Paikallisuutiset

Keräilijä avaa oman putiikin: - Että minä rakastan kaikkea tätä, ostamista ja myymistä, koko kaupanteon tunnelmaa.

Pietarsaari

Kupilan perheen autotalli Etelä-Kivilösintiellä on kokenut muodonmuutoksen Emman aarrearkuksi. Oman osto- ja myyntiliikkeen perustaminen on muhinut parikymmentä vuotta keräilyä harrastaneen Pasi Kupilan suunnitelmissa jo pitkään. Myös kyselyjä kivijalkaputiikin avaamisesta on Rovaniemeltä Helsinkiin tavaranhakumatkoilla reissaavalle ehtinyt tulla sadoittain vuosien saatossa. Odotettu h-hetki koittaa lauantaina 5. tammikuuta.

– Että minä rakastan kaikkea tätä, ostamista ja myymistä, koko kaupanteon tunnelmaa, huokaisee tuore yrittäjä.

Pasi Kupila seisoo keskellä lattiaa viimeistelyä vaille valmiissa liikkeessään. Vielä vuosi sitten siellä näytti samanlaiselta kuin tuhansissa suomalaisissa talleissa, joihin on parkkeerattu kaikkea muuta paitsi auto. Se, että tuoreen osto- ja myyntiliikkeen pitäjän intohimona on vanha suomalainen lasi ja posliini, näkyy hyllyillä. Jos 43-vuotias Kupila olisi perustanut puotinsa keräilyharrastuksen alussa, siis parikymppisenä, saattaisi näkymä ja liikkeen nimikin olla aivan toinen; puukkoja joka lähtöön ja ehkä militariaa. Löytyy Emman aarrearkusta toki niitäkin, kuten Muumeja, nostalgisia kahvipurkkeja, kelloja, pitkä rivi säästölippaita. Pelkästään sinitakkisia Roope-Ankkoja on monin kappalein vartiomassa kullanväristä raha-arkkuaan.

Käyttökeräilytavaraa lasin ja posliinin muodossa on tarjolla 1920-luvulta 1970-luvulle; komea kattaus suomalaista lasimuotoilua ja osaamista. Kupilalla ei ole vaikea valita kokoelman yhtä helmeä. Kuin perhosen hän poimii varoen Tamara Aladinin suunnitteleman Kleopatra-maljakon kämmenilleen, siitä Erkkitapio Siiroisen Sinisen paukkuraudan ja Barokki-tarjoilukulhon vierestä. Kantapään kautta hankittu kokemus on näet opettanut, ettei Kleopatran korva kestä nostamista. Kupila ihastelee pyörittäen puhalletun lasin amberin väristä pintaa ja sen muotoja.

– Juuri lasiesineiden lähettämisessä on aina omat riskinsä. Pari kertaa on käynyt niin, että lasissa olleet jännitteet ovat matkan aikana aiheuttaneet räjähdysmäisen rikkoutumisen kun paketti on todennäköisesti kolahtanut johonkin. Vastuu on näissä harmillisissa tapauksissa tietenkin minulla ja ostaja saa rahansa takaisin, toteaa Pasi Kupila.

Työstä käy myös itse tavaran hankkiminen. Ostosmatkoista huutokauppoihin, rompetoreille ja milloin mihinkin myyntitapahtumaan kertyy auton mittariin vuodessa vähintään 50 000 kilometriä. Rikkinäistä ja ruosteista ei mukaan kelpuuteta. Rikkinäiset lasituotteet tuovat huonoa mainetta koko alalle, Pasi Kupila ajattelee.

– Myyn eteenpäin vain puhdasta, ehjää, kaikin puolin hyvin pidettyä tavaraa, mieluiten pientavaraa, ei isoja huonekaluja. Esineiden puhdistaminen on oma lukunsa. Ei niitä turhaan sanota tiskipäiviksi, naurahtaa Kupila.

– Myytävänä olevien tuotteiden hintahaarukka liikkuu 5-300 eurossa keskimääräisen ostoksen ollessa kaksikymppiä. Auki ollaan kun ollaan kotona eli useimmiten. Kello 9-17 ei oikein ole enää tätä päivää, hän kuvailee.

Pikkuhiljaa tarkoituksena on tehdä myös oma nettisivut ostoskoreineen.

Liikkeen pyörittämisen ohessa Pasi Kupila opiskelee merkonomiksi Kokkolassa aikuiskoulutuksen kautta. Tarkoituksena on valmistua toukokuussa 2021. Tehdastyössä Kupila viihtyi parikymmentä vuotta. Hyviä vuosia, hän sanoo, mutta aikansa kutakin.

– Olisipa vaarivainaa näkemässä tämän, Kupila heittää toiveen.

– Se, että voin nyt panostaa täysillä siihen, mistä tykkään, on uskomattoman mahtavaa. Jos onnistun tässä vaimon ja Emma-tyttären tuella, saan lopunikää tehdä juuri sitä mitä haluan - myyntihommia. Sitä on tosin vain puolet. Toinen puolikas koostuu sosiaalisesta kanssakäymisestä eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Viihdyn kun saan olla ihmisten kanssa, keskustella, hieroa kauppaa ja tehdä löytöjä asiakkaan puolesta.

– Kerran bongasin turkoosin kivilyhdyn Tukholmasta. Sen minulta "tilannut" asiakas ei ollut uskoa korviaan kun soitin, että tuossa se nyt on. Yksi asiakas puolestaan huusi kaukaa nähdessään Pentikin sydänpurkin meidän myyntipöydällä Jaakon Päivillä. Voi sitä ilon määrää, Kupila muistelee.

Mottona on, ettei koskaan voi tietää, mitä menee kaupaksi. Se taas on yrittäjästä varmaa, että aika tavaran kaupittaa.

Pirkko Högkulla

ps@pietarsaarensanomat.fi