Kokkola-lehti

Hallitus tiedotti uusista koronalinjauksista: Suomessa toteutetaan maaliskuussa kolmen viikon sulkutila, hallitus valmis toteamaan poikkeusolot – Sulkutoimet eivät koske Soiten aluetta

Pääministeri Sanna Marin. Arkistokuva.
Pääministeri Sanna Marin. Arkistokuva. Kuva: Heikki Saukkomaa

Hallitus piti tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta tänään kello 9.30. Hallituspuolueiden johtajat kertoivat tiedotustilaisuudessa uusista linjauksista koronaa vastaan.

Pääministeri Sanna Marin kertoi, että Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkava kolmen viikon sulkutila, joka päättyy 28. maaliskuuta.

Tällöin kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla siirrytään etäopetukseen toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Lisäksi keskeytetään yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta. Toimia ei tulla ulottamaan alakouluikäisiin tai sitä nuorempiin lapsiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sulkutoimet eivät koske perustason alueita.

Hallitus aikoo tuoda eduskuntaan lakiesityksen ravintoloiden sulkemisesta. Ravintoloiden sulkua ehdotetaan sulkutilan ajalle 8.–28. maaliskuuta. Ravintoloiden sulun aikana ruoan myyminen mukaan olisi sallittua. Ravintoloiden sulku ei koskisi perustason alueita.

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on tällä hetkellä koronan perustasolla. Tiedotustilaisuudessa esitetyt uudet rajoitukset eivät siis koske Soiten aluetta.

Naapurisairaanhoitopiireissä tilanne on toinen. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on epidemian kiihtymisvaiheessa ja Vaasan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisvaiheessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pääministeri Marinin mukaan valtioneuvosto on valmis toteamaan poikkeusolot yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Marin kertoi keskustelleensa asiasta eilen presidentin kanssa.

Eduskuntaryhmät kokoontuvat keskustelemaan tilanteesta tänään kello 12. Tilaisuus järjestetään Säätytalolla. Hallituksella on valmius päättää poikkeusoloihin siirtymisestä ensi viikolla.

Marinin mukaan poikkeusolot ovat tarpeen, koska ravintoloita ei ole voitu sulkea normaalin lainsäädännön puitteissa. Elinkeinotoimintaa ei voi sulkea Suomen normaalilla lainsäädännöllä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi tilaisuudessa, että vaikka poikkeusolot todetaan, valmiuslakia ei oteta käyttöön. Ulkonaliikkumiskieltoa ei olla myöskään ottamassa käyttöön.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aamun tiedotustilaisuudessa paikalla olivat pääministeri Sanna Marin, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, sisäministeri Maria Ohisalo, opetusministeri Jussi Saramo ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Paikalla oli myös sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita.

Tallenteen aamun tiedotustilaisuudesta voit katsoa tästä:

//Päivitetty kello 10.00: lisätty tieto tulevasta sulkutilasta

//Päivitetty kello 10.11: lisätty tieto sairaanhoitopiirien epidemiatilanteesta

//Päivitetty kello 10.25: lisätty tieto ravintoloiden sulusta

//Päivitetty kello 10.35: lisätty tieto poikkeusoloista

//Päivitetty kauttaaltaan kello 12.58

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä