Paikallisuutiset

Bonäsin koulun nopea purkaminen etenee – "Koulukiinteistön osalta tehty vuosikymmenten saatossa huonompia ratkaisuja kuin Itälän koulussa"

Purettavaksi melkoisella varmuudella menevän Bonäsin koulun autiutta kuvattuna 26. syyskuuta.
Purettavaksi melkoisella varmuudella menevän Bonäsin koulun autiutta kuvattuna 26. syyskuuta. Kuva: Pentti Höri

Pietarsaaren kaupungin tekninen lautakunta odotetusti päätti keskiviikkoisessa kokouksessaan esittää kaupunginhallitukselle, että Bonäsin koulu puretaan pikaisesti.

Ruotsinkielinen alakoulu on ollut tyhjillään kuluvan lukuvuoden alusta alkaen ja sen oppilaat käyvät koulua Vestersundinkylän koulun pihalle sijoitetuissa moduuleissa.

Bonäsin koulun rakenteista löydettiin viime keväänä tehdyissä tutkimuksissa useita ongelmia. Useimmissa ulkoseinän puurakenteista otetuissa kokeissa havaittiin selkeää mikrobikasvustoa ja yläpohjan eristeissä myös. Lisäksi katton on päässyt vuotamaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Bonäsin koulun oli aikoinaan tarkoitus palvella 30 vuotta, nyt se on palvellut 60 vuotta eli aika hyvin, muistuttaa teknisen lautakunnan puheenjohtajaChrister Tonberg (r.).

Kysymyksiä on herättänyt, että osapuilleen samoihin aikoihin Bonäsin koulun kanssa vastaavin ratkaisuin rakennettu suomenkielinen Itälän alakoulu on tiettävästi vielä käyttökelpoisessa kunnossa.

– Itälän koulun osalta tehtiin aikoinaan järkeviä ratkaisuja, joten pahoilta homeongelmilta säästyttiin. Itälässä eivät oppilaat tai opettajat ole rehtorin kansliasta saamiemme tietojen mukaan oireilleet, kertoo kaupunkikehitysjohtajaMika Hakosalo.

Bonäsin koulusta oireilua sen sijaan raportoitiin. Sitä mitä Bonäsin koulun osalta on esimerkiksi remonttien osalta tehty väärin ei Hakosalo lähde erittelemään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uutena työssäni en tarkalleen tiedä, mitä siellä on tehty esimerkiksi 20 vuotta sitten.

Bonäsin koulun löydökset ovat Hakosalon mukaan kuitenkin havahduttaneet siihen, että tutkimuksia ja mittauksia tehdään myös Itälän osalta.

– Niiden tuloksista kerrotaan sitten ajallaan.

Ikuinen ei Itälänkään koulu Hakosalon mukaan ole.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kyllä senkin käyttöikä alkaa olla lopuillaan.

Sekä Hakosalo että Tonberg ovat yhtä mieltä siitä, että Bonäsin koulu on syytä päästää kylmäksi ja purkaa mahdollisimman nopealla aikataululla.

– Nykyisellään siitä on koko ajan vain kuluja, Hakosalo tiivistää.

Asia ei mennyt lautakunnassa yksituumaisesti, silläMervi Rantala (sd.) jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Hän olisi kaivannut kattavampia mittauksia päätöksenteon tueksi.

– Bonäsin koulussa ei tehty sädesienimittausta. Kun mittaukset tehdään noin vanhan rakennuksen ulkoseinästä, niin jotain kasvustoa löytyy aina, Rantala perustelee.

// Täydennetty 29.9.2022 klo 12.25 Mervi Rantalan kommentilla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä