Mielipiteet

Kari Koskelan mielipidekirjoitus: Arvokas ikääntyminen

Kirjoittaja on Pohjanmaan hyvinvointialueen varavaltuutettu (sdp).

Hyvinvointialueiden perustamisen yhteydessä olin sitä mieltä, että sosiaalitoimi olisi edelleen jätettävä kuntien hoidettavaksi. Pääasiallisena perusteluna se, että itse tunnemme parhaiten toiminnan sisällön ja tarpeet.

Toisin kävi. Toiminta siirtyi hyvinvointialueelle lähinnä sillä perusteella, että suuremmalla alueella resurssit olisi leveämmät. Nyt olemme sitten nähneet ne ”suuremmat hartiat”.

Hyvinvointialueen suunnitelmien mukaisesti alueellamme olisi lakkautettava ensin 84 ympärivuorokautista hoitopaikkaa ja jatkossa 35 paikkaa. On vaikea ymmärtää näiden suunnitelmien perusteita. Suunnanhan tulisi olla päinvastainen, sillä hoitotarve kasvaa valtavasti ihmisten ikääntymisen myötä. Ja jo nyt hoitopaikoista on suuri puute ja ikä-ihmiset joutuvat jonottamaan paikkoja jopa kuukausia sairaaloiden vuodeosastoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyvinvointialueen pääasiallinen vastaus on: yhteisöllinen asuminen. Minusta vähän kevyt vastaus, sillä ei ainakaan minun tiedossa ole, että esimerkiksi Pietarsaaressa olisi tällaisia rakennuksia. Sitä paitsi tämä asumismuoto ei sovi läheskään kaikille ikäihmisille.

Eikä ole ollenkaan varmaa, että näin saadaan todellisia säästöjä. Olisi mielenkiintoista nähdä mahdollisten tulevien investointien vertailuluvut (käyttökustannusarvioineen) suhteessa nykykäytäntöön.

Vaikuttaa siltä, että alueen valtuustolla ei ole oikeastaan oikeaa päätösvaltaa, vaan se on pääasiassa viranhaltijoilla ja hyvinvointialueen hallituksella.

Hyvinvointialue hakee nyt väen väkisin säästöjä. Mediatietoihin nojaten vaikuttaa siltä, että alueen valtuustolla ei ole oikeastaan oikeaa päätösvaltaa, vaan se on pääasiassa viranhaltijoilla ja hyvinvointialueen hallituksella.

Nyt hyvinvointialueen valtuuston pitäisi ryhdistäytyä oikein kunnolla ja ottaa se rooli, jonka äänestäjät ovat sille antaneet. Tai sitten on tehtävä organisaatiomuutos, jossa päätäntävaltaa delegoidaan myös jaostoille ja lautakunnille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vanhukset ja ikäihmiset ovat ansainneet arvokkaan ikääntymisen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä