Paikallisuutiset

Kalajokisesta pietarsaarelaiseksi: Mervi Brolle ruotsin kielen opetteleminen oli itsestään selvää

Aikanaan Kalajoelta Pietarsaareen muuttanut Mervi Bro on seurannut mielenkiinnolla syksyistä keskustelua kaupungin suomenkielisten asukkaiden määrän hupenemisesta. Samalla myös harmissaan.

– Muistan, kun muutin Pietarsaareen ensimmäistä kertaa, suomen- ja ruotsinkielisten määrä oli aika tasan. Ja kun vielä kuulin, että Pietarsaaren Sanomat lakkautetaan, on tietysti harmillista, että osa suomen kieltä tukevaa toimintaa lähtee täältä pois, Bro sanoo.

Hän tuli Kalajoella käydyn lukion jälkeen Pietarsaareen opiskelemaan matkailualaa. Tuolloin elettiin 2000-luvun alkua.

Opintojen päätyttyä hän muutti Turun kautta Helsinkiin ja ennen pitkää Espanjan saarille matkaoppaaksi. Pietarsaaresta oli kuitenkin jo löytynyt tuleva aviomies, joka pääsi Englantiin opiskelemaan valokuvausta.

– Päätimme lähteä sinne yhdessä. Päädyin melkein saman tien Aurinkomatkoille takaisin, ja olin Lontoossa kohdepäällikkönä. Asuimme siellä neljä vuotta, minkä jälkeen lähdimme reppureissaamaan Aasiaan puoleksi vuodeksi.

Pariskunta oli jo ennen matkaa hankkinut Vöyriltä kesäpaikan, jotta olisi tukikohta mihin suunnistaa Suomeen palattua. He huomasivat pian odottavansa lasta.

– Olimme jo olleet useamman vuoden kaukana kummankin perheestä ja mietimme, että olisi kiva jos edes toisen perhe olisi vähän lähempänä kun lapsi syntyy, Mervi Bro kertoo.

– Muutimme marraskuussa 2011 Pietarsaareen. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Itse olen ajatellut, että muuttaessani tänne on ollut ihan itsestään selvää, että opettelen myös ruotsin kielen.

Perheeseen syntyi kaksi lasta. Pietarsaari valikoitui kotipaikaksi, koska Mervi Bron puoliso on ruotsinkielinen. Ratkaisu tuntui helpoimmalta molempien kannalta.

Lapset ovat käyneet englanninkielisen päiväkodin ja ruotsinkielisen koulun. Kotona puhutaan sekä suomea että ruotsia.

– Itse olen ajatellut, että muuttaessani tänne on ollut ihan itsestään selvää, että opettelen myös ruotsin kielen. Sain siihen kosketuksen jo opiskellessani ja käydessäni töissä McDonaldsissa. Siinä se tuli ensimmäistä kertaa näkyväksi. Jos täällä haluaa asua ja työskennellä, on tosi tärkeää osata edes jollain tavalla toistakin kotimaista kieltä, Bro sanoo.

Hän kouluttautui sairaanhoitajaksi Kokkolassa ja harjoitteli Pietarsaaressa Malmilla. Käytännön kielitaito kasvoi. Nyt Mervi Brolla on oma psykoterapeutin vastaanotto kaupungissa.

– Molemmankieliset asiakkaat ovat löytäneet sinne, mistä olen tosi iloinen. Ruotsinkielisiä asiakkaita on, vaikka en täydellisesti ruotsia puhukaan. Suomenkielisiä sen sijaan on hämmästyttävästi aika vähän. He eivät joko löydä tänne, tai sitten palvelulle ei ole tarvetta.

Mervi Bro on huomannut, että kieliryhmät viihtyvät herkästi omissa kuplissaan, niin rikkautta kanssakäyminen kuin olisikin. Asenteita on paras alkaa korjaamaan kotioloissa.

