Paikallisuutiset

DNA:n Pietarsaaren toimipiste lakkautusuhan alla, noin 60 työpaikkaa vaarassa

Tietoliikennekonserni DNA on aloittanut muutosneuvottelut, joiden myötä Pietarsaaressa uhattuna on noin 60 ihmisen työpaikat.

Pääluottamushenkilö Mika Oja vahvistaa tiedon DNA:n muutosneuvotteluista, jotka perustuvat tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin.

Ojan mukaan ensimmäiset neuvottelut käytiin maanantaina ja toiset keskiviikkona.

– Yhtenä neuvottelun aiheena on Pietarsaaren toimipisteen lakkauttaminen. Pahimmillaan se koskee noin 60 ihmisen työpaikkaa. Sillä on vaikutusta myös ruotsinkieliseen palveluumme, koska se on keskittynyt pääosin Pietarsaareen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

DNA:lla on yksiköitä noin kymmenellä eri paikkakunnalla, joista asiakaspalvelua on kuudella paikkakunnalla. Pietarsaaressa DNA:lla on kuluttaja-asiakkaiden ja yritysasiakkaiden asiakaspalvelut.

– Osalle Pietarsaaressa työskentelevistä työnantaja on suunnitellut työpaikkaa DNA:n Oulun toimipisteestä kuluttaja-asiakaspalvelusta, Mika Oja sanoo.

DNA on aloittanut muutosneuvottelut. Kuva: Tomi Kosonen

Ojan mukaan on kerrottu, että henkilöstövähennykset voisivat kaikkiaan olla 103 työntekijän luokkaa.

Mika Oja toteaa, että Pietarsaaren osalta pyritään kääntämään kaikki kivet, että toimipaikka ja työpaikat säilyisivät kaupungissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Dna:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo, että muutosneuvotteluissa mietitään erilaisia vaihtoehtoja Pietarsaaren toimipisteelle. Neuvotteluissa pohjana käytetään suunnitelmaa, jossa Pietarsaaren toimipiste lakkautetaan.

Väisäsen mukaan on kaksi syytä sille, miksi lakkauttamista harkitaan.

– Pidemmällä aikajänteellä on nähty, että tämäntyyppinen asiakaspalvelutyö on vähenemään päin. Ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän digitaalisten palveluiden käyttöön. Tämä ei liity pelkästään operaattoripalveluihin.

Toinen syy on Väisäsen mukaan se, että toimitilat Pietarsaaressa ovat isot, mutta niiden käyttöaste on matala etätöiden suosion vuoksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Konttorit ovat kohtuullisen tyhjinä, ja se ei ole kenenkään etu.

Mahdollisista henkilöstövaikutuksista keskutellaan henkilöstön edustajien kanssa. Väisänen mainitsee, että Dna:n Taivalkosken ja Hämeenlinnan toimipisteissä on päädytty ratkaisuun, jossa toimipisteet siirrettiin Ouluun.

– Näissä tapauksissa tarjottiin edelleen myös mahdollisuus tehdä töitä kotoa, tai löytää pieni yhteistoimistotila. En sano, että näin tulee tapahtumaan Pietarsaaressa, koska neuvottelut on kesken, mutta eri vaihtoehtoja tosiaan on.

Dna:n Pietarsaaren toimipisteellä ei ole mahdollista asiakkaiden tulla asioimaan paikan päällä, vaan kasvokkainen asiakaspalvelu keskittyy Dna:n myymälöihin. Toimipisteen lakkauttaminen ei siis vaikuttaisi siihen, missä asiakkaat voivat käydä näyttämässä vaikkapa rikkinäistä puhelintaan.

Lisää aiheesta

Kello 15.27: Päivitetty Pekka Väisäsen haastattelulla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä