Mielipiteet

Helinä Sipisen mielipidekirjoitus: Ympärivuorokautinen hoivapaikka tarvitsijalle on ihmisarvokysymys

Kirjoittaja on Pohjanmaan hyvinvointialuevaltuutettu.

Kotihoidon asiakkaita hoidetaan kotona entistä pidempaan, vielä silloinkin, kun käyntejä on jo viisi vuorokaudessa ja tarvitaan jopa kaksi hoitajaa jokaisella käynnillä. Kuva: Ossi Ahola

Hyvinvointialue jatkaa ympärivuorokautisten asumispaikkojen vähentämistä käsittämättömän nopealla aikataululla. Hoivapaikkojen lakkauttaminen koskee tällä kertaa muun muassa Purmohemmetiä Pedersöressä. Ymmärrän hyvin asukkaiden, omaisten ja henkilökunnan hädän, koska olen itsekin hyvin huolestunut tilanteesta.

Hyvinvointialueen hallituksen pöytäkirjasta 16.9.24, pykälästä 186, ilmenevät myös jatkosuunnitelmat paikkojen vähentämisen osalta. Pohjoiselta alueelta pitäisi vähentää yhteensä 84 ympärivuorokautista hoivapaikkaa vuosina 2025–2026. Vähentämistarve jatkuu vielä tämän jälkeen alueellamme 36 paikan verran seuraavana vuonna.

Alustavien suunnitelmien mukaan paikkojen vähennys koskenee jatkossa myös osaa Koivurinteen ympärivuorokautisista hoivapaikoista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyvinvointialue ilmoittaa ympärivuorokautista paikkaa jonottavien määrän vähentyneen viime aikoina. Osasyy tähän lienee se, että kotihoidon asiakkaita hoidetaan kotona entistä pidempaan, vielä silloinkin, kun käyntejä on jo viisi vuorokaudessa ja tarvitaan jopa kaksi hoitajaa jokaisella käynnillä. Tämän lisäksi kotipalvelun hälytyskäynnit lisääntyvät asiakkaan kunnon heiketessä, samoin toistuvat sairaalajaksot.

Lienee selvää, että tällaisissa tilanteissa ympärivuorokautinen hoivapaikka on kustannuksiltaan edullisempi hoitomuoto.

Samanaikaisesti hoivapaikkojen vähentämisen yhteydessä suunnitellaan niin sanottua yhteisöllistä asumista. Tällaista asumismuotoja ei kuitenkaan ole vielä lähiaikoina näköpiirissä hyvinvointialueen pohjoisosissa. Hyvinvointialueella ei ole omia rakentamissuunnitelmia, kunnilla ei ole varaa eikä yksityisillä rakentajilla ole riittävää kiinnostusta rakentamiseen.

Yhteisöllinen asuminen ei myöskään sovellu läheskään kaikille ikäihmisille, kuten esimerkiksi muistisairaille. Lisäksi asuntojen vuokrat saattavat nousta niin korkeiksi, että kaikilla asumismuotoon soveltuvillakaan ei ole varaa vuokriin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hoidon on oltava inhimillistä ja arvokasta. Ikääntyneiden, heikkokuntoisten ihmisten kuskaaminen ympäri maakuntaa kauaksi kotoaan ei sitä ole.

Vuosina 2025–2026 vähennettäväksi suunnitelluista 84 ympärivuorokautisesta asumispaikasta 21 paikkaa olisi kunnallisia ja 63 ostopalvelupaikkoja. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että etenkin Pietarsaaressa on vain vähän kunnallisia paikkoja ja suurin osa ostopalvelupaikoista on pienten, yksityisten toimijoiden tai aatteellisten yhdistysten tuottamia.

Missä menee näiden palvelutuottajien sietoraja hyvinvointialueen vähentäessä ostopalvelupaikkojen määrää? Onko toiminta vielä kannattavaa, jos pienyrittäjä tai aatteellinen, voittoa tavoittelematon yhdistys menettää esimerkiksi neljäsosan hyvinvointialueen ostamista paikoista? Kuinka moni tuottaja joutuu lopettamaan toimintansa kokonaan? Mistä silloin hoivapaikkoja tarvitsijoille?

Jossakin kohden tulee aina vastaan päivä, jolloin ikääntyvä, sairas ihminen ei enää maksimaalisenkaan avun turvin pärjää kotonaan. Ikäihmisten määrä ja samalla muistisairauksien määrä lisääntyy. Jos hoivapaikkoja vähennetään liian nopeasti ilman että jotakin vastaavaa samanaikaisesti on tarjolla, on odotettavissa melkoinen kaaos jo lähiaikoina.

Ketään ei voi jättää ilman hoitoa. Jostakin ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville on löydyttävä paikka. Hoidon on oltava inhimillistä ja arvokasta. Ikääntyneiden, heikkokuntoisten ihmisten kuskaaminen ympäri maakuntaa kauaksi kotoaan ei sitä ole.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä