Paikallisuutiset

Hinaaja Tolvan auttoi Normandian maihinnousussa ja päätyi Pietarsaaren ja Himangan väliselle uittoreitille

Sunnuntaina, kesäkuun 11. päivänä vuonna 1944 Normandiassa Pohjois-Ranskassa käydään ankaria taisteluita liittoutuneiden ja Natsi-Saksan joukkojen välillä. Maihinnousun aloittamisesta, D-Daysta, on kulunut viisi päivää.

Kanaalin toisella rannalla, Englannin Southamptonissa James Coleridge kaivaa lyijykynän, irrottaa käynnistysilman painemittarin lasikannen ja kirjoittaa mittaritauluun:

”J. Coleridge, June 11, 1944, Southampton, England. ST480”.

Miksi hinaaja ST480:n koneassistentti, myöhemmin konemestari, kirjoitti tekstin?

– Hänellä on vain ollut ylimääräistä aikaa! Se oli päivä, jona heillä oli joitakin pieniä tehtäviä, Mathias Luther kertoo esitellessään mittaria.

Se on kuulunut irrallisena varaosana hinaajan tarpeistoon, ja on yhä tallessa. Pietarsaaressa laite vierailee Lutherin mukana siksi, että ST480 ristittiin myöhemmin Tolvaniksi, ja se palveli yli 30 vuotta etupäässä puutavarahinaajana Pietarsaaren ja Himangan välillä.

Toimittaja Mathias Luther vietti kesiään pikkupoikana Hällörenissä, Villa Nordkapissa. Hän seurasi Tolvanin ohiajoja ihaillen alusta, joka muistutti laivaa siinä kun pienemmät hinaajat vaikuttivat lähinnä ylisuurilta moottoriveneiltä.

Tolvan on kulttuurihistoriallisesti tärkeä, koska se on maailmanlaajuisestikin yksi parhaiten säilyneitä aluksia tästä hinaajasarjasta.

Nyt hän on julkaissut kirjan nimeltä Tolvan – mer än en bogserbåt (Tolvan – enemmän kuin hinaaja). Siinä käydään läpi hinaajan historia telakalta New Yorkissa nykypäivään Aurajoen laituripaikassa, Kalajoen Rahjaa ja Siilinjärveä unohtamatta. Luther on haastatellut kirjaan lukuisia aikalaistodistajia.

– Tolvan on kulttuurihistoriallisesti tärkeä, koska se on maailmanlaajuisestikin yksi parhaiten säilyneitä aluksia tästä hinaajasarjasta, joka oli suurimpia mitä maailmassa on tehty. Samanlaisia, näitä 74-jalkaisia tehtiin 88 kappaletta, Luther sanoo.

– Sen takia mielestäni Tolvan on säilyttämisen arvoinen. Kirja yrittää tuoda esiin niitä kulttuurihistoriallisia arvoja, joita laiva edustaa.

Amerikkalaiset tosiaan rakensivat ison joukon hinaajia nimenomaan Normandian maihinnousua silmälläpitäen. Hinaajien tehtäviin operaatiossa kuuluivat erilaiset valmistelut. Varsinaisiin taistelutoimiin ne eivät osallistuneet.

Yhdysvaltain armeijalla oli tapana heittää lokikirjat pois, kun alukset tulivat myyntiin.

– D-Dayn aikaan eli 6. kesäkuuta siellä ei ollut yhtään hinaajaa, ainoastaan maihinnousualuksia. Se tiedetään varmasti. Mutta maihinnousuvaihe oli yli kuukauden mittainen, Mathias Luther kertoo.

Tolvan edustaa tässä tapauksessa ainutlaatuisuutta. Se lienee ainoa näistä hinaajista, jonka lokikirja on säilynyt tallella.

– Yhdysvaltain armeijalla oli tapana heittää lokikirjat pois, kun alukset tulivat myyntiin.

Tolvanista tiedetään päivä päivältä, missä se on ollut ja mitä se on tehnyt. Kesäkuun 6. kone laitettiin käyntiin seitsemältä ja sammutettiin puoli kuudelta.

– Se oli Britannian puolella, mutta se teki siellä joka päivä kaikenlaista järjestelytyötä.

Hinaajiin liittyi sellainenkin erikoisuus, että vaikka ne olivat US Armyn omaisuutta, niiden miehistöt olivat siviilejä. Heillä oli työaikansa, ylityökorvauksensa ja he saattoivat lakkoilla ja vaihtaa työpaikkaa. Tämäkin selviää Tolvanin lokikirjasta.

Amerikkalaiset olivat tuoneet hirveästi sotakalustoa Eurooppaan. He katsoivat, ettei sitä kannattanut viedä takaisin Atlantin yli.

Sodan päätyttyä Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle mittavat sotakorvaukset. Ensimmäisen vuoden aikana luovutettiin sadoittain olemassa olevia aluksia, jotka yksinkertaisesti takavarikoitiin omistajiltaan. Hinaajia lähti rajan yli ja jäljelle jääneet otettiin puolustusvoimien käyttöön miinanraivaajiksi.

– Sitten alkoivat hullut päivät ylijäämävarastoilla. Amerikkalaiset olivat tuoneet hirveästi sotakalustoa Eurooppaan. He katsoivat, ettei sitä kannattanut viedä takaisin Atlantin yli.

Muun muassa nämä hinaajat annettiin Englannin ja Ranskan hallituksille myytäviksi provisioperiaatteella. Suomen silloinen hallitus osti niitä 18 kappaletta.

– Amerikkalaisittain ne olivat pieniä satamahinaajia, mutta Suomessa ne tuntuivat olevan kaikkeen liian isoja. Niiden syväys oli 2,5 metriä, ja katsottiin, että täällä on niin matalat vedet, ettei niillä tehdä mitään.

Valtio oli tehnyt alustavia kauppasopimuksia kymmenestä hinaajasta, mutta kun ne tulivat maahan, kaikki asiakkaat peruivat kaupat.

Pietarsaareen perustettu Österbottens Trä (Pohjanmaan Puu) -osakeyhtiö kuitenkin vuokrasi ST480:n, joka Suomeen siirtyessään oli saanut järjestysnumerokseen 12:n. Niinpä siitä tuli virallisestikin Tolvan.

Vuoden kuluttua yritys päätti ostaa hinaajan omakseen ja maksoi siitä kansanhuoltoministeriölle 10 miljoonaa markkaa. Tilastokeskuksen rahanarvomuuntimen mukaan summa vastasi viime vuoden lopussa noin 737 638:aa euroa.

Pietarsaaressa Tolvan palveli aina vuoteen 1979. Loppuvuosinaan se toimi satamahinaajana ja -jäänmurtajana, kunhan sen keulaa ja pohjaa oli vahvistettu telakalla.

– Tolvan edustaa minulle puutavaran hinauksen perinnettä, ja se on sen suurin työpanos. Liiketoiminta oli isoa, ja puun uitto tonnimääräisesti kaikkein suurin kuljetusmuoto monta vuosikymmentä, Mathias Luther kertoo.

Leikkisästi luonnehdin Himankaa Pietarsaaren siirtomaaksi.

Puuta uitettiin Pietarsaaren sellutehtaalle etupäässä Himangalta. Lestijokisuulle sitä kuljetettiin eri tavoilla ympäri maakuntaa.

– Leikkisästi luonnehdin Himankaa Pietarsaaren siirtomaaksi. Pietarsaarelaisyritysten konttoreita oli rannassa useampia. Kaikki puutavara, mikä Himangalta kotimaahan lähti, tuli yhteen aikaan Pietarsaareen, monen vuosikymmenen ajan.

Kirjaan on päätynyt tuolta ajanjaksolta useita hienoja valokuvia Tolvanista työssään. Kuvat on ottanut tuolloinen metsätaloustieteen ylioppilas Tapio Erkkilä harjoittelupaikassaan.

Pietarsaaresta Tolvan myytiin Kalajoelle, Rahjan Huolinta ky:lle 160 000 markan kauppahinnasta. Vuoden 1979 rahasumma vastaisi tänä päivänä noin 106 000 euroa.

Vuonna 1987 Tolvan myytiin Siilinjärvelle, missä se jäi vuosiksi toimettomana laituriin. Lopulta hinaaja päätyi yksityiselle omistajalle Turkuun, ja nyt se lepää päällisin puolin kunnostettuna Aurajoessa.

Mathias Luther on kirjoittanut kirjan ruotsiksi ja sanoo miettivänsä vielä, lähteekö kääntämään sitä suomeksi. Kirjaa myydään Pietarsaaren Laivapihalla ja tavallisissa kirjakaupoissa.