Mielipiteet
Kai Karhukorven mielipidekirjoitus: Mitä isommat edellä sitä pienemmät perässä?
Kirjoittaja edustaa perussuomalaisia.
Olemme saaneet lukea kuluneenkin vuoden aikana useaan kertaan, kuinka Pietarsaaren seudulla on jäänyt kiinni pienempiä ja isompia huumausainekuormia sekä rikollisia. Viime viikolla otsikoitiin nuorten ryöstönyrityksestä ja juttuja liikkuu useista vastaavista.
Pitäisikö kellojen soida? Vastaavat ongelmat ovat kasvaneet lieveilmiöineen ensin muissa maissa, sitten isommissa kaupungeissa Suomessa (juuri iltapäivälehdissä uutisoitiin poliisin olevan voimaton ulkomaalaisten pyörittämän avoimen huumekaupan edessä Helsingissä) ja ilmiö on nostanut päätään meilläkin jo useita vuosia sitten.
Vuosina 2015–2020 nuorten alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lähes nelinkertaistuivat Suomessa, ollen vuonna 2020 luvussa 76. Viime vuonna 2023 nuorten alle 25-vuotiaiden huumekuolemia oli jo 96 kappaletta Suomessa. Nuorten kuolemansyiden joukossa huumekuolemat ovat nousseet yleisimpien syiden joukkoon.
Nämä ovat kylmiä faktoja nykyelämästä. Jokainen nuoren kuolema on turha ja varsinkin huumausaineisiin.
Miksi emme ole oppineet mitään niiltä, jotka ovat jo aiemmin samojen ongelmien kanssa painineet?
Tällä hetkellä hallitus panostaa poliisien määrän nostamiseen, nuorten hoitoonpääsyyn panostetaan, terapiatakuuseen kuin myös ennaltaehkäisyyn. Toisaalta tuomioita kovennetaan ja vankilaturvallisuutta parannetaan.
Hyviä keinoja, mutta niiden ohella yksi suuri tekijä on yleinen suhtautuminen huumausaineisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin niin käyttäjille kuin koko yhteiskunnalle.
Itse en hyväksy minkäänlaisia lievennyksiä tai tiettyjen aineiden lailliseksi julistamisia. Lääkehoito on asia erikseen. Olen aiemmin työskennellyt pitkään eri vankiloissa sekä poliisivankiloissa, enkä ole tähän päivään mennessä nähnyt yhtään hyvää asiaa, jonka huumausaineet olisivat tuoneet tullessaan.
Monessa asiassa ennaltaehkäisy on avainsana asenneilmapiirin sekä tiedottamisen kanssa, niin tässäkin. Toisaalta on helppo sanoa, kun ongelmat ovat sylissä: miksi emme ole oppineet mitään niiltä, jotka ovat jo aiemmin samojen ongelmien kanssa painineet? Päteekö tässäkin sanonta: mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä?
Joka tapauksessa ilmiöön on puututtava kaikin mahdollisin keinoin niin ennen kuin jälkeenkin sen ollessa vielä ehkä jotenkin mahdollista.