Paikallisuutiset
Hätä keinot keksii: Äiti ja tytär tapaavat toisensa lasiseinän läpi päivittäin Aurinkorinteellä Pietarsaaressa
Pirkko Högkulla
Pietarsaari
Kun koronakriisi sulki vanhainkotien ovet vierailijoilta, ei pietarsaarelainenBenita Nygård jäänyt toimettomaksi. Nygård keksi järjestää vierailun Aurinkorinteellä asustelevan äitinsä,Vera Sandvikin, kanssa lämpimässä eteisessä niin, että äiti istuskelee sisällä ja tytär ulkopuolella. Lasinen ulko-ovi mahdollistaa suoran näköyhteyden ja puhuminen hoituu kännyköillä.
Visiitti on päivän kohokohta niin tyttären kuin äidinkin poikkeustilan määrittämässä arjessa.
Benita Nygård seuraa lasioven läpi kun Vera Sandvik parkkeeraa rollaattorinsa rottinkituolin viereen Aurinkorinteen eteisessä. Äidillä on kännykän linja valmiiksi auki, sillä tytär soitti vain hetkeä aikaisemmin olevansa tulossa.
Vaihdetaan kuulumiset; lasiseinän kummallakin puolella kaikki on oikein hyvin tällä hetkellä. Äiti esittelee hoivakodin askartelupiirissä valmistamiaan kevätkukkia kreppipaperista. Ne ovat pieni lahja tyttärelle, jolla hänelläkin on mukanaan itsetehty pääsiäistuliainen. Tytär on askarrellut tuliaisensa käsissään tuplasuojahanskat, jotka hänellä on yllään myös vierailun aikana.
Suomen hallitus kielsi maaliskuun keskivaiheilla vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköihin. 73-vuotias Benita Nygård ei jäänyt toimettomaksi, vaan keksi keinon, jolla hän voisi turvallisesti tavata 95-vuotiasta äitiään, Vera Sandvikiä.
– Onneksi Aurinkorinteellä on lasikäytävän lisäksi lasiseinäinen eteinen, minkä kautta voimme turvallisesti olla myös suoraan näköyhteydessä, Nygård iloitsee.
Äidistä ja tyttärestä on tullut Aurinkorinteen valoa tulvivassa sisääntulossa tuttu näky. Siellä he käyvät istuskelemassa päivittäin toistensa kanssa. Joskus nautitaan kahvit, toinen posliinikupista, toinen termoksesta.
– Äiti tietää odottaa vierailua. Kun olen ajanut autolla pihaan soitan, että nyt olen täällä ja hän voi puolestaan lähteä tulemaan eteistä kohti. Käyn eri aikoina. Ja aina on löytynyt huonollakin säällä päivästä se pieni rako, jolloin ei sada, Benita Nygård naurahtaa.
Iloa ja elämää pursuavalla Vera Sandvikilla on sylissään myös iso vihko, jonka kannessa lukee "historia". Se on päiväkirja, johon hän kirjoittaa tapahtumista, niistä pienistäkin. Arkea ja erilaisia kohtaamisia hän dokumentoi myös taskukokoiseen digikameraansa, joka sekin kulkee kätevästi käsiveskussa mukana joka paikkaan.
Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ruokkivat luovuutta, pitävät osaltaan kiinni arjen tapahtumissa ja tarjoavat ennen kaikkea hyvää muistitreeniä.
– Enkä ilman vihkoani välttämättä tietäisi mikä päivä tänään on, tuumii Vera Sandvik pilke silmässä.
Elämään Vera Sandvik kuvailee suhtautuvansa vähän kuin juhlaan; jokainen päivä on spesiaali - ainakin tässä iässä. Hymyssäsuin hän esittelee huolella lakattuja kynsiään lasin läpi.
– Siitä vaan punaa huuliin, helmet kaulaan, hiukset kuntoon - ihan muuten vaan. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan, että meikkaa tai muutoinkaan koristelee itseään navettaan tai sikalaan - ei tosin olisi ollut aikaakaan, Sandvik nauraa.
Nuo vuodet maatilan emäntänä nostavat mieleen rakkaita ja työntäyteisiä muistoja. Muistot vievät Munsalaan Jussilan kylään, jossa hän asui kotitaloa lopulta yksikseen aina tämän vuoden alkupuolelle asti, tyttärensä avustamana.
Aurinkorinne on ollut vakituisempana kotina vasta tämän vuoden helmikuun lopusta lukien. Aurinkorinteen hoivissa aika vierähtää monenlaisen aktiviteetin siivittämänä. Sisältöä päivään tuovat kirjoittamisen lisäksi muun muassa piirtäminen, värittäminen, askartelu ja virkkaus.
– Mieleni pidän valoisana ja iloisena. Murehtiminen ei auta.
Vauvantossupareja Vera Sandvik laskeskelee virkanneensa yli sata vuosien saatossa. Yhdet hän kertoo lähettäneensä presidentillekin. Paluuposti toi hienon kiitoskirjeen, joka päätyi raameihin kunniapaikalle.
Kuulumisten vaihtamisessa on päästy liikuntaan. Tytär kannustaa äitiään tekemään kävelylenkin myös tänään Aurinkorinteen lasikäytävää pitkin. Siitä kertyy mukava pätkä, mieli ja niveletkin tykkäävät.
– Pyrin itsekin liikkumaan päivittäin. Muutoin pysyttelen koronan vuoksi kotioloissa, sillä kuulun pelkästään ikäni puolesta riskiryhmään. Vierailuja äidin luokse haluan jatkaa. On päivän kohokohta kun näen omin silmin, että hänellä on kaikki hyvin.
Rakkaat ja läheiset lastenlapset ja lastenlastenlapset elävät vallitsevassa poikkeustilassa isoäidin ja isomummon arjessa muun muassa videopätkissä.
– Kun ei voi käydä katsomassa läheistä paikan päällä, on videotervehdys yksi keino viettää hetki yhteistä aikaa, vinkkaa Benita Nygård.
Paikallisuutiset