– Vanhemmilla on iso rooli siinä, etteivät lapset jää pelkästään yksikielisiksi. On tärkeää, että esimerkiksi lukio on yhteinen suomen- ja ruotsinkielisille. Ja Kielikylpykoulu, jossa jo pienestä pitäen joutuu altistumaan molemmille kielille.

Hän peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta ja rohkeutta kohdata ihmisiä molemmin puolin kielirajaa.

– Jotenkin kielestä nousee kynnyskysymys monessa eri asiassa. Itse olen asunut kahdessa muunkielisessä maassa. Pitää vain löytää ne keinot selvitä siitä.

Täydellistä kielitaitoa Bro ei katso välttämättömäksi.

– Kunhan tulee jollain tavalla ymmärretyksi. Minulla on myös tuttavuussuhteita, joissa molemmat puhuu omaa äidinkieltään. Monilla työpaikoilla on linjaus, että työporukan kesken jokainen saa puhua omaa kieltään, kun kerran kaikki tietävät, että jokainen ymmärtää ainakin jossain määrin.

Jos haluan tehdä töitä ja työllistää itse itseni, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin päästä omasta häpeän tunteestaan yli ja altistaa itsensä sille, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

Kaikesta ei Mervi Bron mielestä pidä tehdä haudanvakavaa. Jos takertuu täydelliseen kielioppiin, ei välttämättä uskalla aloittaa keskustelua ollenkaan.

– Jos haluan tehdä töitä ja työllistää itse itseni, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin päästä omasta häpeän tunteestaan yli ja altistaa itsensä sille, mikä tuntuu epämiellyttävältä. Kun sitä tekee tarpeeksi usein, se ei ole enää niin vakavaa – tai sitä ei itse ota niin vakavasti.

Moni harrastus voisi saattaa ihmisiä yhteen luontevalla tavalla. Mervi Bro on kuitenkin havainnut, että harrastaminenkin saattaa Pietarsaaressa profiloitua jomman kumman kieliseksi.

– Poikamme pelaa jalkapalloa, siellä kaikenkieliset sekoittuvat aika hyvin. Tytär harrastaa joukkuevoimistelua, ja se toimii jotenkin tosi vahvasti ruotsin kielellä.

Seurojen ja yhdistysten viestinnässä olisi hänen mukaansa tärkeää käyttää molempia kotimaisia kieliä.

– Englantia varmaan nykyään myös, että toiminta olisi saavutettavissa kaikilla kielillä.

Kun on perhe ja lapset, jotka kokevat itse olevansa täysin pietarsaarelaisia, en voi ajatella etten olisi yhtään itsekään.

Kuinka pietarsaarelaiseksi Mervi Bro 13 vuoden asumisen jälkeen itsensä tuntee?

– Hyvä kysymys, jota olen miettinyt itsekin. Olenko edelleen kalajokinen, pietarsaarelainen vai jotain siltä väliltä? Sen huomaan kuitenkin, että kun täältä on vähän aikaa pois, tuntee kuitenkin palaavansa kotiin Pietarsaareen.

– Olen kiinnostunut kaupungista, sen tapahtumista ja kehityksen suunnista. Ja tietysti kun on perhe ja lapset, jotka kokevat itse olevansa täysin pietarsaarelaisia, en voi ajatella etten olisi yhtään itsekään.

Pietarsaaren parhaita puolia häneltä löytyy lueteltavaksi nopeasti. Kaupunki on kompakti ja kaikkialle on lyhyt matka. Mervi Bro pitää kaupunkia kauniina, arkkitehtuuri miellyttää silmää ja kaupungissa on Skatasta lähtien useita omaleimaisia ja -tunnelmaisia alueita.

– Täällä tapahtuu pieneksi kaupungiksi tosi paljon, tämä on jotenkin aktiivinen ja eläväinen paikka.

Pietarsaari ei olisi suomalainen pikkukaupunki, ellei siitä löytäisi sisäänlämpiävyyttä.

– Siitä ei oikein missään pienessä kaupungissa pääse eroon. Se täytyy vain hyväksyä.