Paikallisuutiset

Kamera sikurilaatikossa tai linja-autossa? ”Tällainen pähkähullu projekti”

Kuvataiteilija Hans G. Hästbacka rakentaa neulanreikäkameroita mitä epätodennäköisimmistä esineistä. Nyt hänen tuotoksiaan pääsee ihmettelemään Jaakon Päivillä.

Mitä ajatuksia herättää kahvinkorvikelaatikkoon rakennettu kamera? Entä maailman nurinpäin näyttävä linja-auto?

Kuvataiteilija Hans G. Hästbacka on toteuttanut kummatkin yllämainituista, ja nyt tuotokset ovat nähtävissä Jaakon Päivillä. Tuotannot kulkevat nimillä Black Kaffinobox XXVII ja Black Box Bus.

Vanhaa sikuri- eli kahvinkorvikelaatikkoa saati linja-autoa ei kuka tahansa osaisi nähdä kamerana. Hästbackalle siinä ei kuitenkaan ole mitään erikoista, sillä hän on tehnyt kameroita muun muassa tulitikkurasiasta, työmaakopista, legorakennelmasta ja strutsinmunasta.

– Saksalainen opettaja opetti, ja jäin koukkuun, hän kertoo.

Lienee aiheellista täsmentää, ettei kameralla tarkoiteta tässä yhteydessä välttämättä valokuvausvälinettä. Sana kamera on peräisin latinankielisestä ilmauksesta camera obscura, pimeä huone. Camera obscurassa muutoin täysin pimeään tilaan päästetään valoa pienen reiän kautta, jolloin vastakkaiselle seinälle muodostuu kuva. Koska valonsäteet kulkevat reiän kautta suoraan eteenpäin, kuva näyttäytyy ylösalaisin.

Valokuva taas syntyy, kun camera obscuran sisälle asetetaan filminpala, jonka annetaan altistua valolle ihanteellisen ajan verran.

Sikurilaatikoilla otettuja valokuvia on esillä heinäkuun ajan Malmin talon vanhassa kylpyhuoneessa. Kuvien takana ei ole Hästbacka itse, vaan museovieraat, ohikulkijat tai Hästbackan tuttavat, jotka osallistuivat museolla järjestettyyn työpajaan viime vuonna.

Näyttelyssä ovat esillä kaikki onnistuneet kuvat, eli noin 90 prosenttia kaikista kuvista. Suurin syy kuvien epäonnistumiselle oli väärä valotusaika, eli aika, jonka kameran suljin on auki ja filmi altistuu valolle. Ulkona auringonpaisteessa sopiva valotusaika sikurilaatikkokameralle on 8–10 sekuntia, sateella 4–5 minuuttia ja sisätiloissa jopa kaksi tuntia. Pienestäkin valon määrän muutoksesta on siis paljon kiinni.

Kuvien onnistuminen on toki suhteellista, sillä aavistuksen ylivalottunutkin kuva voi olla vaikuttava ja ajatuksia herättävä.

– Oli onneksi hyvä keli viime vuoden työpajassa, Hästbacka muistelee.

Sikurilaatikkokameran valmistaminen vie Hästbackalta nykyään noin puolisen tuntia. Laatikon kylkeen leikataan pieni aukko, jonka taakse kiinnitetään neulalla lävistetty alumiinipala. Sen eteen asetetaan teipinpala sulkimeksi. Laatikon sisäpinta maalataan kahteen kertaan mustaksi, ettei se varmasti heijasta valoa. Samasta syystä valmis kamera päällystetään huolellisesti valotiiviillä teipillä ja muovipusseilla. Tätä ennen kameran sisälle asetetaan tietysti filmi.

Kuvaaminen on teoriassa yksinkertaista: sulkimena toimiva teipinpala poistetaan valotuksen ajaksi.

Hästbacka on järjestänyt neulanreikäkameratyöpajoja ympäri Suomea. Erityisesti mieleen ovat jääneet vierailut palvelutaloissa. Nyt Pietarsaaressa näytteillä olevat valokuvat ovat Hästbackan laskujen mukaan joko 37. tai 38. työpajan tuotoksia.

Valmiiden kuvien tunnelma on käsittämätön. Valotusajan puitteissa on saattanut tapahtua paljonkin: kameran edestä on ehkä kulkenut ihminen tai auto, mutta liike ei ole jättänyt filmille kuin kevyen varjon. Pitkä ajanjakso tiivistyy siis yhteen, pysähtyneeseen kuvaan. Lopputulos näyttää jokseenkin toismaalliselta.

Hästbacka toivookin, että vierailijoille jää näyttelystä hieman omituinen olo.

– Tulee varmaan ihmeellinen tunnelma tässä huoneessa, ehkä jopa pelottava.

Tavoitteena on myös herätellä vierailijoita siihen, ettei kameran tarvitse olla ”miljoonan euron” hintainen. Lisäksi persoonallisen näköiset valokuvat saavat näkemään tutut maisemat uusin silmin.

Uusin silmin maailman saa näkemään myös camera obscura -bussi.

– Tällainen pähkähullu projekti, Hästbacka myöntää.

– Mutta kun päätin, että teen, niin sitten teen, vaikka menisi ihan penkin alle.

Ensimmäiset suunnitelmat kamerana toimivasta linja-autosta syntyivät pari vuotta sitten. Projekti ei ollut ilmainen: toteutus maksoi noin 12 000 euroa. Onneksi Hästbacka sai neljästä eri lähteestä apurahaa yhteensä 7 000 euron edestä.

– Jään pakkasen puolelle ainakin parin tuhannen euron edestä, mutta ei haittaa. Kuvataiteilijoiden pitää olla köyhiä, hän nauraa.

Homma toimii näin: Ingsvan täysimittaisen linja-auton ikkunat on sisältä päin vuorattu pimentävällä kankaalla. Kahteen kohtaan on kuitenkin leikattu pyöreät, noin pullonpohjan kokoiset aukot, joihin on asennettu linssit, Hästbackan mukaan ”parhaat, mitä pienellä rahalla saa”. Linssin läpi tuleva valo heijastaa bussin toiselle seinälle kaiken ulkona näkyvän – tosin ylösalaisin ja peilikuvana.

– Linssi toimii niin kuin silmä. Kuva on ihmisen päässä oikeasti näin päin, mutta aivot kääntävät sen oikein päin, Hästbacka tietää. Hän on kierrosten ajan mukana vastaamassa matkustajien kysymyksiin.

Katsojan tehtävänä on vain istua ja nauttia matkasta.

Linja-autoon noustessa Hästbacka jakaa kaikille oksennuspussit. Se on ihan ymmärrettävää: Pimennetyssä bussissa alkaa hieman jännittää. Väärin päin näyttäytyvät maisemat saavat pään pyörälle.

Bussin lähtiessä liikkeelle matkustajasta tuntuu, kuin olisi istunut vuoristoradan kyytiin. Puolessavälissä matkaa havahdun siihen, ettei auto kuljekaan takaperin. Seinälle heijastuva kuva nimittäin liikkuu vastakkaiseen suuntaan luoden illuusion siitä, että bussi peruuttaisi koko matkan.

Itsekin ensimmäistä kertaa lopputuloksen näkevä Hästbacka tiivistää kokemuksen yhteen sanaan: spooky.

Kyydin jälkeen hän on positiivisesti yllättynyt:

– Kyllä maailma on ihmeellinen!