusia ajatuksia sijoituspäätösten tueksi.

Merja Mähkä

sijoitusbloggaaja ja kolumnisti

kannustaa tavallisia ihmisiä ja erityisesti naisia sijoitussäästämiseen

luennoi aiheesta "Sijoittajaksi seitsemässä päivässä" ke 18.1. Pietarsaaren lukiolla

tilaisuuden järjestävät Pietarsaaren Seudun Osakesäästäjät ja Arbis

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä