Paikallisuutiset

HalpaHalli otti käyttöön kasvomaskit osassa kauppaketjun myymälöitä – Toimitusjohtaja Janne Ylinen: "Teemme koronatilanteen vuoksi jatkuvaa riskien arviointia ja totesimme, että nyt toimenpiteitä on syytä laajentaa maskien käyttöön"

Jo aikaisemmin tehtyjen toimenpiteiden lisäksi siirrymme nyt myös kasvomaskien käyttöön, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen.
Jo aikaisemmin tehtyjen toimenpiteiden lisäksi siirrymme nyt myös kasvomaskien käyttöön, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen. Kuva: Clas-Olav Slotte

HalpaHallin henkilökunta on ryhtynyt käyttämään kasvomaskeja osassa ketjun myymälöitä. Maskit otetaan jatkossa käyttöön muissakin myymälöissä niillä alueilla, missä terveysviranomaiset ovat antaneet alueellisen tartuntatilanteen johdosta yleistä maskisuositusta vahvemman suosituksen maskin käyttöön.

– Meille kaikkein tärkeintä on ihmisten turvallisuus ja koronapandemian leviämisen ehkäisy. Sen takia seuraamme tarkasti tartuntatilannetta ja reagoimme tarvittavin keinoin epidemian kehittymiseen. Jo aikaisemmin tehtyjen toimenpiteiden lisäksi siirrymme nyt myös kasvomaskien käyttöön, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtajaJanne Ylinen.

Ensimmäisenä maskit on otettu käyttöön osassa Keski-Suomen myymälöitä ja Pirkanmaalla sekä nyt viikonloppuna Vaasan sairaanhoitopiirin alueella Vaasan, Närpiön, Laihian ja Pietarsaaren HalpaHalleissa. Ylisen mukaan ketju on valmistautunut laajentamaan kasvomaskien käyttöä nopeasti myös muihin myymälöihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Teemme koronatilanteen vuoksi jatkuvaa riskien arviointia ja totesimme, että nyt toimenpiteitä on syytä laajentaa maskien käyttöön. Samalla haluan muistuttaa myös asiakkaita turvallisesta asioinnista. Siihen kuuluvat niin turvavälit kuin käsi- ja yskimishygienia sekä se, ettei kauppaan lähdetä sairaana, Janne Ylinen sanoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä