Paikallisuutiset

Yksi henkilö menehtyi henkilöauton ja rekan yhteentörmäyksessä Pietarsaaressa

Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle maanantaina hieman kello yhden jälkeen.

Pietarsaaressa Kolpintiellä sattui maanantaina kello 13 aikoihin onnettomuus, jossa henkilöauto ja rekka törmäsivät toisiinsa. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuuspaikalla.

Ennen kolaria henkilöauto oli ajautunut Launissaarentien risteyksen läheisyydessä vastaantulijoiden kaistalle. Pian tämän jälkeen henkilöauto törmäsi vastaan tulleen kuorma-auton keulaan.

Onnettomuudessa vaurioitui lisäksi myös toinen henkilöauto. Onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöä. Poliisin mukaan kuorma-auton ja toisen henkilöauton kuljettajat eivät alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet vakavasti, mutta heidät kuljetettiin tarkastettavaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poliisin mukaan olosuhteet olivat kolarin tapahtuessa hyvät. Paikalla on 80 km/h nopeusrajoitus.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Kolpintiellä noin parisataa metriä Launisaarentien risteyksestä Pietarsaren suuntaan. Tie oli pitkään suljettu liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden vuoksi, mutta hieman ennen viittä Tieliikennekeskukselta tiedotettiin tien olevan jälleen auki.

Onnettomuuspaikalla oli muutaman tunnin ajan käytössä kiertotie Pännäistentien kautta.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Kolarin jälkiä raivattiin tieltä ennen kolmea iltapäivällä. Kuva: Pentti Höri

Päivitetty 30.9.2024 kello 17.47: Lisätty tieto, että henkilöauto ajautui vastaantulijoiden kaistalle ennen onnettomuutta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä