Kolumnit

Birgitta Strandberg-Rasmuksen kolumni: Mitä tulikaan tehtyä?

Kirjoittaja on perheneuvoja, psykoterapeutti ja työnohjaaja.

Mitä sinä oikein ajattelet? Miksi ihmeessä? Eikö sinulla ole jo ennestään liikaakin tekemistä? Näin kannustavia ajatuksia kohtasin jo siinä vaiheessa kun kerroin muille haaveestani. Olin pähkäillyt asiaa jo viimeiset neljä vuotta ja matkan varrella tuli este sun toinen. Heinäkuun alussa kasvattaja ilmoitti, että nyt hän uskoo saaneensa juuri sellaisen yksilön, jolle minulla on ollut pitkäkestoinen tilaus. Voi pyhä sylvi, ajattelin ja pyörin kuin pieru vartaassa useamman yön. Nyt oli se hetki koittanut että piti sanoa joko kyllä kiitos tai ei kiitos.

Punainen isovillakoiranpentu, jonka geeneissä on terapiakoiria molemmilta puolilta. Juuri se mitä haen. Tiedän mitä puoliso sanoo, mutta en tiedä mitä Bruno tykkää? Mistä ihmeestä tälläinen päähäpinttymä voi ihmiselle tulla. Eikö yksi koira riitä?

Kaksi on enemmän kuin yksi, kaksi syö enemmän, kakkaa enemmän, molemmat tarvitsevat omat eläinlääkärikäyntinsä. Matkustaminen hankaloituu, entä kun tai jos taas onnistun sukeltamaan jossakin että on pää tai jalka paketissa? Ei, minä en voi sitä ottaa! Ei, minä en voi sanoa ei!

Kuulostaako tutulta? Kaikkea ei siis voi saada ilman että se vaikuttaa muuhun.

Puolustuspuheenvuoro seuraavaksi. Ihmiselle on hyväksi, että on jokin harrastus työn vastapainona. Minulla olisi ihan eksynyt olo jos lähtisin Jopoilemaan tai metsäpolulle ilman Brunoa. Se on minun hiljainen kanssakulkijani, joka auttaa minua näkemään ja kuulemaan asioita jotka muuten ehkä menisivät huomiotta. Me olemme yhdessä läsnä tässä ja nyt.

Etelänmatkat ovat tässä maailmanmyllerryksessä itselleni sekä moraalisesti että eettisesti täysin poissuljettu vaihtoehto, joten se rajaus ei haittaa. Brunon elämä olisi varmaan rikkaampaa kun sillä olisi koirakaveri ja itselläni uusi lojaali nelijalkainen ystävä.

No, niin siinä sitten kävi, Birk haettiin meille. Ja nyt minä hieron ohimoita ja puren hampaita. Mitä tulikaan tehtyä? Meille muutti krokotiili ja pissapoika, joka inisee heti kun minua ei näy. Vessanovi saa jälleen seistä ammollaan.

Kun katseet kohtaavat ja kehot pääsevät lähekkäin, jotain sulaa ja herää toisenlaisia tunteita.

Kiintymyssuhteen luominen heti alkuun on A ja O, joten jaloissa tarvii luvan pyöriä. Sosialisaatio-ikkuna sulkeutuu 3 kk sisällä, siispä erilaisiin miljöihin on hyvä tutustua ja uusien ihmisten ja koirien kohtaaminen on tärkeää. Kaikki sekin sopivissa annoksissa. Bruno on yli-innoissaan ja minä väsyn huomattavasti koiria ennen, on siinä sellainen meininki päällä.

Toivossa on hyvä elää, taas kerran. Tiedän että pentuaika on juuri tällaista, eihän tämä ole ensimmäinen koirani. Ihmisen mieli on vaan sellainen, että pahimmat taistelut unohtuvat kun toisenlainen päivä koittaa.

Kun kohtaan Birkin viattoman katseen ja silitän sen pumpulinpehmeää turkkia, niin ihme tapahtuu. Mä tykkään susta! Ihan samat lainalaisuudet kuin parisuhteissa ja lasten kasvatuksessa.

Välillä ei tiedä mihin pakenisi kun tuntuu että hajoaa, mutta kun katseet kohtaavat ja kehot pääsevät lähekkäin, jotain sulaa ja herää toisenlaisia tunteita. Jaksaa taas pienen matkan eteenpäin, eikä enempää tarvitse itseltään vaatia.